tiistai 21. syyskuuta 2021

Kurpitsakuppikakut


Leivoin sadonkorjuuillalliselle jälkiruoaksi kurpitsakuppikakkuja, sillä olin juuri viikkoa aiemmin tehnyt perinteisen amerikkalsisen kurpitsapiirakan, niin se ei oikein innostanut. Kurpitsakuppikakut kuitenkin sopivat teemaan mainiosti ja tein niistä oikein erityisen söpöt. Kuorrute valui pursotinpussista ulos ihan ilman pursottamista, joten siinä meni jokin pieleen, mutta sain kuitenkin lusikoitua sitä pienen kerroksen muffinsien päälle. Niistä ei siis tullut niin näyttäviä kuin piti, mutta aika hienoja kuitenkin - ja ennen kaikkea herkullisia! 

Muffinsseja varten tein ensin pumpkin spice -mausteseoksen, johon löysin ohjeen Diiskuneidin blogista. Olen tehnyt mausteseosta aiemminkin, mutta en tykännyt kun siihen tuli maustepippuria ja liikaa neilikkaa. Tässsäkin ohjeessa laitoin neilikkaa alle puolet, ja maustepippuria tähän ei tullut laisinkaan. Eli tarvitset 2 ruokalusikallista kanelia, yhden ruokalusikallisen kardemummaa, yhden teelusikallisen muskottipähkinää, 2 teelusikallista inkivääriä sekä 1,5 teelusikallista neilikkaa, josta itse laitoin vain 0,5 teelusikallista. Tämä mausteseos on helppo tehdä, sillä kaikkia näitä yksittäisiä mausteita löytyy lähestulkoon jokaisesta ruokakaupoista. Pumpkin spice -mausteseos sopii leivonnaisten lisäksi kahviin, vaniljajäätelön päälle sekä ruoanlaittoon. 

Kurpitsakupppikakkuni olivat ihanan mehukkaita ja ne kävivät hyvin kaupaksi. Itse käytin valmista kurpitsasosetta, mutta halutessasi voit myös paahtaa itse esimerkiksi myskikurpitsaa uunissa tai vaihtaa kurpitsasoseen bataattiin. Vaihdoin myös jogurtin kermaviiliin, sillä sitä löytyi jääkaapista. 

Pumpkin cupcakes (10-12 kpl)

2 munaa
2 dl sokeria
1 dl juoksevaa oivariinia
2 dl kurpitsasosetta
1 dl jogurttia
3 ½ dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 tl pumpkin spice -mausteseosta
1 ½ tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
ripaus suolaa

Kuorrute
1 dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
pumpkin spice -mausteseosta
sherryä

Vaahdota munat ja sokeri, lisää joukkoon oivariini, sose ja jogurtti. Sekoita keskenään kuivat aineet ja yhdistä vaahtoon. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Jäähdytä kunnolla. Vatkaa kermavaahto melko kovaksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Mausta sokerilla, kurpitsamausteella ja sherryllä. Pursota ja koristele.

4 kommenttia:

  1. Oi, meillä onkin sopivasti oman maan kurpitsoja odottamassa, että keksisin niistä jotain :)

    VastaaPoista
  2. Minulle oli hyvin yllätyksellinen resepti 😍. Pitää joskus kokeilla

    VastaaPoista
  3. Olen itse huono käyttämään muuta kurpitsaa kuin kesäkurpitsaa. Mutta tässä on kiva ohje kyllä, ehkä tulee kokeiltua.

    VastaaPoista
  4. Kauniilta näyttäå ja hyvältä kuulostaa! Mä olen kerran tehnyt kirpitsapiirakkaa. Oli hyvää. Kurpitsaa pitäisi kokeilla uudestaankin leivonnassa.

    VastaaPoista