tiistai 17. lokakuuta 2023

Muistelulaatikko



Kasasin meidän häiden jälkeen tavaroita vanhaan matka-arkkuun. Sitä on ollut välillä kiva availla ja muistella samalla hääpäivää. Häämuistojen lisäksi siellä on kaikki häämatkan pääsyliput ja muut lipukkeet.

Tein nyt samalaisen muistelulaatikon miehestä. Kokosin ikivanhaan matkalaukkuun hänen tavaroitaan, viimeisenä päällä olleet vaatteet, kengät, lemppari villasukat ja peruskoulun päiväkirjat. Miehen vihkisormuksen ripustin kaulaani, mutta kaikki muu on tuolla. Viimeisen silauksen antoi häistä säästynyt kuivatettu ruusu, joka miehellä oli puvussaan. Löysin sen häälaatikosta ja siirsin miehen tavaroihin. Lopuksi suihkutin laukun sisään pari suihkausta miehen partavettä, sillä ajattelin, että se tuoksuisi aina kun laatikon avaa. 



Minulle oli myös tärkeää laittaa arkkuun mukaan tuttuja tavaroita. Olisin halunnut raahata sinne kaikkea kassikaupalla, mutta siinä oli paljon rajoituksia, että mitä sinne saa laittaa. Kävin katsomassa miestä vielä arkussa, jolloin häneltä leikattiin talteen hiustupsu. Pitkät hiukset oli miehelle aina ylpeyden aihe ja minä pidin niistä myös. Olen kuullut, että hiuksista voi esimerkiksi teettää koruja, mutta nyt toistaiseksi ne säilyvät muistelulaatikossa. 

Mies puettiin arkkuun omiin vaatteisiin ja kainaloon laitettiin minun villahuivini. Halusin, että tuoksuni on hänen mukana taivasmatkalla ja vastaavasti haluan tulevana talvena käyttää hänen huiviaan. Lisäksi laitoin pari valokuvaa meidän alkuajoilta sekä ruusun. Olisin halunnut mukaan vielä pienen, pienen posliinisen patsaan, joka on tehty meidän koirasta. Sitä ei kuitenkaan sallittu, kun se ei olisi maatunut. Ehkä vien sen sitten hautakiven reunalle. 

Tällainen tavaroiden läpikäyminen ja muistolaatikon pakkaaminen on mielestäni hyvä tapa muistella miestä. Onneksi meistä on olemassa myös paljon valokuvia, niistä saa lohtua ja turvaa. On lohdullista katsella kuvia ajasta kun kaikki oli hyvin ja olin onnellinen. 

Sillä en tiedä tuleeko sellaista aikaa enää. 

2 kommenttia:

  1. Olipa kaunista lukea. Ja niin kaunis tapa jättää jäähyväisiä. Kaikkea hyvää sinulle ja tulevalle ajalle. Yhteinen matka säilyy muistoissa, joita osaat hyvin taltioida.

    VastaaPoista
  2. Osanottoni surussasi Anna ♥ Kaunis ele kasata muistolaatikko. Voimia sinulle nyt tässä ja tulevassa. Yhteisiä koettuja muistoja ei koskaan oteta meiltä pois. Voimia ♥

    VastaaPoista