perjantai 8. tammikuuta 2016

Lakanan odotus



Tässä viime päivinä kun aika on kulunut pitkälti kotosalla, on tullut tehtyä kaikenlaisia kotijuttuja. Yksi parhaimmista kotijutuista on tietenkin aamukahvilla lueskella uusinta Koti&Keittiö -lehteä. Sen jälkeen tuuletin täkit ja tyynyt, kun parvekkeella oli ihanat -23 astetta pakkasta, ja lisäksi saattelin tontut jälleen vuodeksi piiloon. Joulun jälkeen sisustuksen valtaa aina musta ja violetti, joka näkyy meillä pienissä koriste-esineissä, pöytäliinoissa sekä kynttilöissä. Kukkaloistoa tällä hetkellä tuo tumman purppura krysanteemi ja ostoslistalla olisi vielä muutama musta kynttilä. Musta ja violetti kantavatkin sitten aina sinne pääsiäiseen asti, jolloin siirrytään kesäisen kirkkaisiin väreihin.
Loppiaisena päädyin Elloksen sivuille katsastamaan alelaarit. Ja kas, ei sieltä tyhjin käsin päästy pois. Tilaukseen päätyi romanttisen kukalliset pussilakanat ja yksivärisiä tyynyliinoja. Sängystämme löytyy varsinaisten tyynyjen lisäksi viisi lisätyynyä ja olen jokseenkin tarkka tyynyliinojen parillisuudesta sekä yhteensopivuudesta. Vanhat päälliset alkavat muistuttaa Uuno Turhapuron paitaa, eiköhän siis liene aika ostaa jo uusia. Mutta nyt vain postipakettia odottelemaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti