perjantai 15. marraskuuta 2019

Antimujipostaus



Reilu viikko sitten Helsingin ytimeen avautui Suomen ensimmäinen Muji - kauppa, jota japanilaiseksi Ikeaksikin kutsutaan. Muji on siis perustettu 1980-luvulla Japanissa jonkinasteiseksi vastalauseeksi kulutusyhteiskunnan kaupallisuudelle ja nyt Mujin kauppoja löytyy jo lähes ympäri maailman. Olen varma, että yksi jos toinenkin sisustusbloggaaja aikoo tehdä kaupasta oman hehkutuspostauksen, mutta minuun tuo ylitsevuotava minimalismi ei iskenyt. Siksi tämä antimujipostaus.

Mujia markkinoitiin kuluttajille laadulla ja yksinkertaisuudella, mutta omasta mielestäni kauppa oli vain todella tylsä. Ei värejä tai kuoseja, kaikki on vain seesteisen tasaista. Kaikki tuotteet löytyvät valkoisena, harmaana tai bambunvärisenä, lukuunottamatta sitä yhtä punaista pipoa johon törmäsin. Muji tarjoilee tuotteita kuin sekatavarakauppa eli ostettavaa löytyy niin vaatteiden, kosmetiikkan, sisustukseen kuin ruoankin osalta. Ainoat plussapisteet tulee kaupan lähiruokaosastosta, josta löytyy loistavia kotimaisten pientuottajien tuotteita. 

Kaikenkaikkiaan en tiedä tarvittiinko koko kauppaa edes tänne. Jos ajatuksena kuitenkin on vähentää kulutushysteriaa, niin miksi samalla kauppoja nousee joka nurkalle?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti