perjantai 24. joulukuuta 2021

Jouluttomuus


Me emme tänä vuonna vietä joulua. Piste. En siis ole laittanut kotiin mitään jouluista, en leiponut enkä kuunnellut joululauluja. Ai miksi? Koska minusta ei tunnu siltä eikä miehelle joulu ole niin tärkeä. Eikä tämä tarkota, että vihaan joulua tai etten vietä sitä enää ikinä, mutta en vain halua tehdä asioita pakolla.

Olen pohtinut viime aikoina paljon joulua ja sen merkitystä. Itse kaipaan niitä jouluja kun kaikki olivat yhdessä mummun ruokien äärellä ja ilo tarttui jokaiseen. Minulle itselleni joulussa olisi juurikin tärkeintä se yhdessäolo, yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne. Että puoli sukua hääräisi saman katon alla ja saisin vaikkapa emännöidä kaikkia. Tuntuu niin turhalta laittaa jouluruokia kahdelle tai viettää joulua kotona kahdestaan, sillä olemme muutenkin aina kotona.

Olen tykännyt niistä jouluista, kun olimme miehen kanssa Tallinnassa, mutta siinäkään ei ehkä ole ollut kyse joulusta vaan ennemminkin lomasta. Tänä vuonnakin oli tarkoitus olla pois kotoa ja se innosti minua valtavasti, mutta kun se peruuntui, niin en halunnut edes ajatella koko joulua.

Mitä sitten on joulumieli? Itselle sekin kulminoituu siihen yhdessäoloon ja sukulointiin. Kun saa ilahduttaa muita lahjoilla, etenkin lapsia. Kun ihmiset nauttivat ruoasta ja leivonnaisista, pelataan lautapelejä ja nauretaan. Se olisi sitä mitä minä joululta haluaisin. 


Joten nyt kun emme virallisesti vietä joulua, ei ole ollut huolta valmisteluista ja monia asioita voi tehdä eri tavalla. Ostin itselleni tulppaaneja, sillä ne eivät kuulu jouluun, mutta ovat kauniita. Tänään kävimme ravintolassa ja loput ruoat aiotaan tilata kotiovelle. Ei jouluruokaa, vaan sushia, intialaista tai mitä ikinä mieli tekee. Ainut oma panostus on runsas juustotarjotin ja pullo punaviiniä. Lopun ajan katsomme telkkaria ja huomenna ehkä suuntaamme leffateatteriin. 

Eli hyvää joulua kaikille teille jotka sitä vietätte, ja hyvää hieman parempaa viikonloppua meille muille. Annetaan jokaiselle juuri sellainen joulurauha, kuin he itse tarvitsevat. Jouluna tai koskaan muulloinkaan ei pitäisi tehdä jotain vain sen vuoksi, että niin kuuluu tehdä. Joulua ei tarvitse suorittaa eikä jouluttomuutta pidä hävetä. 

3 kommenttia:

  1. Joulu on lastenjuhla, itselleni joulumieli on juurikin antamisen iloa ja yhteistä aikaa perheen ja läheisten kanssa. Mullakin oli joulufiilis kateissa, kun oltiin töissä ja kipeenä vuorotellen eikä yhtään ehtinyt pysähtyä valmistelemaan joulua... Mutta stressaamatta paras joulukoristeilla tai ilman 😊

    Www.sangynalla.fi

    VastaaPoista
  2. Meillä lähdetään yleensä jouluksi matkalle. Niin tänäkin vuonna. Meillä on kahden uskonnon perhe ja kahta juhlaa juhlitaan samoihin aikoihin. Tänä vuonna siis keskityimme enemmän viettämään minun juhlaani kuin joulua. Mutta normaalisti siis yhdistämme nämä juhlat toisiinsa.

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös ikävä sellaisia jouluja, että näkee ihmisiä eikä tarvitsi olla vain miehen kanssa kahdestaan kotona. Toivottavasti ensi joulu voisi olla sellainen.

    VastaaPoista