maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kyllä vai ei?



Karmean jääkauden jälkeen kevät tuleekin nyt yhtäkkiä ihan todenteolla. Aurinko pilkahtelee sadepilvien takaa ja linnut laulavat. Yksi varma kevään merkki on myös ikkunalaudoille ilmestyvät taimet. Tänä vuonna haluan panostaa parvekekasvatuksessa perunaan, kun se viime kesänäkin sujui niin mallikkaasti. Perunan lisäksi laitamme vain vähän yrttejä, kurkkua sekä tietysti kukkia. Mitä olisikaan kesäparveke ilman kukkien väriloistoa. 

Basilikan, kurkun ja auringonkukat kylvimme siemenistä reilu viikko sitten ja nyt ruukuissa käykin jo aikamoinen kuhina. Taimet havittelet valoa, jonka vuoksi ruukkujen suuntaa täytyy olla alati kääntelemässä ja vettäkin menee jo vähän enemmän kuin ihan alkumetreillä. Näiden lisäksi olen superinnoissani parvekkeen kukkasipuleista. Muistatko, kun istutin ne syksyllä? Osa kukkasipuleista ehti putkahtaa pinnalle jo ennen pakkasia, kun syksy oli niin lämmin, ja olinkin jo yhdessä vaiheessa todella epätoivoinen, että ne mätänevät talven aikana aivan piloille. Tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi siltä, että ne kasvavat varsin kiitollisina, mutta nyt en vain tiedä, pitäisikö niitä kastella vai ei? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti