sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Syysjuhla



Vietimme torstaina ihanaa syysjuhlaa anoppipuolen luona. Ilma oli kirpeän syksyinen, joskin loppuillasta aika viileä, mutta tunnelmaa oli sitäkin enemmän, sillä kaikki oli niin kaunista ja ruoka maistuvaa. Ja toisaalta, oli ihan kivakin pukeutua neulemekkoon ja kevyttoppikseen sekä kietoutua villahuiviin kuuman kesän jälkeen - minä kun olen enemmän niitä syksyihmisiä.

Tällaiset illalliset ovat ominta alaani, joten otin mieluusti päävastuun ruoasta ja esillepanosta. Rakensin kurpitsalyhtyni ympärille syksyisen asetelman kynttilöineen ja pihlajanmarjoineen. Nautin kertakaikkisesti tämän pöydän koristelusta ja kattamisesta, kunpa tällaista saisi tehdä useammin! 
 
Ajatus lähti liikkeelle amerikkalaisesta thanksgiving daysta eli kiitospäivästä, mutta matkalla se muuttui enemmänkin sellaiseksi sadonkorjuuateriaksi, jossa oli vain ripaus amerikkalaisuutta. Nyt on niin ihanasti kaupoissa kaikkia kotimaisia vihanneksia ja juureksia, kuten maissia, myskikurpitsaa ja ruusukaaleja, että halusin hyödyntää niitä. Olen aivan häkeltynyt, kun maissintähkiäkin saa nykyään kotimaisena, mutta toivoisin vain, että niitä olisi sesongissa pidempään, jolloin niistä ehtisi nauttia oikein kunnolla.





Ruokapöydällä komeili kaksi kokonaista broileria, sillä kokonaista kalkkunaa ei koko Helsingistä löytynyt. Laitoin broiskujen sisään sitruunalohkoja, suolaa, pippuria, valkosipulia sekä tuoreita yrttejä -  rosmariinia, rakuunaa ja timjamia. Lisäksi hieroin niiden pintaan suolaa ja voita, ja kiedoin ne paistinarulla nippuun. Kanojen sitominen ei ole vahvinta alaani, ja tällä kertaa muutaman YouTube -videon jälkeen päätinkin, että pääasia kunhan vain sidon ne. Teknisesti ottaen on kuitenkin tärkeintä, että kaikki on niin sanotusti yhdessä, jolloin liha pysyy mehukkaana ja kaikki osat kypsyy samaan aikaan. Ei ole niin tarkkaa, miten päin sen narun laittaa, kunhan vain laittaa.

Sitomisen jälkeen lisäsin vuokaan vielä sitruunanlohkoja, tuoreita yrttejä, valkosipulia, tilkan sherryä ja lorauksen vettä. Kanojen päälle lusikoin hieman hunajaa sekä puristin yhden sitruunan mehun. Paistoin broilereita 175 asteessa parisen tuntia, ja kauhoin lientä aina välillä niiden päälle.




Lisäksi pöydässä oli kokonaisia perunoita ja bataatteja, jotka kypsensin folionyyteissä grillissä. Laitoin grilliin myös kokonaisen myskikurpitsan, ne maissit ja ruusukaaleja, ja uunissa tein amerikkalaisen cornbreadin eli maissileivän. Edellisenä päivänä olin keitellyt valmiiksi karpalokastikkeen, mutta se valitettavasti unohtui kuvista! Kanan kanssa tarjoilin vielä herkkusienikastiketta, johon käytin kanan paistolientä, ja jälkkääriksi oli kurpitsakuppikakkuja. Aika mahtavaa ruokaa kotimaisista aineksista kauniin luonnon keskellä ja hyvässä seurassa. Ei olisi voinut paremmin syyspäivää viettää. Tässä vielä ohjeet maissileipään ja karpalokastikkeeseen, jos sinäkin innostut viettämään syysjuhlaa!

Amerikkalainen maissileipä

2,5dl maitoa
1 muna
¾ dl öljyä
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
2,5 dl maissijauhoa (ei maissitärkkelys)
1tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
¾ dl sokeria
1 tuoreesta maissintähkästä jyvät

Yhdistä maito muna ja öljy, lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Taikina on kuin löysä puuro. Sekoita mukaan maissinjyvät ja kaada pienehköön vuokaan. Paista 20 min 200asteessa.

Cranberrysauce eli karpalokastike

200 g pakastekarpaloita
1,5 dl hillosokeria
2-3 siivua appelsiininkuorta
1 appelsiinin mehu
½ tl kanelia
½ tl jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
vettä

Laita karpalot kattilaan ja vettä niin, että marjat peittyy. Vedä appelsiinista kuorimaveitsellä 2-3 siivua kuorta kattilaan ja purista mehu. Lisää mausteet ja hillosokeri, sekoita ja kuumenna. Kiehauta hiljalleen ja muussaa karpaloita lusikalla. Keitä hiljaisella n. 10-15 minuuttia ja laita jäähtyneenä lasipurkkiin. 


4 kommenttia:

  1. Ihanasti toteutettu illallinen! Upeat värit ja koristeet.

    Kalkkuna on niin vaikea laitettavaa, etten itse olisi edes harkinnut sellaista.

    VastaaPoista
  2. Nyt on niin herkulliset tarjoilut, että ihan nälkä tulee :)

    VastaaPoista
  3. Onpa upeasti toteutettu syysillallinen! Tuo kurpitsalyhty on todella onnistunut. Kaikki kurpitsat, joista itse olen tehnyt vastaavia eivät ole yhtään olleet näin onnistuneita. Minulla tuli nälkä kun katselin näitä ruokakuvia joten kohta hiivin jääkaapille. Kivaa syyskuuta Anna!

    VastaaPoista
  4. Waude mikä kattaus ja mitä herkkuja! Rakastan kurpitsoja ja tuo kurpitsalyhty on kaunis :)

    VastaaPoista