Tein viime viikonloppuna toisen retken nuoruuteni Lauttasaareen. Tällä kertaa mukana oli minä ja koira, eli kesän paras tiimi. Kerroin viimeksi, että jotain olennaista jäi tekemättä ja se oli sillan ylitys. Silloin nimittäin kun asuin siellä, niin Lauttasaaresta ei vielä kulkenut metroa, vaan piti kävellä Ruoholahden metrolle tai käyttää bussia. Bussi tuli tutksi kaikkina muina vuoden aikoina, mutta kesäisin tykkäsin kävellä sillan yli.
Ruoholahden päässä oli jokin rakennustyömaa ja menin ihan hämilleni, kun en päässyt samaa reittiä kuin silloin aikoinaan. Löysin kuitenkin sillalle ja perille Lauttasaareen. Käytiin koiran kanssa kiertelemässä rantoja ja otin samalla reissulla vähän asukuvia, mutta palataan niihin toisella kertaa.
Silloin kun asuin siellä, niin mietin aina, että "tässä ulkoilisin koiran kanssa, jos minulla olisi koira". En tiedä miten minulla on kestänyt lähes 10 vuotta, ennen kuin menin koirani kanssa Lauttasaareen, juuri niille poluille, joita silloin suunnittelin. Mutta onneksi menin, Taistokin tykkäsi. Löysin tällä kertaa myös sen vanhan kelopuun, josta viimeksi kerroin. Siellä se nökötti edelleen, yhtä vinossa ja yhtä elottomana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti