Lehteen painettu

Pari viikkoa sitten meinasi eräänä päivänä mennä aamukahvi väärään kurkkuun, sillä puhelimeeni kilahti melko mielenkiintoinen viesti. Toimittaja Anna Pihlajaniemi otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko kirjoittaa lehteen jutun. No tottakai halusin! Hän teki meistä 2016 jutun Kodin Kuvalehteen, joten olemme vähän kuin vanhoja tuttuja.

Kodin Kuvalehden kirjapalstalla lukijat kertovat itselleen rakkaasta kirjasta ja kukaan ei kuulemma ole ikinä esitellyt yhtään kokkikirjaa. Hetken mietittyään Anna oli muistanut kuinka tykkään kokata ja päätti kysyä asiaa minulta. Olin tietysti heti mukana ja aivan järjettömän innoissani, että jokin minun kirjoittama teksti julkaistaisiin ihan oikeassa lehdesä! Petyin kuitenkin hieman, kun juttuani jouduttiin tiivistämään aika rajulla kädellä, sillä siihen oli varattuna vain tietty palstatila. Ymmärrän sen kyllä, mutta ehdin vain jo niin innostua - ja ilmoittaa kavereille sekä sukulaisille.

Tänään kuitenkin tuo numero on ilmestynyt, enkä ole vielä itsekään saanut lehteä käsiini. Näin raakaversion ja tiedän, että siihen tulee nimeni ja kuva minusta. Päätin nyt julkaista alkuperäisen jutun täällä, sellaisenaan kuin sen silloin lähetin lehteen. Sain heiltä kysymyksiä, joihin vastasin tekstissäni ja yritin kirjoittaa jutun omalla lennokkaalla tavallani. Tässä siis juttu kokonaisuudessaan ja lehdessä tiivistetympi versio. Vaikka kysymys onkin vain muutamasta rivistä, niin olen ylpeä, sillä en tuputtanut itseäni, vaan taidoistani tiedettiin. Olin otettu, kun toimittaja kehui tekstiäni, ja sanoi, ettei olisi halunnut sitä lyhentää.

Jos lehti ei automaattisesti tipahtanut tänään postiluukusta, niin käy ostamassa 7.10 ilmestynyt Kodin Kuvalehti. Lähden itsekin sitä nyt metsästämään, ja voin kertoa, että jännittää!

 "Valitsin esittelyyn Jamie Oliverin Fiilisruokaa - kokkikirjan, joka kokoaa yhteen 100 herkullisinta hyvän mielen reseptiä. Löydät kirjasta varmasti oman suosikkisi, sillä vaihtoehtoja löytyy niin helposta vaativaan kuin pikkusuolaisesta mahtipontisiin jälkiruokiinkin. Oli vaikea valita minkä kirjan esittelisin, mutta pelkästään jo kirjan nimi Fiilisruokaa houkuttelee tarttumaan kauhan varteen ja laittamaan ruokaa samanlaisella intohimolla kuin Jamie. Tässä kirjassa Jamie Oliver kannustaa ihmisiä tekemään ”ruokaa, joka toimii piristysruiskeen tavoin ja tuo hyvää mieltä”, ja itse koen aivan samoin. Ruoassa pitää olla makua, mutta myös tunnetta. 

Olen aina pitänyt Jamie Oliverista, hänen resepteistään ja tavastaan olla keittiössä. Niin kauan kuin televisiosta on tullut hänen ohjelmiaan, niin olen niitä katsonut, ja nuorempana aina hypistelin hänen kokkikirjojaan kaupassa. Nyt niitä löytyy omista kokoelmista jo neljän kirjan verran, mutta tilaa olisi vielä uusille! Pidän Jamien rönsyilevästä kokkaustyylistä, ja siitä, että tehdään rehellistä ruokaa eikä niinkään fine diningiä. Jamien eleet ja ruoanlaiton innostus, rouhea kokkaustyyli ja aidot asiat ovat innoittaneet minuakin eteenpäin. 

Aina kun kokeilen uutta reseptiä, kokkaan jotain arkiruoasta poikkeavaa tai vaikkapa hieman isompaa illallista, niin tuntuu, että päässäni heiluu sellainen pieni Jamie Oliver. Se siellä elehtii isosti käsillään, kannustaa ja hokee kuinka ruoka on "beautiful, beautiful". Hetken aina mietin miten Jamie tekisi ja lopulta löydän sen jonkun, mitä sillä hetkellä etsin - oli se sitten maku, koostumus tai ulkonäkö. Oma luovuus, uteliaisuus ja into sekoitettuna kaikkeen Jamielta opittuun on aika täydellinen yhdistelmä! Jamie Oliverin tapa laittaa ruoka esille on muovannut myös omaa tyyliäni tehdä annoksia ja sitä kautta se on vaikuttanut esimerkiksi blogini kuviin.

Tästä kirjasta teen useimmiten täyteläisiä suklaabrownieita sivulta 384, joihin tulee vadelmia, vadelmahilloa, maapähkinävoita ja vaniljavanukasta. Eli Jamien tavoin se ei ole mikä tahansa brownie, vaan rönsyilevää ja lennokasta, mutta täynnä aitoja makuja. 

Hyvä keittokirja on mielestäni selkeä ja reseptit on muunneltavissa lukijan omiin tarpeisiin. Hyvässä keittokirjassa on selkeät ja kauniit kuvat, sekä ulkoasu on muutenkin visuaalisesti houkutteleva ja sen haluaa pitää esillä. Sen pitää kutsua sinut kokkaamaan ja kokeilemaan rohkeasti. Itse aina sanon, että jos käyttää makuja, joista itse pitää, niin ei voi tulla kovin pahaa ruokaa. Et tarvitse hienoja välineitä tai kalliita raaka-aineita. Tärkeintä on, että sinulla on tahtoa ja paikoin jopa uhkarohkeaakin intoa – sekä tietysti se oma pieni Jamie Oliver sydämessä."

Palakaappi

 Nyt se paljon puhuttu keittiöremontti olisi sitten valmis! Mitään virallista remonttiahan täällä ei voi tehdä, kuten maalata ja huonekalujen siirtelykään ei ole järkevää. Kaikki kuitenkin muuttui, ja tässä olisi lopputulos!

Olen pitkään haaveillut sellaisesta aamiaiskaapista, joka löytyy vähintäänkin joka toisen keittiöstä. Aamiaiskaappi siis on yksinkertaisuudessaan kaappi, josta löytyy kaikki aamiaiseen tarvittava - kipot, kupit ja kulhot sekä kahvinkeitin, leivänpaahdin, myslit, murot ja niin edelleen. Meillä kuitenkaan ei ole kaappia, joka olisi tällaiseen sopiva, mutta sen sijaan meiltä löytyy sympaattinen taso hyllyineen. Keittiön sivutasolla ja hyllyillä on hyvin pitkään ollut esillä pastapurkkeja, riisiä, jauhoja ja öljypulloja. Olin kuitenkin loputtoman kyllästynyt sen katselemiseen sekä siihen, että keittiön työpöydältä loppui aina tila. Siksi vaihdoin nämä kaksi asiaa toisin päin, ja jo parin päivän jälkeen tuntuu kuin ne olisivat olleet aina näin. 

Tätä muutosta varten ostin yhden tarjottimen, pienen korin sekä lasipurkkeja, ja hintaa tuli n. 80 euroa. Purkkeja löytyi myös omista varastoista, mutta halusin kahvien olevan samannäköisissä patenttipurkeissa ja yksi tuollainen edestäpäin avattava oli myös saatava. Se vain nyt sattui sopimaan tähän aamiaishenkeen niin täydellisesti. Lisäksi ostin kolme pyöreää tablettia, sillä ajattelin pitkän pöytäliinan olevan epäkäytännöllinen tuossa kohtaa. Jos tippuu murusia tai kahvinporoja, niin voi tabletin vain ottaa näppärästi pois ilman, että tarvitsee tyhjentää koko pöytä siirtääkseen pöytäliinaa. No, ajatuksena ihan kätevä, mutta lopulta jouduin teippaamaan tabletit kaksipuoleisella teipillä kiinni pöytään. Ne nimittäin olivat niin liukkaat, että leivänpaahdin meni koko ajan edestakaisin, ja se puolestaan ei olisi ollut yhtään turvallista. 

Aamiaskaapiksihan tätä ei voinut nimetä, sillä emme syö aamupalaa. Iltapalakaappi kuulosti tyhmälle, ja vaikka ei ole edes kyse kaapista, niin jätimme vain etuliitteet pois ja nyt se on kaikessa yksinkertaisuudessaan palakaappi. Nerokasta! Halusin, että leivänpaahdin ja vedenkeitin rajaavat tämän alueen, joten siksi ne ovat eri puolilla. Hyllylle sain kauneimmat kahvikuppini esille, ja olisin halunnut siihen myös kulhoja ja leipälautasia, mutta tila loppui kesken, sillä purkkienkin piti mahtua. Toisaalta kulhot ja lautaset ovat tuon tason kaapeissa, eli ei ne nyt sinänsä kaukana ole. Ylähyllyltä löytyy kaikki mahdolliset kahvi- ja teepannut, sekä välipalakori. Ennen välipalapatukat ja pähkinät täyttivät leipäkoria, joten halusin niille oman pikku yksiön. Nyt leipäkorissa on vain leipää. 

Nimesin purkit dymolla, jolloin niistä tuli entistä nätimmät. Pastapurkit meni kaappiin kahvien tilalle ja kun kaurahiutaleet ja myslitkin muuttivat kaapista pöydälle, niin niiden tilalle mahtui hyllyillä olleita purkkeja. Kaikille löytyi lopulta tilaa, vaikka ensin tuntuikin mahdottomalta. Keittiön työpöydälle siirtyi ruoanlaittoon tarvittavat asiat eli öljyt, etikat ja sipulit. Näin tämä on jotenkin paljon järkevämpi ja käytännöllisempi - ruoanlaittoasiat ovat lähellä hellaa ja kahvitarvikkeet yhdessä paikassa. Työpöydällä on nyt myös enemmän tilaa laskea tavaroita ja jos vaikka leipoo, niin ei tarvitse siirtää kuin puinen leikkuulauta kaulitakseen. Ennen piti tyhjentää pois aika paljon enemmän ja pisteenä ii:n päällä talouspaperillekkin on vihdoin selkeä paikka eikä se vieri pitkin keittiötä. Niin täydellistä.

Tässä vielä kuvat siitä, miltä näytti ennen muutosta. Mitä olet mieltä, kumpi on parempi?

Perunagalette

Tänään olen tehnyt keittiöremonttia, joten päivällisen piti olla helppo ja syötävissä tarpeen tullen myös kylmänä. Oikeastihan en siis tietenkään ole tehnyt remonttia, mutta muutos on sen verran suuri, että se tuntui ihan sellaiselta. 

Mutta tosiaan, ruoaksi tein kauniin perunagaleten, jota pystyi helposi syömään touhuamisen ohella - pala nyt, ja toinen myöhemmin. Galette on rustiikkinen piirakka, joka tehdään uunipellille ilman mitään vuokaa, ja täytteeksi kelpaa melkeinpä mikä vain. Se on kiva ja nopea tehdä, ja onnistui erinomaisesti myös gluteenittomana. 

Perunagaletteen tuli tietysti perunaa sekä myös pekonia ja voimakasta juustoa. Päädyin punaleima emmentaaliin, sillä se on yksi suosikkijuustoistani ja sopii aika moneen paikkaan. Mausteeksi tuli vain rouhittua mustapippuria ja valmiin galeten päälle ripottelin tuoretta ruohosipulia. Jostain syystä oma teokseni jäi reunoilta melko vaaleaksi, vaikka kypsä olikin.

Tein galettea ensimmäistä kertaa, joten en tiennyt mitä odottaa. Itse olisin kaivannut vielä vähän mehevyyttä, eli pohjalle esimerkiksi tuorejuustoa tai creme fraichea. Myös perunat olisi voinut maustaa pyörittelemällä niitä jossain mausteseoksessa ennen kuin ne laittaa piirakan päälle. Mutta muutoin täydellinen piiras, ja tähän sopii tosiaan täytteeksi mikä vain mitä mieli tekee ja kenelläpä ei tekisi mieli perunaa tai pekonia.

Perunagalette 

2 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta

1 dl kaurajauhoa

1 tl suolaa

1 dl vettä

1/2 dl oliiviöljyä

Täyte

keitettyä perunaa (kiinteää)

voimakasta juustoa (esim. Västerbotten, Emmental)

pekonia

mustapippuria

kananmunaa voiteluun

tuoretta ruohosipulia

Valmista pohja sekoittamalla kaikki keskenään  tasaiseksi taikinaksi ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa. Keitä perunat lähes kypsiksi kuorineen, kuori perunat ja viipaloi ne. Kaulitse taikina kahden leivinpaperin välissä pyöreäksi levyksi (halkaisija n.30cm). Levitä juustoraastetta pohjan päälle ja jätä reunoille tilaa noin 4 cm. Levitä juuston päälle viipaloidut perunat sekä pekoni ja rouhi pinnalle mustapippuria. Käännä galeten reunat piirakan päälle ja nipistä taikinaa hieman. Voitele reunat munalla ja paista 200 asteesa noin 20–30 minuuttia. Ripottele päälle ruohosipulia ja nauti, tai pakkaa galette eväskoriin ja lähde retkelle. 

Satokauden päätös

Viime sunnuntaina nostimme maa-artisokkasadon ylös ja se olikin tänä vuonna aikamoinen. Ei ehkä niinkään määrällisesti, mutta muodoltaan. Mukulat olivat kummallisen pitkulaisia, ehkä jopa vähän porkkanamaisia, eikä ollenkaan pyöreähköjä, kuten yleensä. En tiedä johtuuko muoto kasvuolosuhteista vai onko näitäkin vain erilaisia, mutta ihan hauskaa kun laatikosta alkoikin tulla tällaisia. 

Määrällisesti maa-artisokkia tuli tänä vuonna ihan kohtuullisesti, sillä kuuma kesä oli kaikille kasveille aika ankara. Alkusyksystä latvoihin iski myös vihannespunkki, jonka vuoksi latvusto jouduttiin katkaisemaan liian aikaisin eikä kukintavaiheeseen päästy ollenkaan. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta satoa kuitenkin saatiin, mikä on mahtava juttu ja vaikka näistä on nyt mahdotonta höylätä sipsejä, niin enköhän keksi jotain kuitenkin.

Punajuuret kasvattivat vain nättiä naattia, mutta juuressa ei ollut mitään. Perunoita tuli vähemmän kuin koskaan aiemmin vaikka pinta-ala oli isompi, chilistä emme saaneet mitään ja kirsikkatomaatteja tuli tasan kaksi kappaletta. Kurkku antoi satoa parhaiten, mutta muilta osin tämä satokausi oli kyllä hieman pettymys. Nyt vain parveke täyteen kanervia ja lyhtyjä, katsotaan sitten mitä ensi keväänä istutellaan!

Kurpitsakuppikakut

Leivoin sadonkorjuuillalliselle jälkiruoaksi kurpitsakuppikakkuja, sillä olin juuri viikkoa aiemmin tehnyt perinteisen amerikkalsisen kurpitsapiirakan, niin se ei oikein innostanut. Kurpitsakuppikakut kuitenkin sopivat teemaan mainiosti ja tein niistä oikein erityisen söpöt. Kuorrute valui pursotinpussista ulos ihan ilman pursottamista, joten siinä meni jokin pieleen, mutta sain kuitenkin lusikoitua sitä pienen kerroksen muffinsien päälle. Niistä ei siis tullut niin näyttäviä kuin piti, mutta aika hienoja kuitenkin - ja ennen kaikkea herkullisia! 

Muffinsseja varten tein ensin pumpkin spice -mausteseoksen, johon löysin ohjeen Diiskuneidin blogista. Olen tehnyt mausteseosta aiemminkin, mutta en tykännyt kun siihen tuli maustepippuria ja liikaa neilikkaa. Tässsäkin ohjeessa laitoin neilikkaa alle puolet, ja maustepippuria tähän ei tullut laisinkaan. Eli tarvitset 2 ruokalusikallista kanelia, yhden ruokalusikallisen kardemummaa, yhden teelusikallisen muskottipähkinää, 2 teelusikallista inkivääriä sekä 1,5 teelusikallista neilikkaa, josta itse laitoin vain 0,5 teelusikallista. Tämä mausteseos on helppo tehdä, sillä kaikkia näitä yksittäisiä mausteita löytyy lähestulkoon jokaisesta ruokakaupoista. Pumpkin spice -mausteseos sopii leivonnaisten lisäksi kahviin, vaniljajäätelön päälle sekä ruoanlaittoon. 

Kurpitsakupppikakkuni olivat ihanan mehukkaita ja ne kävivät hyvin kaupaksi. Itse käytin valmista kurpitsasosetta, mutta halutessasi voit myös paahtaa itse esimerkiksi myskikurpitsaa uunissa tai vaihtaa kurpitsasoseen bataattiin. Vaihdoin myös jogurtin kermaviiliin, sillä sitä löytyi jääkaapista. 

Pumpkin cupcakes (10-12 kpl)

2 munaa

2 dl sokeria

1 dl juoksevaa oivariinia

2 dl kurpitsasosetta

1 dl jogurttia

3 ½ dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

1 tl pumpkin spice -mausteseosta

1 ½ tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

ripaus suolaa

Kuorrute

1 dl kermaa

200g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl sokeria

pumpkin spice -mausteseosta

sherryä

Vaahdota munat ja sokeri, lisää joukkoon oivariini, sose ja jogurtti. Sekoita keskenään kuivat aineet ja yhdistä vaahtoon. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Jäähdytä kunnolla. Vatkaa kermavaahto melko kovaksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Mausta sokerilla, kurpitsamausteella ja sherryllä. Pursota ja koristele.

Syysjuhla

Vietimme torstaina ihanaa syysjuhlaa anoppipuolen luona. Ilma oli kirpeän syksyinen, joskin loppuillasta aika viileä, mutta tunnelmaa oli sitäkin enemmän, sillä kaikki oli niin kaunista ja ruoka maistuvaa. Ja toisaalta, oli ihan kivakin pukeutua neulemekkoon ja kevyttoppikseen sekä kietoutua villahuiviin kuuman kesän jälkeen - minä kun olen enemmän niitä syksyihmisiä.

Tällaiset illalliset ovat ominta alaani, joten otin mieluusti päävastuun ruoasta ja esillepanosta. Rakensin kurpitsalyhtyni ympärille syksyisen asetelman kynttilöineen ja pihlajanmarjoineen. Nautin kertakaikkisesti tämän pöydän koristelusta ja kattamisesta, kunpa tällaista saisi tehdä useammin! 

 

Ajatus lähti liikkeelle amerikkalaisesta thanksgiving daysta eli kiitospäivästä, mutta matkalla se muuttui enemmänkin sellaiseksi sadonkorjuuateriaksi, jossa oli vain ripaus amerikkalaisuutta. Nyt on niin ihanasti kaupoissa kaikkia kotimaisia vihanneksia ja juureksia, kuten maissia, myskikurpitsaa ja ruusukaaleja, että halusin hyödyntää niitä. Olen aivan häkeltynyt, kun maissintähkiäkin saa nykyään kotimaisena, mutta toivoisin vain, että niitä olisi sesongissa pidempään, jolloin niistä ehtisi nauttia oikein kunnolla.

Ruokapöydällä komeili kaksi kokonaista broileria, sillä kokonaista kalkkunaa ei koko Helsingistä löytynyt. Laitoin broiskujen sisään sitruunalohkoja, suolaa, pippuria, valkosipulia sekä tuoreita yrttejä -  rosmariinia, rakuunaa ja timjamia. Lisäksi hieroin niiden pintaan suolaa ja voita, ja kiedoin ne paistinarulla nippuun. Kanojen sitominen ei ole vahvinta alaani, ja tällä kertaa muutaman YouTube -videon jälkeen päätinkin, että pääasia kunhan vain sidon ne. Teknisesti ottaen on kuitenkin tärkeintä, että kaikki on niin sanotusti yhdessä, jolloin liha pysyy mehukkaana ja kaikki osat kypsyy samaan aikaan. Ei ole niin tarkkaa, miten päin sen narun laittaa, kunhan vain laittaa.

Sitomisen jälkeen lisäsin vuokaan vielä sitruunanlohkoja, tuoreita yrttejä, valkosipulia, tilkan sherryä ja lorauksen vettä. Kanojen päälle lusikoin hieman hunajaa sekä puristin yhden sitruunan mehun. Paistoin broilereita 175 asteessa parisen tuntia, ja kauhoin lientä aina välillä niiden päälle.

Lisäksi pöydässä oli kokonaisia perunoita ja bataatteja, jotka kypsensin folionyyteissä grillissä. Laitoin grilliin myös kokonaisen myskikurpitsan, ne maissit ja ruusukaaleja, ja uunissa tein amerikkalaisen cornbreadin eli maissileivän. Edellisenä päivänä olin keitellyt valmiiksi karpalokastikkeen, mutta se valitettavasti unohtui kuvista! Kanan kanssa tarjoilin vielä herkkusienikastiketta, johon käytin kanan paistolientä, ja jälkkääriksi oli kurpitsakuppikakkuja. Aika mahtavaa ruokaa kotimaisista aineksista kauniin luonnon keskellä ja hyvässä seurassa. Ei olisi voinut paremmin syyspäivää viettää. Tässä vielä ohjeet maissileipään ja karpalokastikkeeseen, jos sinäkin innostut viettämään syysjuhlaa!

Amerikkalainen maissileipä

2,5dl maitoa

1 muna

¾ dl öljyä

2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

2,5 dl maissijauhoa (ei maissitärkkelys)

1tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

¾ dl sokeria

1 tuoreesta maissintähkästä jyvät

Yhdistä maito muna ja öljy, lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Taikina on kuin löysä puuro. Sekoita mukaan maissinjyvät ja kaada pienehköön vuokaan. Paista 20 min 200asteessa.

Cranberrysauce eli karpalokastike

200 g pakastekarpaloita

1,5 dl hillosokeria

2-3 siivua appelsiininkuorta

1 appelsiinin mehu

½ tl kanelia

½ tl jauhettua inkivääriä

ripaus suolaa

vettä

Laita karpalot kattilaan ja vettä niin, että marjat peittyy. Vedä appelsiinista kuorimaveitsellä 2-3 siivua kuorta kattilaan ja purista mehu. Lisää mausteet ja hillosokeri, sekoita ja kuumenna. Kiehauta hiljalleen ja muussaa karpaloita lusikalla. Keitä hiljaisella n. 10-15 minuuttia ja laita jäähtyneenä lasipurkkiin. 

Kustaa Kurpitsa

Huomenna vietämme anoppipuolen luona jonkinlaista kiitospäivän ja sadonkorjuujuhlan yhdistelmää. Olen kokkaillut intohimoisesti kaikkea koko päivän ja samalla suunnitellut myös hieman kattausta. Itselleni tunnelma ja esteettisyys on puoli ruokaa, ja koska syömme ulkona, niin ajattelin käyttää koristuksena ruskan värittämiä lehtiä, kynttilöitä ja kurpitsoja. Minulla on edellisvuosilta jäljellä muovisia kurpitsakoristeita sekä lisäksi askartelin aidon amerikkalaisen kurpitsalyhdyn. 

Olen askarrelut vastaavanlaisen lyhdyn aiemminkin, mutta silloin kurpitsa oli ainakin neljä kertaa isompi. Nyt tyydyin pieneen vauvakurpitsaan ja lyhdystä tulikin aika vauva, kun hampaat unohtui kaivertaessa pois! 

Jos et ole ennen tehnyt kurpitsalyhtyä, niin helpointa on ensin piirtää kasvot kurpitsaan permanenttitussilla. Ideoita lyhdyn koristeluun löytyy esimerkiksi Pinterestistä, mutta itse päädyin helpoimpaan mahdolliseen hahmoon. Hattu koverretaan viistosti pois, jonka jälkeen poistetaan siemenet. Rihmastoa on vaikea saada pois kokonaan, joten suosittelen paloturvallisista syistä käyttämään kynttilän tilalla led-tuikkua - ainakin sisätiloissa. Kun sisälmys on mahdollisimman puhdas, koverretaan kasvot terävällä veitsellä ääriviivoja pitkin. Lyhty voi toki olla paljon muutakin kuin kasvot. Sen voi esimerkiksi rei'ittää vaikka omenaporalla joka puolelta, jolloin kynttilän valo tulee rei'istä nätisti läpi. 

Kurpitsalyhtyä on kiva tehdä ja se tuo paljon ilmettä kattaukseen. Kustaa Kurpitsa odottaa jo kovasti huomista, onhan se pöydän kuningas. Tai niin se ainakin kuvittelee olevansa. 

Nannapuuro

Syksy on ehdottomasti puurojen aikaa. Herkuttelin edellisviikolla jo yhden kattilallisen gluteenitonta marjavispipuuroa, ja seuraavaksi listalla olisi kokeilussa aprikoosivispipuuro. Tähän väliin kuitenkin himoitsin mannapuuroa - mutta toki glutenittomana.

Olin lukenut, että gluteeniton mannapuuro syntyy helposti karkeista riisijauhoista, kuten vispipuurokin. En vain voinut ymmärtää, että eikö se maistu sitten vain riisipuurolle, mutta tämä ei selvinnyt kuin kokeilemalla. Kuumensin litran täysmaitoa pinnoitetussa kattilassa ja kun se oli kiehuvaa, lisäsin sinne 1,5 desiä karkeita riisijauhoja sekä ripauksen suolaa, puoli desiä sokeria ja kaksi teelusikallista vaniljasokeria. Ohjeessa ei ollut kuin maito, jauho, suola ja voi, mutta halusin jättää voin pois ja laittaa sokeria. Puurojen kuluu olla makeita.

Haudutin sitä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia kokoajan sekoittaen. Jäähdytin puuron kylmäksi ja nautiskelin vadelmahillon kanssa. Aivan kuten riisipuurokin, niin mannapuurokin kuuluu mielestäni olla jääkaappikylmää. Ensimmäisen lusikallisen kohdalla aivoissani tapahtui odottamaton hämmennys - sehän maistui aivan mannapuurolle! Kuinka käsittämätöntä. En vieläkään ymmärrä miten tai miksi jokin riisistä tehty voi maistua näin erilaiselle, mutta jos olet gluteenittomalla ruokavaliolla ja kaipaat mannapuuroa elämääsi, niin tässä on vastaus.

En oikeastaan tiedä mistä tämä mannapuurohimo edes tuli, sillä en ennen juurikaan piitannut siitä. Mutta olen huomannut, että nyt gluteenittomana jotkin asiat maistuvat paremmille. Yksi esimerkki on letut, joita voin glutenittomana syödä loputtomasti, kun taas ennen jo parin jälkeen tuli jotenkin huono olo. Ja toinen on tuo vispipuuro, se on järkyttävän hyvää. Ehkä kehoni on siis jo pidempään yrittänyt kertoa minulle jotain, mitä en ole osannut tulkita. Onneksi tiedän nyt ja vihdoin mannapuurokin on taivaallista - vai pitäisikö sanoa nannapuuro!

Hääpäivädinner

Meillä oli 7. hääpäivä elokuun lopussa, mutta kumpaakaan ei inspiroinut viettää hääpäivää silloin. Tänään sitten tuntui siltä, joten otimme suunnaksi ravintolan, ja näin suomalaisen ruoan päivänä totesin, että miksei sitäkin voisi viettää ravintolassa ja tukea yrittäjätoimintaa. Lisäksi tiedustelin tarjoililjalta ruokalistan kotimaisuusastetta ja hän kertoi sen olevan lihojen osalta jopa 50%! 

Viikinkiravintola on yksi suosikeistani, emmekä olleet käyneet siellä aikoihin. Teemaravintoloita saisi mielestäni olla enemmänkin, sillä näissä saa niin paljon enemmän kuin vain illallisen. Haraldissa otamme yleensä alku- ja pääruokakilvet, joihin on kerätty monia erilaisia makuja. Näin saa nauttia tavallaan useammasta ruoasta eikä tarvitse valita vain yhtä. Lisäksi tunnelmaan kuuluu aina viikinkikypärä, viikinkien voimaolut sekä ruokailua siivittää tunnelmaan sopiva sisustus ja musiikki. 

Haraldissa pystyy suorittamaan myös viikinkikasteen, johon kuuluu hapatettua haita sekä vainojuomaa. Miehen piti suorittaa se tänään, mutta emme tienneet, että se tulisi tilata etukäteen. Se siirtyi siis ensi kertaan. 

Tunnelman lisäksi Haraldissa saa myös erinomaista ruokaa ja tulee maistettua erilaisia ruokia. Tänään esimerkiksi alkukilvellä oli karhusalamia ja joskus ennen olemme syöneet tuolla majavaa. Kerrassaan mainio ravintola kaikille tällaisille hupsuille eläytyjille ja elämysten etsijöille! 

Tuntemattomat siirapit

Nyt on jo virallisestikin syksy, joten saan ihan luvan kanssa aloittaa kaikenlaisen tunnelmoinnin. Syksyyn kuuluu kynttilöiden lisäksi ehdottomasti tietynlaiset ruoat ja leivonnaiset, kuten esimerkiksi uunituore leipä.

Käyn mielelläni aina silloin tällöin hävikkiruokakauppa WeFoodissa. Koskaan ei tiedä mitä sieltä löytää, sillä he saavat tuotteet lahjoituksina yhteistyökumppaneilta, kuten Apetit, Meira ja Oatly. Kaupassa saattaa olla esimerkiksi hyllyllinen täynnä yhtä tuotetta ja toinen hylly toista tuotetta. Useimmiten sieltä kuitenkin jotain lähtee mukaan, ja oikeastaan se on ihan hauskaakin, kun ei tiedä mitä löytää. Viime viikon käynnilläni löysin jännittäviä siirappeja - kookoksenkukkasiirappi sekä riisisiirappi. En ollut kuullu aiemmin kummastakaan, mutta uskoin niiden sopivan ainakin leivontaan. 

Kookoksenkukkasiirapin kerrotaan olevan maultaan paahteisen karamellimainen. Se voisi sopia siis hyvin esimerkiksi kakkuihin tai pannukakun päälle. Riisisiirapin puolestaan sanottiin olevan maltainen eikä niin makea, kuin tavallinen siirappi. Ja maltaiselta se todellakin maistui, nimittäin minun suussani se muistutti hyvin paljon mämmiä. Siitä syystä olen käyttänyt sitä nyt erilaisiin leipiin, sillä niihin maltaisuus sopii. Viime viikolla tein yhtenä iltana iltapalaksi teeleipää ja nyt pyöräytin sämpylöitä.

Tein puolen litran taikinan ja jauhoina käytin tietysti kaikkea gluteenitonta. Unohdin täysin psylliumin taikinastani enkä tiedä vaikuttiko se siihen, että niistä tuli niin litteitä. Maku kuitenkin oli hyvä ja käytin niihin kaikkea terveellistä - kauraleseitä, kaurahiutaleita, kuminaa, pellavansiemeniä sekä auringonkukan siemeniä. En oikein käyttänyt mitään mittoja, vaan laitoin desin tästä ja toisen tuosta, kunnes taikina tuntui hyvältä. Lisäksi tietysti gluteenitonta jauhoseosta, hiivaa, suolaa ja tuota riisisiirappia. Piti laittaa myös raastettua porkkanaa, mutta porkkanat olivat niin nahistuneita, ettei niistä ollut enää edes leivontaan. 

Pyöräytin taikinan ja tein siitä heti sämpylät pellille nousemaan, koska gluteenittomat hiivataikinat kohotetaan yleensä vain kerran. Pohdin pitkään laitanko sämpylöiden pinnalle seesaminsiemeniä vai juustoraastetta, mutta päädyin seesamiin. Sitten vain 200 uuniin n. 15-20 minuuttia, kunnes väri näytti hyvälle. Ai että miten herkullisia!