lauantai 25. elokuuta 2018

Pieni pala rustiikkia



Harvemmin näette makuuhuonettamme täällä, mutta nyt siellä näyttää niin kivalle, että voin sitä hieman esitelläkin! Olen tänä vuonna sisustanut kotiamme enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä. Ehkä olen vain viimein luovuttanut uuden asunnon suhteen ja panostan nyt tähän kaikkeni, sillä kotona pitää olla viihtyisää ja nättiä, ja tähän asti täällä on ollut vain vähän sinne päin.

Muistatteko tuossa keväämmälllä kun ostin makkariin uudet verhot? Silloin sain ajatuksen myös muun huoneen uudesta sisustuksesta, mutta toteutuksessa kestikin hieman oletettua kauemmin. Oli niin sanotusti hieman teknisiä ongelmia. Tuo meidän yöpöytä on aina aiheuttanut minulle sellaista sisustuksellista päänvaivaa, mutta nyt se alkaa vihdoin löytää oman tyylinsä. Ikean Expedit hylly ei ole se nätein vaihtoehto, mutta monessa kohtaa niin toimiva. Makuuhuoneen lattiatila ei riitä normaaliin yöpöytään, joten sen vuoksi aikoinaan kiinnitimme hyllyn seinälle. Näin säästyy arvokasta huonepinta-alaa, mutta kaiken tarvittavan saa kuitenkin yöpöydän kaapistoon. 

Ensin päätin, että vanha yölamppu saa lähteä vaihtoon. Se oli ollut minulla käytössä yövalona jo edellisessä asunnossa, eli lampulla on ikää ainakin yli kuusi vuotta. Ehtiihän siinä ajassa jo kyllästyä. Kun päätös lampun uusimisesta oli tehty, ilmestyi tämä uusi valaisin eteeni kuin tilauksesta. Löysin tuon eräästä pienestä sisustusliikkeestä, mutten pitänyt sen varjostimesta. Niinpä ostin vain jalan ja sopivaa varjostinta metsästinkin sitten koko kesän. Tuo nykyinenkään ei ole vielä aivan sellainen kuin haluaisin, mutta se menettelee. Tässä uudessa lampussa on paljon miellyttävämpi valo ja se luo mukavan hämärän tunnelman - eli juuri sellaisen kuin nukkumaan mentäessä tarvitaankin.





Makuuhuoneen uudistuksessa sain myös vahvan vision jostakin vanhasta. Halusin edes pienen palan maalaisromantiikkaa ja rustiikkia, joten hain pitkään jotain siihen sopivaa. Vanha matkalaukku palvelee tässä tarkoituksessa hyvin, ja tuo hyllylle samalla vähän korkeusvaihtelua. Mielestäni näyttää äärettömän tylsälle, jos asiat on vatupassilla vedetty suoraan ja saman korkuisiksi. Niinpä matkalaukun päälle sain kasvin ja pari valokuvaa näppärästi esille. Hyllyn keskiosassa, aloeveran takana, on vielä vähän tyhjä kohta, mutta siihen tulee jossain vaiheessa varmaan jokin kehystetty juliste. Kenties pariisiaiheinen, niin kuin makkarin taulumaailma muutenkin. Teemaan sopii täydellisesti myös tuo ihana pieni Eiffel-torni, jonka sain kaverilta. Se ei kuulemma sopinut hänen kotiinsa, mutta meillä se näyttää siltä kuin se olisi aina ollut tuossa.

Lapsena minulle on opetettu, että kotona, mieluiten makuuhuoneessa, tulee aina olla yksi enkeli. Pidän siitä ajatuksesta vieläkin ja tahdon näin ollen, että meidänkin makuuhuoneessa on yksi ja tulee varmasti aina olemaan. Yöpöydän kolme avohyllyä tuottavat myös harmaita hiuksia, mutta tällä kertaa päädyin tällaiseen: yhdessä on se posliininen enkelipatsas, yhdessä kihlajaiskuvamme ja yhdessä kirjoja. Sopivasti tavaraa, muttei liikaa. Kirjat ja matkalaukku ovat tarkoituksella eri reunoissa, jotta näkymä pysyy tasapainoisena. Kasvit tuovat myös vähän väriä ja eloa hyllyyn, vaikka eivät aitoja olekkaan. Makuuhuoneesta unohtuu niin usein verhot kiinni koko päiväksi, ettei yksikään elävä kasvi siellä selviäisi.

Kotimme kaipaisi vielä vähän tauluja ja valokuvakollaaseja seinille, niin sitten alkaisi olemaan aika hyvä. Paitsi tietysti sohvaton olohuoneemme ja liian pieni keittiö, ikuiset murheeni. 



4 kommenttia:

  1. Todella kivoja yksityiskohtia ja ihana makuuhuone. Matkalaukku on kivan sisustuselementti!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ja kotoisa sisustus syntyy (mielestäni) juurikin erilaisia "kerrostumia" lisäämällä. Pääasia tietysti että asukit itse viihtyvät ja koti on heille mieluinen.

    Ihanat muuten nuo punasävyiset petivaatteet!

    VastaaPoista
  3. Kivasti olet ratkaissut tilanpuutteen! Ihanat vuodevaatteet. 😍 -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
  4. Tuo vanhamatkalaukku on IHANA! Ja viherkasvit. Juuri tänään mietin, että pitää taas käydä ostamassa uusia viherkasveja kotiin, kun jotenkin ne kaikki on taas päässeet kuolemaan, tiedä mistä johtuu :D

    VastaaPoista