tiistai 20. heinäkuuta 2021

Kuusijärvi

 


Eilen oli hyvä päivä retkeilyyn, sillä ilma oli selvästi viileämpi kuin edellisillä viikoilla. Suuntasimme Vantaalle Kuusijärven ulkoilualueelle, joka oli taas kerran uusi kohde meille kummallekin. 

Kuusijärven ulkoilualueelta löytyy monenlaista ulkoilma-aktiviiteettia, kuten lentopallokenttä, lasten leikkipaikka, uimaranta saunoineen, ulkokuntosali, nuotiopaikka ja eripituisia lenkkipolkuja. Me kiersimme 1,4 kilometrin pituisen rantareitin, joka kulki järven ympäri. Kävelimme reitin oikeastaan puolitoista kertaa, sillä ensimmäisellä kierroksella etsimme nuotiopaikkoja ja reitin kierrettyämme totesimme sellaisen löytyvän vain yhdestä kohtaa, joten kiersimme reittiä uudelleen päästäksemme sinne. 

Ulkoilumielessä Kuusijärven rantareitti oli esteetön, mutta mielestämme hieman tylsä. Reitti oli pääosin hiekkapolkua, mutta joissain väleissä eteen tuli pitkospuumaisia pätkiä, joita pitkin pääsi kyllä näppärästi myös pyörätuolilla. Korkeuseroja tällä matkalla ei oikeastaan ollut eikä juurakoita tai muutakaan häiritsevää.










Nuotiopaikalle päästyämme tapasimme mukavat vartijat, jotka partioivat alueella. He kertoivat, että juuri tällä kyseisellä nuotiopaikalla tulenteko on sallittua metsäpalovaroituksesta huolimatta, sillä kaupunki on kuulemma ottanut asiasta vastuun. Näin ollen uskalsimme jatkaa siitä mihin edelliset  olivat jääneet eli elvytimme nuotion ja laitoimme ruokaa tulille. 

Ruoaksi meillä oli lohta ja uusia perunoita. Perunat keitin näppärästi trangialla ja lohi tuli nuotiolla folionyytissä. Valmistelin kalan kotona, laitoin mausteita ja kääräisin sen sekä leivinpaperiin että folioon. Näin se oli helppo nostaa kylmälaukusta suoraan nuotiolle eikä tarvinnut paikanpäällä sotkea käsiä raakaan kalaan. Olen nykyään ottanut mukaan aina myös tiskiainetta suihkepullossa, pesusienen ja puhdasta vettä tiskejä varten, jolloin niistä ei tarvitse huolehtia kotona. Retken jälkeen on jo muutenkin aivan puhki, niin hyvä kun ne saa hoidettua luonnon keskellä. 

Retkemme oli onnistunut, joskin kova tuuli meinasi tehdä tulenteosta hieman mahdotonta. Onneksi paikalla oli muitakin retkeilijöitä, niin yhteistuumin saimme tulen pysymään elossa. Me emme varmaankaan mene Kuusijärvelle uudestaan, sillä siellä ei oikein mikään sykähdyttänyt meistä kumpaakaan. Jos pidät uimisesta tai saunomisesta, niin siihen tämä kohde varmasti on oivallisempi. 





5 kommenttia:

  1. On muuten tosi hienoa, että metsäreittejäkin on alettu tehdä esteettömiksi. Näin pääsee kaikki nauttimaan luonnosta. Todella kaunista.

    VastaaPoista
  2. Muutama retki ollaan tänä kesänä tehty itsekin. :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavaa että moni paikka on tehty esteettömiksi! Ihania kesäkuvia oot ottanut! Kuvista välittyy se että sinulla on silmää valokuvaamiselle!❤️

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen paikka! Teillä oli varmasti mahtava päivä ja mitkä eväät nam :)

    VastaaPoista