keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Mitä perhoset tekevät sateella?


En ole ikinä ollut mikään kirjahiiri. Olen elämäni aikana lukenut vapaaehtoisesti ehkä kaksi tai kolme kirjaa, jos runoteoksia ei lasketa. Minusta vain lukeminen on tylsää ja se vaatii aivan liikaa keskittymistä.

Tässä taannoin kuitenkin tapahtui ihme - halusin lainata kirjastosta kirjan. Itsehän en siis omista edes kirjastokorttia, joten pyysin miestä lainaamaan. Jouduin odottamaan kirjaa yli kuukauden, ja kun kirja viimein saapui, se oli kaksi viikkoa keittiön pöydällä, ennen kuin tartuin siihen.

Kirja, jonka halusin lukea, oli Sanna Tahvanaisen Mitä perhoset tekevät sateella?. Törmäsin teokseen Prismassa, ja ensimmäisenä huomioni kiinnittyi kirjan nimeen sekä kanteen. Se oli jotenkin runollinen, ja ensiarvaukseni olikin, että kirja liittyy jollain tavalla masennukseen. Tarkemman tutkailun jälkeen aihe oli kuitenkin enemmän romantiikkaan päin kallellaan, mutta jotenkin se nimi jäi kaihertamaan ja halusin kirjan käsiini.


Kun sitten viimein pääsin kirjan kimppuun, olin oikeastaan hieman pettynyt. Odotin jotain romantiikan ilotulitusta kesäisessä Ahvenanmaan saaristossa, mutta ennemminkin se oli mielestäni hieman pitkistyttävä. Jatkoin kuitenkin sitkeästi useamman päivän ajan, kunnes kirjan miespäähenkilö vain yksinkertaisesti alkoi ärsyttämään minua niin paljon, etten voinut jatkaa. Vein kirjan miehelle ja totesin, että tämän voi palauttaa.

Tämä kirja jäi siis kesken, mutta pyysin miestä lainaamaan minulle lisää kirjoja. Seuraavana listallani on ainakin Anna Karhusen Jos, mutta sitä täytyy vielä odottaa. Tykkäsin tavallaan siitä, että on jotain muuta kuin puhelin, tv tai tietokone, mutta minun on äärettömän vaikea keskittyä. Siksi yritän valita kevyttä hömppää, enkä mitään tiedolla kyllästytettyjä järkäleitä. Osaatko suositella jotain hyvää?



5 kommenttia:

  1. Minulle ainakin uppoaa hersyvän hauskana kirjailijana Henriikka Rönkkönen, jolta ilmestyi vasta uusi teos; Rakkaus shokkihoito Suosittelen myös Bikinirajatapaus tai Määmatka 😁

    VastaaPoista
  2. Mä rakastan kirjoja. Tällä hetkellä luen/kuuntelen eniten ehkä historiaan liittyviä teoksia sekä dekkareita, mut nuo yllä mainitut Henriikka Rönkkösen kirjat on kevyemmistä kirjoista myös hyviä 👌

    VastaaPoista
  3. Itse luen vain tietynlaisia kirjoja. Mutta en itsekään ole mikään lukutoukka, tykkään enemmän äänikirjoista kun voin samalla ommella.

    VastaaPoista
  4. Mä olen myös aika huono lukemaan kirjoja. Viime syksynä Halloweenin aikaan tykkäsin lukea Goosebumps nuortenkirjoja :D

    VastaaPoista
  5. Olen viimeaikoina lukenut historiasta ja ajassa kertovista kirjoista. Minulla on aina kirja menossa (tai useampikin). Luen e-kirjoja ja kuuntelen kirjoja. Luin mm. mielenkiintoisen kirjan Shuggie Bain, joka kertoi pääministeri Margareth Thatcherin ajoista Briteissä. Helena Petäistön kirja Gallian kukko kiekuu taas on juuri nyt menossa: se kertoo Ranskan presidentti Macronista.

    VastaaPoista