tiistai 29. marraskuuta 2022

Kuusta vaille valmis






Tänä vuonna olen taas vähän innostunut joulusta, sillä viime vuonna emme viettäneet joulua laisinkaan. Nyt olen jo näin marraskuun puolella vaihtanut pöytäliinat punaisiin ja ottanut kynttilöitä esille. Kävin kaivamassa myös kellarikomerosta joululaatikon ja tekokuusen esille, mutta kuusi saa odottaa vielä itsenäisyyspäivään asti. Taistokin sai pienen koristuksen mökkinsä eteen, ja katsotaan nyt, ilmestyykö joulusukkiin yhtään yllätyksiä.

Hyasintti kuuluu ehdottomasti jouluun, tai enemmänkin sen odotukseen. Hyasintin tuoksu on niin huumaava ja on se kauniskin - sen pienen hetken kun se kestää. Tänä vuonna sain myös runsaan joulutähden, joka toivottavasti kestää jouluun. Aatoksi aion kyllä ostaa taas niitä punaisia tulppaaneja, se olkoon oma, uusi jouluperinteeni. 


Riisipuuroa olen keittänyt jo, samaten leivoin jo kerran pipareita. Joulunvietosta en vielä tiedä muuta kuin, että olemme menossa aattona illalliselle ravintola 10.kerrokseen. Siellä on tarjolla kaiken kattava joulupöytä, mutta en jaksanut sinne asti odottaa, vaan ensimmäisenä adventtina oli pakko laittaa pieni kinkku uuniin. Ostin myös muutamaa joululaatikkoa, savulohta, pikkuisen rosollia itselleni ja sienisalaattia miehelle. Nyt ehkä jaksaa odotella sitä varsinaista jouluruokaa ihan aattoon asti. Ainakin koti on kuusta vaille valmis.



4 kommenttia:

  1. Meilläkin tuli joulu normaalia aiemmin pikkuneidin toiveesta :D

    VastaaPoista
  2. Mukavaa joulun odotusta teille sinne :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihanat nuo joulumukit! Meillä on jouluvalot yleensä ensimmäinen merkki lähestyvästä joulusta. Jouluruokia odotan myös 😍

    VastaaPoista