tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kulhosushi



Poke bowl on uusin juttu keittiössämme, vaikka makumaailma onkin tuttu. Se on Hawaijilta kotoisin oleva ruoka ja joku luonnehtikin sitä leikkisästi kulhosushiksi, miltä se kyllä pitkälti maistuikin. Kulho oli täynnä raikkaita makuja, tulisuutta, rouskuvuutta ja pehmeyttä. Makujen sinfonian lisäksi tämä ruoka on älyttömän kaunis ja monipuolinen. Kulhon voi täyttää oikeastaan miten vain, mutta useimmiten pääraaka-aineena on sushiriisi sekä lohi tai tuore tonnikala. Vihanneksia, hedelmiä ja muita makuja voi lisäillä oman mielen mukaan. 

Poke bowl on ollut ruokalistallamme jo pitkään, mutta vasta nyt se pääsi toteutukseen asti. Ongelma on ollut lähinnä kalan kanssa, sillä tätä valmistaessa kalan pitäisi olla yhtä tuoretta kuin sushissakin, mutta niin tuoretta kauppa harvoin tarjoilee. Kulho oli kuitenkin nyt pakko saada ja siksipä valmistinkin aterian graavilohesta. Pohjana käytin riisin tilalla ohutta lasinuudelia, jota maustoin hieman soijalla ja teryakikastikkeella. Päälle laitoin tuoretta ananasta, kurkkua, marinoituja soijapapuja, retiisiä, marinoitua lohta, chilihiutaleita, tuoretta korianteria ja tietysti paahdettuja seesaminsiemeniä. Rakastan paahdetun seesamin makua yli kaiken ja voisin ripotella niitä jokaisen ruoan päälle. 


Marinoin lohta yön yli soijassa ja wasabissa, jotta siihen tulisi hieman sushin makua. Soijan kanssa piti tosin olla varovainen, kun kyseessä oli kuitenkin jo valmiiksi suolainen graavilohi. Soijapapuja maustoin soijalla, hunajalla ja valkosipulilla, jonka jälkeen käytin ne nopeasti pannulla. Paistamisen ansiosta valkosipuli kypsyi ja pavut saivat ihanan tahmean pinnan. Kasasin kulhot valmiiksi ja laitoin ne tunniksi jääkaappiin ennen ruokailua, sillä mielestäni tämä ruoka kuuluu syödä kylmänä.

Tämä ateria on täydellinen vaikka tyttöjen iltaan, sillä jokainen voi kasata mieluisan kulhon. Minusta tätä oli hauska tehdä ihan tavallisena arkenakin, sillä ruoan laitto oli kerrankin jotain muuta kuin paistamista ja keittämistä. Sai keskittyä ruoan visuaalisuuteen ja jokainen maku toi annokseen oman osansa. Poke bowl on helppo valmistaa myös evääksi edellisenä iltana ja aamulla voi vain napata värikkään rasian lounaaksi töihin. Kulho oli täyttävä, mutta samalla raikas ja olen varma, että aion tehdä näitä uudestaan - varsinkin kesällä, kun kaipaa kylmää ruokaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti