maanantai 27. helmikuuta 2023

Gluteenittomasti

 
Tällä kertaa ajattelin puhua hieman gluteenittomuudesta, tai tarkemmin ottaen gluteenittomista tuotteista. Olen koonnut listaa erinnäisistä gluteenittomista tuoteryhmistä, sillä itse olisin ainakin alussa kaivannut juuri tällaisia vinkkejä. Toki nykyään tuotteita löytyy enemmän ja laajemmin kuin vaikka 10 vuotta sitten, mutta tämä listaus on tehty tämän hetkisen tarjonnan mukaan. 

Laitoin listalle suurimman osan suosikeistani, mutta huomioithan, että tämä on vain yhden ihmisen mielipide. Yleisestiottaen en pidä Frian, Semperin enkä Rummon tuotteista, ja Vuohelaa olen jäänyt kaipaamaan. Esimerkiksi Vuohelan lettujauhoseos oli parasta, samoin Vuohelan piirakkataikina. En kuitenkaan nyt luettele kaikkia inhokkituotteitani, sillä tarkoitus on kertoa niistä hyvistä ja herkullisista vaihtoehdoista. Kuvia minulla ei ole jokaisesta tuotteesta, mutta kuvitin tekstin omilla gluteenittonilla leivonnaisillani.

Tuotteita olisi varmasti loputtomasti, mutta toivottavasti tästä on jollekin apua.



Leivät:

- Schärin Flerkorn on mielestäni paras paahtoleipä. Pakettia avatessa ei kannata säikähtää outoa hajua, se sama on monessa Schärin leipäpaketissa. Paahdettuna kuitenkin tämä on erinomaista! Schärin puolukkalimppu on myös hyvää, se muistuttaa hieman setsuuria.

Hannan gluteeniton piimälimppu puolestaan on aivan kuin setsuuria! (Rakastin ennen setsuuria.)


- Fazerin leivät ovat ehdottomia suosikkejani. Gluteeniton jälkiuunipala sekä Kaurasämpylä ovat iltapalan vakiotuttavuudet. Jälkiuunipala sopii täydellisesti myös paahtimeen ja supermaukkaan siitä saa kesällä nuotiossa! Myös Fazerin punajuuri-porkkana juuresleipä on maukasta.

Hannun gluteeniton Viikinki Saaristolaisjälkiuunipala on järjettömän hyvää graavilohen kanssa!

- Pakastealtaasta löytyvä Moilasen Gluten-Free Tumma pyöreä on erittäin hyvää paahdettuna ja muistuttaa aivan tavallista ruisleipää. Ilman paahtamista suutuntuma on kuitenkin hieman liian mössöinen omaan makuuni.

- Riisipiirakoista tällä hetkellä omia suosikkejani ovat Rainbown gluteenittomat riisipiirakat, jotka löydät pakastealtaasta. Mikron kautta tai hetkeksi uuniin, päälle munavoita, ja nam!

- Näkkileivistä en ole löytänyt vielä täydellistä "korvaajaa". Pirkan Kauranäkkäri on hyvää, samaten Rainbown näkkäri, mutta ei mikään voita vanhaa kunnon koulunäkkiä. Hapankorppua kaipaan myös!

- Eilamarin Kulkurin kuminakorput ovat herkullisia, mutta ne ovat aika kalliita ja niitä ei saa perusmarketista.



Pastat:

- Itse tykkään käyttää eniten Pirkan gluteenittomia pastoja (penne, spaghetti ja makaroni). Myös SamMills pastat ovat hyviä.

- Urtekramin lasagnelevyt olen todennut parhaimmiksi, mutta jos haluaa tehdä oikein ison perhekoon, niin kannattaa varata ainakin kaksi pakettia.

Pullat ym. leivonnaiset

- Ehdottomasti parhaita ovat Fazerin voisilmäpullat sekä Pirkan rahkamunkit. Myös pakasteesta löytyvät Fazerin Gluteenittomat mustikka-rahkapullat ovat herkullisia.

- Pirkan "jaffakeksit" ovat oma kestosuosikkini, mutta on myös monia muita hyviä. Esimerkiksi Schärin sitruunavohvelit.

- Fazerin kinuskikakkunen on hyvää, varsinkin kun sen laittaa ihan hetkeksi mikroon.

- Pirkan mutakakku toimii aina. Löytyy myös Kotimaista -merkiltä, mutta kannattaa olla tarkkana, sillä niillä on tavallinen ja gluteeniton.

- Kantolan kaurakeksit maistuu sellaisenaan, mutta ne sopii hyvin myös esimerkiksi juustokakun pohjaan.

- Finax Salt Peppar Crackersit ovat suosikkejani juustotarjottimelle. Myös Schärin Salti suolakeksit sekä Digestivet toimii.




Jauhot:

- Itse käytän nykyään lähes kaikkeen leivontaan Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta. Tilaan sitä netin kautta isompia pusseja, sillä perusmarketista saatava paketti on aika pieni kaltaiselleni himoleipojalle.

- Täytekakkupohjan teen Sunnuntain vaaleasta jauhoseoksesta ja käytän sitä myös pikkuleipiin tai joulupipareihin. Se on koostumukseltaan jotenkin hienompaa.

- Gluteeniton leivonta on hieman kinkkisempää kuin tavallinen vehnäjauhojen pöllyttely, mutta ei se ylitsepääsemättömän vaikeaa ole. Kun hommaat kaappiin psylliumin sekä yllä mainittuja jauhoja, niin pääset jo aika pitkälle. Mutta muistathan, että gluteenittomat hiivatuotteet kohotetaan vain kerran!

Taikinat:

Schärin lehtitaikina on mielestäni lehtitaikinoista parhain. Paremmin se sopii suolaiseen kuin makeaan, esimerkiksi pasteijoihin. Joulutorttuja en ole saanut "oikean" makuiseksi mistään taikinasta.

Fazer Gluteeniton piirakkataikina sopii minusta pelkästään suolaiseen leivontaan, sillä se on aivan liian suolainen makeisiin piirakoihin. Tämän vuoksi kaipaan Vuohelan taikinaa!


Muut:

- Mysleistä oma suosikkini on Virtasalmen viljatuotteen mustikkamysli.

- Pakastepizzoista suosikkini on Moilas Gluten-Free
3 juuston pizza, johon on helppo itse lisätä pepperonia.

- Texmexistä parhaiten toimii Old el Pason tortillat, sillä ne ei hajoa.

- Jäätelötuuteista Valio Fabriikin tuuteissa on hyvä gluteeniton vohveli.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos listauksesta! Eikös Fazer ostanut Vuohelan, ja tuotteet vain muuttivat nimeä? Jauhoista suosittelen kokeilemaan Laila's -jauhoja, niitä saa isommista K-ryhmän kaupoista. Niissä on valmiiksi ksantaani&psyllium, ja leipoutuvuus on mielestäni hyvin lähelle sama, kuin normijauhoissa. Pirkan gluteenittomasta pullataikinasta tulee parhaat munkit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo Fazer osti Vuohelan, ja mielestäni osa tuotteista muuttui - niin kuin vaikka tuo piirakkataikina

      Poista