lauantai 6. toukokuuta 2023

Herkullisen ruskea


Gluteenittomalla ruokavaliolla ollessani olen usein kaivannut näkkileipää sekä hapankorppua. EilaMarin tuotteista löytyy hyviä, mutta niiden saatavuus vaihtelee ja hintakin on aika kova näkkärille. Siispä päätin kokeilla itse!

Olen tehnyt tällä ohjeella nyt kaksi kertaa - ensimmäisellä kerralla tuli liian ohutta ja toisella kerralla liian paksua. Ohut hajosi käsiin kun yritin voidella, ja paksu taas oli hampaille liian kovaa, mutta maku oli kummassakin täydellinen. Ehkä kolmannella kerralla tulee täydellistä!

Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu myös auringonkukan siemeniä, mutta itse en pidä niistä näkkileivässä. Jos kuitenkin haluat niitä laittaa, niin laita saman verran kuin muitakin siemeniä. Ensimmäisellä kerralla kaulitsin taikinaa kahden leivinpaperin välissä ja toisella kerralla muotoilin siitä pyöreitä näkkileipiä. Kumpikin onnistui teknisesti, mutta huomasin, että kannattaa tehdä valmiiksi vain yksi pellillinen kerrallaan ja antaa toisen taikinapuolikkaan olla vaikka kelmussa. Muutoin taikina halkeilee ja kuivuu pellillä sillä välin, kun toinen pellillinen paistuu.


Gluteeniton näkkileipä

1 dl pellavan siemeniä
1 dl sesaminsiemeniä 
2 dl tattarijauhoa
2 dl maissijauhoa 
1 dl öljyä
4 dl kiehuvaa vettä
1-2 tl kuminan siemeniä 
1 tl suolaa + pinnalle sormisuolaa 

Sekoita kaikki, lisää lopuksi kiehuva vesi. Laita taikina puoliksi ja kaulitse kahden leivinpaperin välissä tai muotoile käsin. Pistele näkkäri haarukalla ja ripota pinnalle sormisuolaa. Laita taikinan toinen puoli kelmun sisään. Paista 150 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes väri on herkullisen ruskea ja koostumus rapea. Anna jäähtyä ja säilytä tiiviissä rasiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti