tiistai 7. kesäkuuta 2022

James Blunt


Viime viikonloppua oli odotettu pitkään ja hartaasti. Perjantaina oli Iskelmä Myyrmäki -festarit, joihin minulla oli ollut lippu jo yli vuoden. Sunnuntaina puolestaan esiintyi James Blunt, jonne sain lipun appiukolta jouluna 2019! Odotus oli pitkä, mutta kaiken sen arvoista.

Minähän siis rakastan Blunttia. Olen ollut hänen jokaisella keikallaan Suomessa ja kuunnellut kaikki albumit läpi tuhansia kertoja. Ja aion mennä kaikille tulevillekin keikoille. Itselläni on kolme suurta musiikillista rakkautta, eikä niitä voi laittaa järjestykseen. Toisina päivinä tarvitsen Blunttia, kun taas toisina päivinä Juha Tapio on se oikea. 

James Blunt on esiintyjänä paitsi viihdyttävä, niin myös hauska. Hänellä on tietyt temput mitkä toistuvat vuodesta toiseen, kuten yleisön joukkoon hyppääminen tai pianon päälle kipuaminen. Selvästi kuitenkin moni muukin yleisössä jo tiesi nämä kikat, sillä ihmiset olivat valmiina kuljettamaan häntä ihmismeren yllä. James ei ole pelkkä mies, kitara ja You're beautiful, vaan paljon enemmän.

Nykyään keikat ovat aikalailla hittitykitystä, mutta muistan niitä ensimmäisiä keikkoja Kaisaniemen puistossa, kun ei oikeastaan ollut vielä muita hittejä kuin se You're beautiful. Silloin oli rankkasadepäivä ja seisoimme siellä suuressa mutalammikossa Blunttia odottaen. Ja meinasin aivan pakahtua, kun hän yhtäkkiä olikin siinä. Ihan sellaista hekumaa en enää onnistu itsestäni löytämään, mutta on se silti aika täydellistä joka kerta.





4 kommenttia:

  1. James Bluntilla on kyllä ihania biisejä. Vihdoinkin odotuksesi palkittiin ja pääsit keikalle jee :)

    VastaaPoista
  2. Blunt on taitava. Ja jotenkin niin suomalaista tuo kuvauksesi mutalammikossa konsertin alun odottelusta.....

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun elämä jo hieman palautunut normaaliksi ja uskaltaa käydä erilaisissa tapahtumissa 🙏

    VastaaPoista
  4. On niin ihanaa kun vihdoin pääsee festareille, tapahtumiin ja kaikkiin kivoihin juttuihin kahden vuoden jälkeen.

    VastaaPoista