torstai 26. joulukuuta 2019

Joulutarina


Nyt on joulureissu takanapäin ja aika laittaa tämä tarina pakettiin. Olimme siis joulun Tallinnassa, niin kuin toissavuonnakin. Kohteenamme oli täysin sama hotelli, sillä mitä sitä hyvää vaihtamaan, mutta hassua oli, että majotuimme tismalleen samassa huoneessa kuin viimeksikin. Matkan alussa oli niin sanotusti hieman teknisiä vaikeuksia, mutta laivaan ehdittiin ja perille päästiin. Apuvälineiden kanssa matkustaminen kun ei ole aina niin yksinkertaista, sillä yllättäen kaikki ei välttämättä mahdukaan autoon. Olisi helppoa kun voisi pakata vain matkalaukun, mutta ei se vain mene niin. Me emme ikinä matkusta kevyesti, vaan tavaran määrä on aina vakio, oli sitten reissun päällä vain minä tai me molemmat.







Olimme Tallinnassa yhden maissa ja kun olimme kirjautuneet hotelliin, niin kello olikin jo pöytävarauksen verran. Saapumispäivänä kävimme siis syömässä ja illemmalla menimme joulukonserttiin. Varasimme etukäteen pöydän vain aatonaatolle ja aatolle, sillä joulupäivänä oli tarkoitus syödä laivalla - laivamatka sujuu sukkelammin, kun sen viettää syöden. Aatonaattona illallistimme ravintola Härgissä, joka osottautuikin aika mahtavaksi. Jo sisäänastuessa tunnelma oli rauhallinen ja palvelu lempeää. Sisustus oli modernisti vanhan näköinen ja ruoka oli taivaallista. Tällä reissulla panostimme ruokaan, joten söimme kumpanakin päivänä sekä alku- että pääruoan. Härgissä nautimme myös pullollisen punaviiniä, joka sopi ruokiin oikein hyvin.

Alkuruoan otimme yhteiseksi, niin molemmat saivat maistaa eri ruokia. Valitsimme dirty steakin sekä pekoniin käärittyjä chilejä. Dirty steak on suoraan hiilloksella paistettua sisäfilettä, ja voi luoja se oli hyvää. Pääruoaksi mies otti pihvin ja itse valitsin ankkaa, sillä olin himoinnut sitä siitä asti kun valitsimme tämän ravintolan. Ja kertakaikkisesti, tämä ruoka oli liioittelematta tämän vuoden paras ateria. Välillä sitä miettii, että miksi kannattaa maksaa ravintoloista kun voi itsekin paistaa hyvän pihvin, mutta ravintola Härg on vastaus siihen. Ruoka oli niin täydellistä viimeistä silausta myöden, ettei olisi voinut kuvitellakaan parempaa. Lisäksi annokset olivat esteettisesti hyvin kauniita ja palvelu erinomaista. Ravintola Härg saa siis täydet 6/5.

Ruokailun jälkeen lähdimme Pyhän Johanneksen kirkkoon, johon olimme ennakkoon ostaneet konserttiliput. Viron kansallisen mieskuoron joulukonsertti kuulosti lupaavalta ja ajattelin, että siitä saataisiin hieman joulumieltä. Tilaisuus oli kuitenkin suuri pettymys ja mietimme kumpikin, että pitäisikö lähteä kesken kaiken. Esitys oli ehkä hieman liian taiteellinen meidän makuun, tunnistettavia lauluja oli kaksi ja vain ne kaksi olivat joululauluja. Joten olihan se pettymys, mutta ihan hauska kokemus sinänsä. Konsertin jälkeen suuntasimme vain hotellille, haimme matkalla vielä kiinalaista iltapalaksi ja katselimme tv:tä loppu illan. 





Aamulla odotti hotellin mahtava aamiaisbuffet, jonka jälkeen halusin heti avata lahjat. Minä lähdin aamupäivällä hetkeksi shoppailemaan ja mies meni omia menojaan. Päivällä tiet kohtasivat päiväkahvin merkeissä ja pyörimme hetken myös ruokakaupassa löytääksemme jotain naposteltavaa huoneeseen. Kävimme reissun aikana varmaan kolmesti ruokakaupassa, mutta kaiken kaikkiaan sieltä tarttui hotellille mukaan vain appelsiinimehua ja suklaata. Aattopäivän sää oli kovin sateinen, joten joulutori ei silloin oikein innostanut, niin kulutimmepa sitten iltapäivällä aikaa hotellin aulabaarissa. Aattoillan pöytävaraus oli vasta kuudelta eikä jaksanut enää shoppaillakaan, joten ajankuluksi pelasimme laiva on lastattu -peliä joulusanoin, ja saimme aikaan mahtavia väittelyitä siitä, mikä kuuluu jouluun ja mikä ei. Viinilasin äärellä se oli kuitenkin ihan hauskaa. Laiva on lastattu toimi hyvin viihdykkeenä myös menomatkalla - kävimme kahden tunnin aikana varmaan kaikki maailman eläimet läpi kirjain kerrallaan.

Illalliselle suuntasimme ravintola Farmiin, joka sijaitsi vanhan kaupungin puolella. Ravintola toimi hotellin yhteydessä, jonka johdosta se oli myös aattona auki, toisin kuin useimmat ravintolat. Olisi omassakin hotellissamme ollut jouluateria, mutta olimme siellä viimeksi ja se oli hieman pettymys. Ravintola Farm ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin edellisillan Härg, mutta ihan kelvollinen silti. Illallistimme rauhassa ja jatkoimme iltaa taas hotellihuoneessa, sillä ulkona oli kylmää ja kamalaa.  Tunnustan olevani sen verran porvari, että nautin siitä kun voi vain tilata huoneeseen kaikennäköistä, kuten aattona tilasin kuumaa kaakaota. Kaakaoiden lämmittäminä katsoimme huonoja elokuvia, söimme suklaata ja olimme vain. Ihanan rento jouluaattoilta sanoisin. Miehen kanssa jo puhuimme, että tästä reissusta voisi kyllä tulla meidän oma jouluperinne. Hyvää ruokaa ja rauhallisuutta, siitä kai joulussa on kyse.





Lähtöpäivänä eli joulupäivänä kävimme taas nauttimassa mahan täydeltä aamiaista ja puoliltapäivin suuntasimme Tallinnan vanhaan kaupunkiin joulutorille. Ilma oli aika viileä, mutta ei läheskään niin inhottava kuin aaton vesisade. Tällä kertaa pääsimme jopa kiertelemään torilla kun ei ollut kasapäin lunta, sillä viimeksi taisimme nauttia paikanpäällä vain kupposet glögiä. Sitä joimme nytkin lämmikkeeksi ja hetken aikaa kierreltyämme ostin itselleni tuollaisen ihanan pannan korvien lämmittimeksi. Minulle ei sovi pipot tai hatut ollenkaan, mutta tuo alpakanvillasta neulottu panta näytti yllättävän söpölle. Loppupäivä meni aikalailla odotellessa, koska paluulaivamme lähti vasta viideltä ja kaikki kaupat tai kahvilat oli pyhäpäivän vuoksi suljettu. Odottaminen kuitenkin kannatti, sillä laivalla meitä odotti mahtipontinen joulubuffet, jossa söimme puolitoista tuntia. Maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni lipeäkalaa, eikä se ollut yhtään pahaa. Hieman omituinen suutuntuma, mutta maussa ei ollut vikaa. Maistoin vahingossa myös valkohomejuustoa ja sekin oli ihan hyvää. Aikamoinen reissu, uusia makuja ja melkein pipokin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti