perjantai 2. joulukuuta 2022

10 faktaa


Olen nähnyt viimeaikoina blogeissa tällaisen 10 faktaa joulusta -julkaisun, ja ajattelin nyt tehdä siitä omanlaiseni - mitä minun jouluuni kuuluu tai ei kuulu, ja miten se joulu oikein syntyykään? Tässä minun faktani.

1. Joulun odotus on parempaa, kuin itse joulu. Ja tämä on fakta. Jouluna tulee aina riitaa jostain, koska siihen pariin päivään ladataan niin paljon paineita. Näin ollen joulun valmistelu ja sen odottaminen on vähemmän paineistettua, eli yksinkertaisesti vain rennompaa. Useimmiten jouluintoni ehtii myös kadota aattoon mennessä, joten otan kaiken irti joulun odotuksesta. 

2. Joulu on parasta isolla porukalla. Muistelen aina lämmöllä niitä jouluja, kun puoli sukua kokoontui mummulaan joulupäivänä. Sellaista yhteisöllisyyttä kaipaisin jouluihini, sillä tuntuu aika turhalta laittaa kaikki vain kahta ihmistä varten.

3. Amaryllis on kauhein näkemäni joulukukka.



4. Kyllä aikuisillekin saa antaa lahjoja. Ihan jokainen meistä ansaitsee edes yhden oikean lahjan (ei paketoidun konvehtirasian) jouluaattona. Suklaakonvehtien sijaan lahja voi olla vaikka itsetehty ruokalahja, esimerkiksi saaristolaisleipä tai purkillinen joulusinappia.

5. Joulua ei ole mikään pakko viettää. Jos sinusta tuntuu samalta kuin minusta viime vuonna, niin on ihan sallittua tilata jouluaattona sushia ja jättää kaikki jouluttajat omaan arvoona. Joulua ei pidä suorittaa!

6.  Ja jos joulua vietetään, niin kunnon joulukinkku, juustot, kotikalja, piparit sekä Rakkautta vain -elokuva on pakko löytyä. Muuten ei tule mistään mitään. Kaikki muu on neuvoteltavissa, mutta nämä on pakko löytyä. Ja Saiturin joulu -elokuva sekä Pandan juhlapöydän konvehdit.

7. Alkoholi ei kuulu jouluun.

8. Joulu loppuu Tapaninpäivään. Piste. Eli heti seuraavana päivänä kuusi lentää ulos ja koristeet kellariin.

9. Jouluna pitää tehdä hyvää. Vaikka et viettäisi itse joulua, niin voit silti ilahduttaa jotakin lasta joulupuukeräyksessä tai lähettää kukkakaupasta tervehdyksen jollekin vanhukselle - koska siitä tulee hyvä mieli ja hyvä tulee aina takaisin. 

10. Joulupukki on olemassa. Siihen vain pitää uskoa.



4 kommenttia: