keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Kustaa Kurpitsa


Huomenna vietämme anoppipuolen luona jonkinlaista kiitospäivän ja sadonkorjuujuhlan yhdistelmää. Olen kokkaillut intohimoisesti kaikkea koko päivän ja samalla suunnitellut myös hieman kattausta. Itselleni tunnelma ja esteettisyys on puoli ruokaa, ja koska syömme ulkona, niin ajattelin käyttää koristuksena ruskan värittämiä lehtiä, kynttilöitä ja kurpitsoja. Minulla on edellisvuosilta jäljellä muovisia kurpitsakoristeita sekä lisäksi askartelin aidon amerikkalaisen kurpitsalyhdyn. 

Olen askarrelut vastaavanlaisen lyhdyn aiemminkin, mutta silloin kurpitsa oli ainakin neljä kertaa isompi. Nyt tyydyin pieneen vauvakurpitsaan ja lyhdystä tulikin aika vauva, kun hampaat unohtui kaivertaessa pois! 


Jos et ole ennen tehnyt kurpitsalyhtyä, niin helpointa on ensin piirtää kasvot kurpitsaan permanenttitussilla. Ideoita lyhdyn koristeluun löytyy esimerkiksi Pinterestistä, mutta itse päädyin helpoimpaan mahdolliseen hahmoon. Hattu koverretaan viistosti pois, jonka jälkeen poistetaan siemenet. Rihmastoa on vaikea saada pois kokonaan, joten suosittelen paloturvallisista syistä käyttämään kynttilän tilalla led-tuikkua - ainakin sisätiloissa. Kun sisälmys on mahdollisimman puhdas, koverretaan kasvot terävällä veitsellä ääriviivoja pitkin. Lyhty voi toki olla paljon muutakin kuin kasvot. Sen voi esimerkiksi rei'ittää vaikka omenaporalla joka puolelta, jolloin kynttilän valo tulee rei'istä nätisti läpi. 

Kurpitsalyhtyä on kiva tehdä ja se tuo paljon ilmettä kattaukseen. Kustaa Kurpitsa odottaa jo kovasti huomista, onhan se pöydän kuningas. Tai niin se ainakin kuvittelee olevansa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti