sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Kasvimaitokokeilu


Riisipuuro on yksi joulun pakollisista jutuista, mutta siinä on jokin mistä en pidä. Siis syön sitä kyllä ihan mielelläni, mutta tänä jouluna aloin tarkastelemaan tätä pulmaani tarkemmin. Tulin siihen lopputulokseen, että se ei liity makuun vaan koostumukseen - puuro on mielestäni liian tuhtia. En pidä siitä, että parin lusikallisen jälkeen on jo ihan täysi olo, vaikka lautasella pyörii vielä yli puolet annoksesta. 


Siksipä tänä vuonna kokeilin tehdä oman riisipuuroni kasvimaitoon. Käytän kaurapuuroonkin mantelimaitoa, niin miksen kokeilisi sitä myös riisipuuroon. Seuraavaksi kokeilin riisimaitoon ja jottei homma menisi ihan vegaaniseksi niin lisäsin joukkoon yhden kerman. En ole ikinä ymmärtänyt sitä riisipuuroon käytettyä vesitilkkaa, joten teen puuroni aina kokonaan maitoon. Vähennän myös riisiä puuroriisipakkauksen ohjeessa olevasta riisimäärästä, sillä paksu puuro on kammottava. Äidin lailla keitän riisipuuroni höyrykattilassa, jolloin ei ole pohjaanpalamisen riskiä, mutta vastaavasti puuroa joutuu keittelemään paljon kauemmin. Riisimaidolla meni melkein kolme tuntia, mantelimaito tuli samassa ajassa kuin tavallinenkin eli reilussa tunnissa.

Riisipuuro

10 dl mantelimaitoa tai riisimaitoa ja 2 dl kermaa
1,5 dl puuroriisiä
Suolaa
Vaniljasokeria

Keitä maito kiehuvaksi höyrykattilassa ja lisää puuroriisi ripotellen. Sekoittele kunnes puuro kiehuu lempeästi ja anna kiehua kypsäksi välillä hämmentäen. Lisää lopuksi ripaus suolaa ja vaniljasokeria.

Kasvimaitokokeiluni toimi erittäin hyvin, ja näistä kahdesta mantelimaito oli selkeä ykkönen. Kasvimaidolla puuroon tulee miellyttävämpi suutuntuma eikä vatsa ole isonkaan kulhollisen jälkeen liian ähkyssä. Maku on silti tuttu ja turvallinen, varsinkin jääkaappikylmänä kanelisokerin kera! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti