Pieni, mutta jouluinen

 

Joulu on jo aivan kohta täällä, joten lienee aika esitellä tämän vuoden kuusi. Koska Neponen asuu kuusen paikalla, niin tänä vuonna piti tyytyä astetta pienempään yksilöön.

Tänä vuonna minulla on siis vain pieni pöytäkuusi, mutta oikeastaan sekin on aika kiva. Sitä on helppo siirrellä eikä se vie loputtomasti tilaa. Löysin tämän joulukuusen Clas Ohlsonilta, ja vaikka mukana tuli valot ja koristeet, niin tein siitä silti itseni näköisen.

Tänä jouluna en halua mitään joulunpunaista, vaan olen integroinut joulun vaaleanpunaiseen sisustukseeni. Laitoin kuuseen valmiina olevien valojen lisäksi tuollaiset pienet pallovalot ja koristeiksi ostin pieniä, vaaleanpunaisia palloja. Kultainen helminauha tuli kuusen mukana, samoin latvatähti. Tykkään siitä, että tähdessäkin on valot.

Tämä ja hyasintit tuovat juuri sopivasti joulun tuntua kotiini. Minulla ei ole joululta suuria odotuksia, aion syödä hyvin ja käydä haudalla. Katselen tuttuja jouluelokuvia konvehtirasian kanssa ja toivon, että vielä tulee se joulu, kun kuulun jonnekin. 

Uskon, että joulunpyhien koittaessa vaihdan kuusen punaisiin ruusuihin - sillä niitä vien myös haudalle.

Eripariset hyllyt

Kun Neponen tuli elämääni, niin kodin järjestystä piti suunnitella vähän uudelleen. Häkki ei ollut hyvä siinä mihin sitä ensin suunnittelin, joten käänsi olohuonetta hieman ympäri.

Siirsin keittiöseinältä vitriinin toisen vitriinin viereen. Tätä ratkaisua suunnittelin jo alun alkaenkin, mutta jotenkin en halunnut peittää vaaleanpunaista seinää liikaa. Mutta nyt kun kaapit ovat vierekkäin niin tuntuu, että näin sen kuuluikin olla. Vaaleanpunainen seinä näkyy silti.

Pupun tukikohdan päälle jäi todella avoinainen seinä, johon oli saatava avohyllyjä. Selasin koko netin läpi löytääkseni haluamani, ja törmäsin ideaan, jossa hyllyt olivat eri pituisia. Se herätti kiinnostukseni, ja suuntasin Ikeasta hakemaan ihan tavalliset valkoiset avohyllyt. Kannattimiksi otin metalliset tuet, sillä ne tuntuivat jotenkin luotettavimmilta, kun halusin laittaa hyllyille kasveja.

Nyt kun on avohyllyt, niin sain vihdoin runokirjojakin esille. Kirjat tekevät olohuoneen tunnelmasta jotenkin kotoisamman ja pehmeämmän. Ja tykkään ihan todella paljon tuosta hyllyjen eriparisuudesta! Näin hyllyjen väliin jäi tilaa korkealle kasville tai joskus siihen voi laittaa vaikka lampun. Sain myös vihdoin kaivettua Eiffel-tornit muuttolaatikosta esille ja hääkuvalle oli myös luonteva paikka hyllyllä. Joulun ajaksi ripustin vielä pienet valot, enkä voisi olla tyytyväisempi. 

Sisustaminen on ihanaa, mutta pakko myöntää, että pian tämä koti alkaa kyllä olla mallillaan.

Joulupotretit

Se olisi taas aika perinteisten lemmikkien joulupotrettien! Tänä vuonna oli jälleen kaksi ihanaa karvatassua kuvattavana, kun viime jouluna oli vain yksi.

Tein puiseen laatikkoon tunnelmallisen asetelman valoineen ja koristeineen. Olen nähnyt vastaavanlaisen idean jossain, mutta se oli tehty pahvilaatikkoon. Minulla ei ollut riittävän isoa pahvilaatikkoa, joten sovelsin ja siitä tuli oikein rustiikkisen kaunis.

Uskon, että Taisto tietää jo, että mistä on kyse, kun alan virittelemään kuvauspaikkaa ja kameran jalustaa paikoilleen. Neposen kanssa piti olla vähän luovempi, mutta söpöjä kuvia siitäkin tuli. Ja tuo yhteiskuva, ah, se sulattaa sydämeni. Taisto on niin hieno poika, ja tietää, että pupu on kaveri eikä lounas. Ja että kuvissa pitää näyttää nätiltä.

Näistä kuvista saan sitten ensi jouluna taas teetettyä joulukortit! 

Yksi asu, kaksi jakkua

Pidän asukokonaisuuksista, joita on helppo muunnella pienillä asioilla aivan toiseksi niin, että käyttätarkoitus tai asun fiilis muuttuu.

Toimistolle tykkään usein pukea päälle bleiserin, jonka yhdistän farkkuihin tai suoriin housuihin. Tämä pinkki bleiseri on uusin tulokas bleisereistäni, ja tuo väri on aivan mahtava. Se sopii mielestäni paremmin vaaleiden vaatteiden kanssa yhdisteltäväksi, ja kesällä se olikin helppo yhdistää erilaisiin vaaleisiin hameisiin. 

Nyt ei kuitenkaan ole enää ihan hamesää, joten laitoin sen farkkujen kanssa. Bleiserin alla oli tavallinen valkoinen t-paita ja lisäksi yhdistin asuun kullan värisen kaulakorun. Koru teki asusta entistäkin asiallisemman.

Farkut ja valkoinen paita on siitä helppo, että jakkua vaihtamalla koko ilme muuttuu. Tähän samaan kokonaisuuteen sopii pinkin bleiserin lisäksi myös uusi Holly & Whyten neuletakki. Tällä muutoksella asu muuttui hieman arkisemmaksi, sopivaksi esimerkiksi kaverin luo kyläilyyn.

Olin vakaasti päättänyt, etten hetkeen osta vaatteita, jos ei tule jotain tarpeellista, kuten toppahousut, jotka on ostettava. Mutta sitten tämän kaunokaisen nähdessäni minun oli pakko pyörtää päätökseni. Neuletakin väritys ja kuviointi on mielestäni todella kaunis. Ja talvellahan nyt neuletakeille on aina käyttöä.

Kumpi asukokonaisuus on sinun suosikkisi? Onko sinulla asuja, jotka on helposti muunneltavissa? 

Pinkki bleiseri: Shein Curve

Farkut: H&M

T-paita: Tokmanni

Neuletakki: Lindex

Kengät: Prisma

Ranskalainen klassikko

Tein pitkästä, pitkästä aikaa lehtitilauksen. Lehtitilauksia on tullut karsittua vuosien aikana, kun netistä löytyy niin paljon. Pari viikkoa sitten sain puhelun, jossa myytiin Maku-lehteä hyvällä tarjouksella, enkä voinut kieltäytyä.

Minulle tuli Maku-lehti joskus vuosikausia, mutta lopetin tilauksen ryhtyessäni gluteenittomalle ruokavaliolle. Nyt kuitenkin vuosia myöhemmin osaan jo itse soveltaa tavallisista ohjeista gluteenittomia, ja ilokseni sain huomata, että lehdessä on nykyään myös gluteenittomia reseptejä.

Ensimmäinen lehti tuli viikossa, ja voi kuinka jännää oli kun pitkästä aikaa postiluukusta kolahti uunituore lehti! Ensi selaamisella löysin monta kiinnostavaa reseptiä, ja toisella silmäyksellä Lyonin kana kiehtoi eniten. Päätin kokeilla.

Lehdessä kerrottiin Lyonin kanan olevan "ranskalainen ruokalaji, jota kutsutaan myös etikkakanaksi". Itse käytin marinoituja kanankoipia, sillä kaupassa ei ollut maustamattomia. Otin kaikki esille ja tarkastelin ohjetta. Vasta siinä vaiheessa huomasin ruokaan tulevan etikan määrän, ja suorastaan järkytyin, sillä yleensä etikkaa tulee ruokiin vain joitakin ruokalusikallisia. Olisihan se pitänyt ehkä jo tuosta kuvauksesta osata päätellä, että etikkaa tulee reilusti. Tähän reseptiin nimittäin tulee puolitoista desilitraa punaviinietikkaa, mutta pakko myöntää, että itse uskalsin laittaa vain desin verran.

Ruoan pääasiallinen mauste oli rakuuna, eikä lähikaupassani ollut tuoretta, joten korvasin sen ruokalusikallisella kuivattua. Alkuvaiheessa ruoan tuoksu ei ollut mitenkään huumaava, sillä keitetyn etikan tuoksu oli melko voimakas. Uunin jälkeen tuoksu oli jo kuitenkin huomattavasti houkuttelevampi.

Lyonin kana yllätti positiivisesti, ja tämä resepti jää varmasti käyttööni. Kastikkeen maku oli todella syvä ja voimakas, ei yhtään etikkainen, vaikka etikkaa tulikin niin reilusti. Keitin lisukkeeksi pitkäjyväistä riisiä, mutta myös uunijuurekset sopisivat tämän kanssa mainiosti. 

Lyonin kana

1 sipuli

3–4 valkosipulinkynttä

1 rkl voita

800 g broilerinkoipia

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

2-3 rkl tomaattipyreetä

1½ dl punaviinietikkaa 

1 laakerinlehti

2½ dl kanalientä

1 prk (200 g) ranskankermaa

tuoretta rakuunaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Laita koivet öljyttyyn uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Jätä suola pois, jos käytät marinoituja koipia. Lisää paistinpannulle voita ja hienonnetut sipulit sekä valkosipulit. Kuullota. Lisää tomaattipyree, etikka ja laakerinlehti. Nosta levyn lämpötilaa ja anna etikan kiehahtaa kunnolla. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi kanaliemi ja ranskankerma sekä rakuuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos vuokaan broilerinkoipien päälle. Siirrä vuoka 200-asteiseen uuniin ja paista 30 minuuttia. Pienennä uuni 175 asteeseen ja hauduta vielä noin tunti, kunnes kastike on saostunut ja koivet saaneet kunnolla väriä. 

Juoksuhaudoilla

Lähdin tänään aivan tavalliselle lenkille koiran kanssa, mutta siitä tulikin oikeastaan aika mielenkiintoinen. Ilma oli sumuisen kostea, mutta silti ulkona oli jotenkin kaunista.

Löysimme taas uuden lenkkipolun, ihan vain kääntymällä tutusta risteyksestä eri suuntaan. Harmittaa, kun unohdin laittaa puhelimen karttasovelluksen päälle, niin en ihan tarkalleen tiedä mistä kiersimme. Hahmotan reitit näkemällä ne kartasta, muutoin käytän vain omia maamerkkejäni. Tuossa oli tuo puu, ja tuossa penkki. Tästä syystä suunnistamiseni on äärettömän vaikeaa, kun joka puolella näyttää ihan erilaiselta eri vuodenaikoina!

Tavallinen sunnuntaikävelymme muuttui kuitenkin kiehtovaksi, kun löysimme yllättäen juoksuhautoja. Ensin luulin sen  olevan vain jokin luola kalliossa, mutta lähemmäs päästyämme totuus valkeni. Kyseessä oli siis ensimmäisen maailmansodan aikainen juoksuhauta, ja vaikka se olikin kasvanut melkein umpeen, niin oli se aika vaikuttava näky. Siinä sitä pysähtyi hetkeksi ja mietti, kuinka nyt ihan kirjaimellisesti seisomme osana historiaa. Kuinka siinä paikalla on taisteltu oman henkensä ja yhteisen hyvän puolesta. Siinä hetkessä sitä tunsi itsensä aika pieneksi.

Mutta minä niin rakastan tällaista! Yksi käännös lenkillä uuteen suuntaan tai elämässä ylipäätään, ja eteen voi tulla jotain yllätävää. Jotain kohauttavaa. Jotain kaunista sumun keskellä.

Herra Neponen

Meillä on uusi asukas! Pieni, vaaleanruskea pupuvauva muutti meille viikonloppuna, sillä johan tässä on vuosi eletty aivan kaksin Taiston kanssa. 

Minulla on aina ollut pupuja. Ala-asteen lopulla tuli kodinvaihtajina kaksi ensimmäistä, sillä niiden perhe allergisoitui enkä minä antanut äidille periksi. Niiden jälkeen sain yläasteella synttärilahjaksi ikioman hermeliinin, jonka kanssa muutin sitten myös Helsinkiin. Sille otin seuraksi toisen hermeliinin, ja vahingossa tuli myös kolmas, sillä yksi hoitokani jäikin minun luokseni asumaan. Tämä viimeisin oli minulla ja miehellä myös meidän yhteisessä kodissa, samaan aikaan kun Taisto tuli kuvioihin. Sen pupun jälkeen tulikin sitten Elvis ja nyt herra Neponen.

Olin suunnitellut pupun hankintaa tässä jo jonkin aikaa, mutten pitänyt mitään kiirettä. Yhtenä päivänä kuitenkin sosiaaliseen mediaani lävähti kuva tästä karvaturrista, enkä sen suuremmin enää miettinyt. Meille tulisi pupu.

Ennen kuin pystyin kotiuttamaan pupun, niin piti hankkia kaikki tarpeisto. Heitin nimittäin Elviksen jälkeen ruokakuppeja lukuunottamatta kaiken pois, sillä ne olivat jo niin vanhoja rikkinäisiä. Neposelle ostin häkin käytettynä, mutta pesämökki ja aktiviteetit ovat uusia. Olin aika järkyttynyt siitä, miten paljon kaikkien tarvikkeiden hinnat olivat nousseet, kun ei ole näitä tarvinnut ihan hetkeen uusia.

Mutta nyt meillä asustaa Neponen. Se on leijonaharjas-kääpiöluppa sekoitus, eli aivan uusi tuttavuus minulle. Aiemmat kun ovat olleet hermeliinejä, "hoitokania" lukuunottamatta, joka oli hermeliini-leijonanharjas sekoitus. Neponen on kuitenkin paljon pörröisempi kuin se! 

Neponen on syntynyt heinäkuussa, joten se on aivan vauva vielä. Tällä hetkellä painoa on 1,5 kiloa, ja oletuksena on, että aikuisena se painaisi noin kaksi kiloa. On kyllä heti jotenkin kotoisampaa, kun pupu vilistää olohuoneessa. Olen niin tottunut asumaan niiden kanssa, ettei koti ole koti ilman pupua.

Neponen on hyvin utelias ja rohkea poika, ja se on tottunut hyvin tässä muutamassa päivässä jo sylissäoloonkin. Se antaa harjata turkkiaan ja on erittäin perso herkuille. Taisto ja Neponen tulevat hyvin juttuun keskenään, eikä se ollut minulle yllätys, kun Taisto on niin tottunut pupuihin. 

Tutustumme vähitellen kaikki toisiimme, totuttelemme Neposen kanssa kodin ääniin ja uusiin herkkuihin. Imuri on vielä hieman kauhistuttava, mutta tuore basilika suurinta herkkua.

Vielä huomennakin

Nyt on pakko myöntää, että ihan vähän nolottaa kertoa tätä teille, mutta olen löytänyt paremman mokkapalareseptin. Olen nimittäin aina vannonut äidin reseptiin, mutta valitettavasti se on nyt päihitetty. Anteeksi äiti!

Vetoan nyt kuitenkin siihen, että äidin ohje on tarkoitettu leivottavaksi tavallisilla vehnäjauhoilla. Olen vain aina vaihtanut jauhot gluteenittomiin, mutta ongelmana on ollut se, että mokkapala on ollut seuraavana päivänä hyvin kuivaa. Kesällä jouduin kokeilemaan tätä uutta reseptiä, sillä töihin tarvittiin sekä gluteeniton että maidoton jälkkäri. Olin hyvin epäileväinen reseptin suhteen ja mikään vaihe ei mielestäni mennyt siinä oikein, mutta lopputulos oli täydellinen. Niin pehmeää ja suussasulavaa - vielä seuraavana päivänäkin!

Nyt pimenevien syysiltojen myötä teki mieli jotain herkkuja, ja päätin kokeilla samaa ohjetta uudestaan. Edelleen yhtä hyvää, joten haluan jakaa tämän ilon myös teille. Leivo, nauti ja ihastu. Ja muista, että jos mokkapalan ei tarvitse olla maidoton, niin voit käyttää aivan tavallista voita.

Pohja:

 1/2 dl vettä

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

225 g voita tai maidotonta margariinia

2,5 dl sokeria

2 3/4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta

1/2 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

4 kananmunaa

Kuorrute:

6 dl tomusokeria

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

75 g voita tai maidotonta margariinia

3/4 dl vahvaa kahvia

1 tl vaniljasokeria

Pinnalle strösseleitä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kiehauta vesi vedenkeittimellä ja mittaa joukkoon kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi. Mittaa isoon kulhoon huoneenlämpöinen voi ja sokeri, ja toiseen astiaan valmiiksi jauhot sekä leivinjauhe. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella ja lisää joukkoon kananmunat yksitellen, samalla vatkaten. Lisää jauhot vähitellen, edelleen vatkaten. Kaada lopuksi taikinan sekaan kaakaoseos ja vatkaa se tasaisesti taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille, tasoita pinta ja laita uuniin 25–30 minuutiksi. Jäähdytä.

Mittaa tomusokeri ja kaakao valmiiksi astiaan. Lisää joukkoon sulatettu voi sekä kahvi. Lisää tarvittaessa tomusokeria tai kahvia, jotta saat koostumuksesta sopivan. Kaada kuorrute pohjan päälle ja tasoita kauniiksi. Ripottele pinnalle strösseleitä ja anna jähmettyä ennen leikkaamista.