maanantai 7. elokuuta 2023

Uusi lenkkipolku




Olen tänä kesänä jotenkin tutkinut Helsinkiä laajemmin. Olen kiertänyt siellä täällä ja tutustunut alueisiin, jotka ovat jääneet aiemmin paitsioon.

Paljon on löytynyt kaikkea ihanaa ja kaunista, mutta suosikkini tällä hetkellä on tämä uusi lenkkipolku. Tämä löytyi jokunen viikko sitten täysin vahingossa eikä sinne pääse aivan koti-ovelta. Rastilan rantareitille päästäkseen täytyy ensin mennä yhden pysäkin verran metrolla, mutta se nyt ei ole matka eikä mikään. 

Tämä lenkkipolku on koiran kanssa ihanteellinen, sillä polku menee metsässä. Mielestäni mikä tahansa pinta on aina tassuille parempi kuin asfaltti, ja onhan metsä omillekin ajatuksille ja aisteille hyväksi. Polku menee lenkin ympäri, mutta yhdessä vaiheessa maasto oli sen verran jyrkkää, että oli parempi kääntyä takaisin. Edes takaisin kuljettuna siitä tuli ehkä sellaiset 3 kilometriä, plus tietysti matka metrolle ja kotiin. Juuri sopiva matka siis.

Metsässä oli paljon valokuvattavaa sekä hirveästi mustikoita, ja suunnittelinkin palaavani seuraavana päivänä mustikkaan. Siinä kaikessa rauhassa valokuvaillessani jyrähti ukkonen yhtäkkiä olan takana ja meille tuli Taiston kanssa hoppu, että ehditään kuivana takaisin! Ehdittiin, mutta loppumatka meni kyllä juoksuksi. Seuraavat päivät olivat sateisia, ja nyt mustikat on varmaan jo poimittu - tai voisihan sitä käydä tarkistamassa.

Joskus kannattaa poistua tutuilta poluilta, voi löytää parempaa tilalle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti