perjantai 11. marraskuuta 2016

Ässä hihassa



Pääsin kesällä tutkimaan mummuni reseptiarkistoa. Sieltä löytyi monta lapsuuden makua, joista yksi ehdoton suosikkini on perinteiset kaneliässät. Joskus aiemminkin olen näitä tehnyt, eri ohjeella vain, mutta pakko kyllä sanoa, että mummun ohje on aina mummun ohje. Taikina ei takertunut mihinkään, ässät oli helppo pyöritellä pellille ja maku oli se sama tuttu  - kuin mummun kahvipöydässä. Ulkomuoto ei ihan vielä ole samalla tasolla, mutta eiköhän se muutaman harjoituskerran jälkeen ala sujua. Mummun ässät olivat aina siroja ja pieniä, omani ovat vähän pulleampia. Ne kun nousivatkin uunissa yllättävän paljon.

Tämän ohjeen kanssa tarvitset keittiövaa'an, sillä jostain syystä ohje oli merkitty grammoina eikä desilitroina. Aloita siis vatkaamalla vaahdoksi 125 g huoneenlämpöistä voita ja 275 g sokeria. Lisää yksitellen joukkoon 3 munaa, ja keskenään sekoitetut 350 g vehnäjauhoja, 1tl kanelia sekä leivinjauhetta. Taikinasta tulee siisti pallo, joka kääritään kelmuun ja annetaan levätä jääkaapissa vähintään tunnin. 


 Taikinasta pyöritellään n. sormen paksuisia ja pituisia pötköjä, jotka kieritellään kaneli-sokeri seoksessa. Tämän jälkeen pötköistä muotoillaan uunipellille ässän mallisia pikkuleipiä. Niitä ei kannata asettaa ihan kylki kylkeen, kun tosiaan turpoavat hieman paiston aikana. Pötkön koosta riippuu minkä kokoisia pikkuleivistä tulee. Ja eihän niistä tarvitse pelkästään ässiä tehdä, voit tehdä esimerkiksi sydämiä, rinkuloita, muita kirjaimia tai numeroita. Pikkuleipiä paistetaan 225 asteessa 10 minuuttia. Näitä ehdit leipoa vielä vaikka isälle tai isoisälle sunnuntaiksi! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti