keskiviikko 16. tammikuuta 2019

30xminä


Tässä kevään mittaan blogissa tulee näkymään paljolti juttuja ikääntymiseni johdosta. Täytän toukokuun lopulla kolmekymmentä, joten aion ottaa siitä kaiken irti ja elää tätä juhlaa koko kevään. Juhlat ovat suunnitteilla eikä niistä puutu mahtavuutta, niin kuin ei minustakaan. Vaikka kuinka tuntuisi välillä p***lta, niin aion kaikesta huolimatta olla edes tämän pienen hetken thirty and fabulous. Aloitan tämän teemakevään listaamalla 30 faktaa minusta. Joillekin nämä on tuttuja asioita, joillekin aivan uusia, mutta tässä siis teille kaikille 30 syytä, miksi olen niin mahtava! 

- minulla on kummassakin jalassa kaksi keskimmäistä varvasta yhdessä
- vartioin vitriinejä hengelläni, en halua niihin jälkeäkään. "Varo vitriiniä" lienee lempilauseeni
- olen aina halunnut muuttaa Pariisiin
- en oikein osaa maantietoa, ja luulin todella pitkään, että Afrikka on vain yksi maa
- minulla on ollut huulilävistys
- olen kynsilakka-addikti ja omistan n. 100 lakkapulloa
- tarvitsen unta 12 tuntia vuorokaudessa
- lempiruokani on Atrian (myös Kariniemi käy) valmiiksi marinoidut broilerin koivet mehussa haudutettuna ja curryriisi
- en ole ikinä joutunut ampiaisen pistämäksi
- vanhempani ovat maanviljelijöitä ja olen ylpeä siitä
- osaan lukemattoman määrän laulujen sanoja
- olen julkaissut kirjan


- ... ja haluaisin julkaista myös toisen
- en syö asioita, jotka maistuvat liian vihreältä
- pyyhkeiden ja rättien tulee olla keittiössäni aina sävy sävyyn
- puhun unissani
- olen omistanut pupuja yläasteelta asti
- olen ehtinyt asua neljällä eri paikkakunnalla
- kun poistun tietokoneelta, siirrän hiiren osoittimen aina ruudun oikeaan yläkulmaan ja klikkaan kaksi kertaa
- pidän juhlien ja muiden tilaisuuksien järjestämisestä
- haluan ottaa kaikesta kuvia, sillä pelkään, että muuten jokin tärkeä hetki unohtuu
- olen todella vieraanvarainen, vieraille löytyy aina jotain suuhun pantavaa
- olisi mahtavaa päästä dubbaamaan jokin lastenelokuva; osaan paljon eri ääniä ja puhetyylejä
- en kaipaa pitkää tukkaa ollenkaan
- puhun puhelimessa vain äidin kanssa. Paitsi jos on ihan pakko soittaa vaikkapa lääkäriin
- osaan kirjoittaa kummallakin kädellä
- eksyn helposti, jopa sisätiloihin, kuten kauppakeskuksiin
- en omaa kärsivällisyyttä
- inhoan kirjojen lukemista
- ja lopuksi; I'm just fabulous for no reason!

5 kommenttia:

  1. Eikö Afrikka olekkaan yksi maa,koitos kun avoit minunkin silmät�� Terveisin täytin juuri 40��������

    VastaaPoista
  2. Toi Afrikka-juttu oli kyllä aika hauska! :D Haudkoja faktoja muutenkin :)

    VastaaPoista
  3. Pitäisiköhän itseni listata 35 asiaa miksi olen niin mahtava - sen verran kun olisi jo mittariin heilahtamassa o.O

    VastaaPoista
  4. Ihana postausidea ja mahtavia juttuja! Minä en ainakaan osaa kirjoittaa molemmilla käsillä. :D Eksymisjuttu kuulostaa tutulta, eksyn niin ulkona kuin sisällä.

    VastaaPoista
  5. Hauska postaus ja hauskoja faktoja. Itse pitäisi listata seuraavaksi jo 41 faktaa...

    VastaaPoista