lauantai 10. helmikuuta 2018

Sisustukseen sopivat



Pitkästä aikaa vähän askartelu ja DIY juttuja! Uudistuneseen tietokonehuoneeseen tarvitaan tietysti myös uusia piensisustustarvikkeita. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset säilytyslaatikot, lehtikotelot ja kansiot. Aloitin lehtikoteloista, sillä itse käytän niitä paljon. Niihin on helppo laittaa paperit jotka ovat tärkeitä, mutta joita ei jaksa alkaa mapittamaan. Lehtikotelossa paperit näyttävät kuitenkin siistimmältä kuin vain pinoissa pöydillä. 

Etsin kärsivällisesti kaupoista ja netistä nättejä, sisustukseen sopivia lehtikoteloita. Pettymyksekseni sain kuitenkin huomata, että markkinoilla oli vain mustia tai pahvin värisiä. Ei yhtään nättiä tai kuviollista yksilöä. Niinpä totesin, että täytyy tehdä itse.

Päällystin kolme lehtikoteloa erilaisilla, mutta yhteensopivilla kuoseilla, enkä voisi olla tyytyväisempi. Kotelot sopivat hyvin yhteen, vaikka kaikki ovat nättejä myös yksinään. Kukkakuvioinen lehtikotelo on päällystetty kankaalla ja loput kaksi lahjapaperilla. Tähän kaikkeen tarvittiin vain sakset, liimaa ja näppärät sormet. Homma oli yllättävä helppo, vaikka aikaa puuhasteluun kului odotettua kauemmin. 

Tietokonehuone odottaa vielä loppusilausta, vasta sitten esittelen koko kokonaisuuden teille. Tässä vain tällainen pieni kurkistus.


6 kommenttia:

  1. Tulipa hienot! Aloin heti miettimään, miten saisin päällystettyä omat lehtikoteloni, jotka valitettavasti ovat muovisia - ja juuri mustia ja ruskeita. Rumia kuin mitkä! Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  2. Hauska idea :) ja kivoja papereita olet valinnut päällystykseen. Tuo sanomalehtipaperi erityisesti kiinnostaa minua. Mistä olet mahtanut sen hankkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muutama vuosi sitten jostain käsityömessuilta :) se on tehty oikeasta sanomalehden etusivusta vuodelta 1910. Vihdoin sille löytyi käyttöä!

      Poista
    2. Kiitos Anna vinkistä! Todella kiva kun on vielä tehty ihan oikeasta näköispainoksesta yli 100 vuoden takaa.

      Poista
  3. Lehtikotelot on järkevä asia. On kiva, kun paperit on järjestyksessä. Minulla on kaikki vähän heikun keikun. Koteloista tuli tuunaamalla tosi kauniita.

    VastaaPoista
  4. Todella kiva idea ja niistä tuli todella hienot!

    VastaaPoista