torstai 1. helmikuuta 2018

Viiden vuoden virstanpylväs




Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun menimme kihloihin. Tarkkaan ottaen viisi vuotta tuli täyteen viime yönä, sillä muistan meidän silloin pohtineen, että paljonkohan kello on. Sitä hetkeä on vaikea unohtaa, se oli niin spontaani ja yllättävä. Olimme monesti puhuneet aiheesta, mutta mies odotti jotakin sopivaa hetkeä. Minusta sopiva hetki oli juuri sinä yönä, sylikkäin ja onnellisina. Niinpä suustani vain tupsahti, että menisitkö kanssani kihloihin ja mies oli yhtä hölmistynyt kuin minäkin. Vastaukseksi sain lyhyesti ja ytimekkäästi no miksei ja jouduin pyytämään vähän tarkennusta. Lopputulos oli myönteinen ja sormuksia lähdettiin etsimään heti seuraavana aamuna - kunhan oli ensin soitettu kaikki sukulaiset läpi ja kerrottu jymyuutisesta.

Ajattelin, että tällainen viiden vuoden virstanpylväs on hyvä hetki vähän muistella menneitä ja niinpä muistelen kanssanne näin kuvien muodossa. Kahlasin kuvakansioita läpi ja löysin tänne hassuimmat, herkimmät ja söpöimmät otokset näiltä vuosilta. Puspus.





















8 kommenttia:

  1. Paljon, paljon onnea teille viisi vuotisesta kihlauksesta.

    VastaaPoista
  2. Onnea! Oliko tuo hääkuvakin tuolla keskellä? 💖💕 ihana.

    http://belleepoquewedding.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia!<3

    http://www.jeannays.fi

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! <3 Häätarinaintoilijana pakko kysyä, että löytyykö blogista teidän häätarinaa, ja jos ei, niin sellainen olisi tosi kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löydy täältä, mutta voisihan sitä joskus ajatella :) häiden aikaan kirjoitin hääblogia, sieltä löytyy kaikki häihin liittyvä https://sanootahdon.blogspot.fi/

      Poista
  5. Kiitos hääblogivinkistä, kävin lukemassa sen saman tien läpi! :) Omia häitä juhlittiin tammikuun lopussa, ja edelleen näemmä höperöidyn hääjuttujen kanssa :D

    VastaaPoista