Nannapuuro

Syksy on ehdottomasti puurojen aikaa. Herkuttelin edellisviikolla jo yhden kattilallisen gluteenitonta marjavispipuuroa, ja seuraavaksi listalla olisi kokeilussa aprikoosivispipuuro. Tähän väliin kuitenkin himoitsin mannapuuroa - mutta toki glutenittomana.

Olin lukenut, että gluteeniton mannapuuro syntyy helposti karkeista riisijauhoista, kuten vispipuurokin. En vain voinut ymmärtää, että eikö se maistu sitten vain riisipuurolle, mutta tämä ei selvinnyt kuin kokeilemalla. Kuumensin litran täysmaitoa pinnoitetussa kattilassa ja kun se oli kiehuvaa, lisäsin sinne 1,5 desiä karkeita riisijauhoja sekä ripauksen suolaa, puoli desiä sokeria ja kaksi teelusikallista vaniljasokeria. Ohjeessa ei ollut kuin maito, jauho, suola ja voi, mutta halusin jättää voin pois ja laittaa sokeria. Puurojen kuluu olla makeita.

Haudutin sitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia kokoajan sekoittaen. Jäähdytin puuron kylmäksi ja nautiskelin vadelmahillon kanssa. Aivan kuten riisipuurokin, niin mannapuurokin kuuluu mielestäni olla jääkaappikylmää. Ensimmäisen lusikallisen kohdalla aivoissani tapahtui odottamaton hämmennys - sehän maistui aivan mannapuurolle! Kuinka käsittämätöntä. En vieläkään ymmärrä miten tai miksi jokin riisistä tehty voi maistua näin erilaiselle, mutta jos olet gluteenittomalla ruokavaliolla ja kaipaat mannapuuroa elämääsi, niin tässä on vastaus.

En oikeastaan tiedä mistä tämä mannapuurohimo edes tuli, sillä en ennen juurikaan piitannut siitä. Mutta olen huomannut, että nyt gluteenittomana jotkin asiat maistuvat paremmille. Yksi esimerkki on letut, joita voin glutenittomana syödä loputtomasti, kun taas ennen jo parin jälkeen tuli jotenkin huono olo. Ja toinen on tuo vispipuuro, se on järkyttävän hyvää. Ehkä kehoni on siis jo pidempään yrittänyt kertoa minulle jotain, mitä en ole osannut tulkita. Onneksi tiedän nyt ja vihdoin mannapuurokin on taivaallista - vai pitäisikö sanoa nannapuuro!