lauantai 4. elokuuta 2018

Makua purkkiin



Näin syksyn lähestyessä on hyvä kerätä satoa ja säilöä sitä eri tavoin. Marjat voi keittää hilloksi tai mehuksi ja vihannekset on hyvä säilöä etikkaan. Me saimme parvekkeelta ihan mukavasti kaikenlaista, ja tulokset on merkitty tarkasti ylös kasvikalenteriin. Istutimme keväällä sekä kukkia että hyötykasveja ja nyt on koittanut sadonkorjuun aika. Lopputuloksena oli kattilallinen perunoita, kolme isoa basilikapuskaa, yksi koteloitunut perhonen, pari kourallista chilejä, 12 kauniisti kukkivaa auringonkukkaa sekä viisi kurkkua. 

Chilit säilöimme hyväksi havaitulla tavalla eli mausteiseen etikkaliemeen. Tähän purkilliseen pääsi myös pari äidin kasvattamaa chiliä sekä yksi kaupan chili, joka sattui pyörimään jääkaapissa. Nuo oranssit kasvoivat omalla parvekkeella ja olivat tulisuudeltaan keskivahvoja. 

Lasipurkki ja kansi pitää kuumentaa uunissa tai keittää kuumassa vedessä, ettei säilykkeeseen jää bakteereja. Sen jälkeen purkkiin pilkotaan chilit siemenineen ja useampi valkosipulin kynsi. Purkkiin voi oman maun mukaan sujauttaa myös kokonaisia pippureita, sinapinsiemeniä, yrttejä, sitruunan kuorta ja paprikaa. Kattilassa kiehautetaan liemi etikasta, vedestä, sokerista sekä suolasta ja kaadetaan sitä purkkiin niin, että kaikki peittyy. Me laitoimme liemeen desin vettä, neljä desiä valkoviinietikkaa, pari teelusikallista sokeria ja puolikkaan teelusikallisen suolaa. Lientä ei saa keittää, vaan pelkästään kuumentaa kiehuvaksi. Sitten vain korkki kiinni ja jääkaappiin, ja noin viikon päästä sinulla on maukas säilyke tortillan täytteeksi, hampurilaisen väliin tai lisukkeeksi wokkeihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti