perjantai 12. toukokuuta 2023

Käärijän voileipäkakku


Huomenna juhlitaan Euroviisuja ja tänä vuonna on kyllä kovat odotukset! Meillä on kotona pienimuotoinen viisukatsomo ja kaikki tarjottavat on tietysti vihreää. On vihreä voileipäkakku, vihreä makea piirakka, vihreitä juomia sekä vihreitä karkkeja ja tikkareita.

Kun sovittiin kavereiden kanssa viisukatsomosta, niin mielessäni alkoi heti pyöriä ajatus voileipäkakusta. Makeat tarjottavat oli haastavampia, mutta lopulta päädyin sitruuna-marenkipiirakkaan, jonka marenkiin tein vihreitä raitoja elintarvikevärillä. Siitä tuli ihan hauska.

Pääaiheena on kuitenkin se paljon puhuttu voileipäkakku, jonka kuorrutin kaikella vihreällä - persilijalla, kurkulla sekä vihreillä oliiveilla. Täytteenä oli tonnikalatäyte, tuoretta kurkkua ja tuoretta paprikaa. Ihmettelin kakkua kasatessani, että miksei voileipäkakkua tule tehtyä useammin, kun ei se edes ole kovin vaikeaa.

Jos ei olisi ollut Käärijän vihreää teemaa, niin olisin varmasti laittanut voileipäkakkuuni myös katkarapuja ja keitettyä kananmunaa, mutta jotenkin tuntui, ettei ne nyt sovi tähän. Täytettähän voi vaihdella ja muutella ihan itselle sopivaksi, ja suosittuja voileipäkakkujen täytteitä on ainakin kinkku-aurajuusto, savulohi sekä katkarapu. 


Käärijän gluteeniton tonnikalavoileipäkakku

3 pkt gluteenitona paahtoleipää (Schär Flerkorn)

Täyte:

4 tlk tonnikalaa
2 prk ruohosipulituorejuustoa
2 prk creme fraichea
2 tl dijon-sinappia
sitruunamehua
suolaa
sitruunapippuria tai mustapippuria

tuoretta kurkkua ja paprikaa pieninä paloina

Koristeeksi

oliivit
persilija
kurkku

Leikkaa leivistä reunat pois. Sekoita täyte ja kasaa kakku irtopohjavuokaan. Lisää kerrosten väliin myös kurkkua ja paprikaa.  Tämä täyte on kostea, niin kostutus ei ole välttämätöntä. Levitä täytettä myös päälle ja reunoihin, ja koristele virheäksi. Anna maustua yön yli jääkaapissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti