lauantai 29. heinäkuuta 2017

Syödään ulkona





Tänä kesänä piknikit ovat jääneet melko vähiin, alkukestäkin kun keskityttiin vain grillaamiseen. Tilanne piti äkkiä korjata vielä kun on kesää jäljellä, ja mikä olisikaan oivallisempi tapa viettää vuosipäivää kuin romanttinen piknik. 

Sopivan piknikpaikan keksiminen oli haastavaa, kun emme halunneet viettää aikaa tutuissa ympyröissä. Kartanoiden puistoalueet ovat yleensä miellyttäviä ja rauhallisia, joten sen vuoksi suuntasimme Kulosaaren kartanon puistoon. Se oli aivan uusi tuttavuus ja täytyy sanoa, että puisto oli kyllä melko eleetön. Ison lehmuksen alta löysimme kuitenkin juuri sopivan paikan eväiden nautiskeluun. Sää puolestaan oli ärsyttävän vaihteleva - paikalle saavuttuamme aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta aika pian jälkiruoan nautittuamme lähdimme tummien pilvien saattelemana kotiin. Sade ei onneksi päässyt yllättämään, vaikka kaikki merkit olivatkin esillä.






Eväinä meillä oli voitaikinasta tehtyjä nyyttejä sekä kylmää lohi-fetasalaattia. Nyytit olivat todella helppoja valmistaa ja erittäin käteviä piknikeväänä, joten suosittelen kokeilemaan. Laitoin neliön malliset voitaikinapalat muffinipellin koloihin, täytin tuorejuusto-naudanpaisti täytteellä ja käänsin taikinan kulmia hieman täytteen päälle. Itse käytin aurinkokuivatun tomaatin makuista tuorejuustoa, jota notkistin hieman kermalla ja maustoin pippurilla. Mukaan silppusin leivänpäälle tarkoitettua naudanpaistileikkelettä, mutta saat helposti muunneltua maut omaan suuhusi sopiviksi. 

Jälkkäriksi tein kurpitsapiirakan, koska kohta on syksy ja kurpitsat - ahh. Mukana oli myös hunaja- sekä vesimelonia, herneitä, itsetehtyä jääkahvia, keksejä sekä tottakai ikioma piknikvahtimme. Ihmettelen suuresti, miksi emme tee näin useammin. Ulkona kun kaikki maistuu niin paljon paremmalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti