lauantai 23. heinäkuuta 2022

Onnellinen Oulussa



Oulun reissuun kuului myös festarit ja tietysti Juha Tapio. Sain synttärilahjaksi lipun SuomiPop -festareille, ja jotkut teistä ehkä jo tietävätkin, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun menen Juhiksen perässä Ouluun! Festarit kuuluu kesään ja tänä vuonna jätin TikkurilaFestivaalit välistä, joten piti keksiä jotain muuta. Viime päivinä tosin on pyörinyt joka puolella niin kivoja kuvia tiksistä, että kaipuu sinne on kova ja ensi vuonna se on kyllä ehdoton. 

Sain sovitettua lomani juuri niin, että festarit ovat matkan loppupäässä. Perjantai oli festarikattauksesta houkuttelevin, sillä Vesala, Olavi Uusivirta ja Juha Tapio on aika kova kolmikko, ja heidät nähdäkseen kannattaa jo vähän matkustaakin.

Festariasun pitää olla aina erityinen ja erityisen kesäinen. Tällä kertaa löysin juuri sopivasti Oulun alennusmyynneistä uuden hameen sekä paidan, ja kirpputorilta ihanan kimaltelevan hiuspinnin. Lisäksi minulla oli nilkkakoru, mutta poikkeuksellisesti ei ollenkaan kenkiä. Päivä oli sen verran lämmin, etten halunnut kenkiä puristamaan eikä tämä asu ollut yhtään hullumpi ilman kenkiäkään.




Parasta festaripäivässä oli ne hetket, kun Juhis ja Olavi melkein hyppäsivät syliin asti. Siinä vaiheessa sitä jotenkin aina pakahtuu, vaikka ihmisiähän hekin vain ovat. Ehkä se on se ympäröivä hekuma, kuuma kesäpäivä tai vain kaiken odottelun yhteissumma.

Festaritunnelmaa meinasi hieman latistaa pyörätuolilla liikkuvien ihmisten kohtelu järjestäjän puolesta, mutta lopulta keksittiin kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Itse olen sellainen festareilla tai keikoilla kävijä, joka tahtoo useimmiten eturiviin, sillä siellä on ne kaikki mahtavimmat hetket. Eturivissä saa ne elämykset ja tunnevyöryt, joita itse ainakin lähden keikoilta hakemaan. Meitä on moneen eri junaan, mutta jokaisen pitäisi saada olla juuri sitä mitä haluaa ja missä haluaa, sillä jokainen on sinne tullessaan täysi-ikäinen ja vastuussa itsestään - aivan kuten muutkin.

Loppujen lopuksi päivä oli kuitenkin ihana ja kesäyö saapui Oulun ylle. Kiitos Oulu, kiitos Juha ja Olavi. Nämä hetket kätken sydämeeni. 

"Olin onnellinen, mitä sä luulit."






3 kommenttia:

  1. Mahtava festarireissu teillä oli.
    Aurinkoista kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana blingbling pinni. On mahtavaa kun on hyvä fiilis ja paikassa, jossa viihtyy.

    VastaaPoista