sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Nuuskijat Nuuksiossa










Teimme eilen miehen kanssa kesäretken Nuuksion kansallispuistoon. Tarkemmin sanottuna samoilimme Haukkalammen lähettyvillä, Haukanholmassa. Päivä oli aurinkoinen kotoa lähtiessämme eikä sääennustekaan vaikuttanut pöllömmältä; siitä syystä en ottanut sadesuojia mukaan. Automatkan aikana tuli piristävä pieni sadekuuro, mutta taivas selkeni juuri sopivasti kun saavuimme perille. Hetken matkaa tallustimme metsäreittejä ja napsin samalla hieman valokuvia. Lopulta päädyimme tulentekopaikalle ja löimme kivan pienen leirinuotion pystyyn. Mies on aina yhtä yllättynyt siitä, että minulta löytyy tietotaitoa nuotion tekemiseen. Omasta mielestäni taas kun jokaisen tulisi se osata. 

Siinä hetken paistoimme nuotiolla makkaraa ja tietenkin taivas repesi juuri kun sain ensimmäisen haukun makkarastani. Ei muuta kuin juoksujalkaa tiheän kuusen alle, joka suojasikin melko hyvin ensimmäiseltä kuurolta. Sateen loputtua lisäsimme savuavaan nuotioomme vähän puita ja laitoimme uudet makkarat tulille. Eikös se sade kuitenkin yllättänyt uudelleen, edellistä pahempana ja taas kiirehdimme puun alle. Se ei kuitenkaan enää paljoa auttanut, kun vettä tuli taivaan täydeltä ja olimme hetkessä läpimärkiä. Siinä sitten sateen loputtua vaatteet läpimärkinä päätimme kuitenkin vielä urheasti keittää nuotiokahvit. Sitä kun oli odotettu koko päivän. Itsekseni kyllä ajattelin, että jos vielä alkaa satamaan ja kahvini laimenee sadevedellä, niin sitten kyllä menee hermo. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan sain sentään juoda kahvini rauhassa. 

Ei se silti haitannut. Kaatosateen aikana vain nauroimme puun alla seistessä, sillä mitäpä muutakaan siinä enää olisi voinut tehdä. Kaikista vähiten reissuamme arvosti citykoira Taisto, joka inhoaa pienintäkin sadetta. Näin ollen metsäretki kaatosateessa ei ollut Taiston mielestä kovinkaan hauskaa ajanvietettä.

Autolle päin palatessamme nuuskimme raikasta sateen jälkeistä ilmaa ja mieskin totesi, että ilman sadetta ei olisi ehkä ollut näin hauskaa. Tulipahan ainakin muistoja ja tarina kerrottavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti