keskiviikko 1. elokuuta 2018

Ostopakko






Tämä on kerrassaan kummallinen kesä, sillä kuivuus piinaa kaikenlaista kasvustoa. Maalla ollessani yritin  houkutella äitiä mustikkaan, mutta ne olivat niin pieniä ja kuihtuneita, ettei niitä olisi kannattanut poimia. Niinpä jouduin nyt ostamaan marjoja talven varalle. Se tuntuu kummalliselta, sillä tähän asti olen aina tuonut niitä kotoa. 

Myös marjojen hinnat ovat tästä syystä aivan pilvissä, joten ostin vain kolme litraa mustikkaa ja pari pientä vadelmarasiaa. Mieluusti olisin hillojakin keitellyt, mutta sitä varten marjoja pitäisi olla vähän reilummin. Mies tykkää punaviinimarjoista ja popsii niitä mielellään talvi-iltaisin, niin niitäkin ostin litran verran. Laitoin marjat pakastimeen ja tällä kertaa kirjoitin kansiin jopa vuosiluvun. Yleensä en jaksa ja lopulta menenkin aina sekaisin, että mikä rasia oli uudempi ja mikä pitikään syödä ensin. Mutta nyt on kuitenkin edes vähän kesää talletettu, vaikka marjat eivät olekaan kotikulmilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti