Kirjastoahdistus

Minulla on lapsesta asti ollut tietynlainen kirjastoahdistus. Peruskoulussa kirjastosta oli pakko lainata kirjoja ja pakko lukea niitä. Kirjastossa piti olla hiljaa. Kirjastoon liittyi hirveästi pakkoja.

Näin ollen en ole siis aikuisenakaan viihtynyt kirjastoissa tai käyttänyt niitä. Kirjastoon sisään astuessa minuun iskee sellainen vastareaktio, että tuntuu kuin siellä pitäisi vaan huutaa. Muutama vuosi sitten yritin alkaa kirjojen lukijaksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Silloinkaan en mennyt kirjastoon itse, vaan mies varasi ja haki kirjat minulle. Ai miksi? No koska minulla ei ole kirjastokorttia!

Reilu viikko sitten selailin kirjakaupassa ruokakirjoja, ja haaveilin airfryer kirjasta. Airfryer on minulla kuitenkin vain lainassa, joten en viitsinyt ostaa kirjaa. Kaverini tokaisi, että tämän saisi varmaan kirjastosta, ja teidän olisi pitänyt nähdä kuinka ilmeeni kirkastui. Kirjastosta?! Olin aivan täysin unohtanut koko laitoksen olemassa olon, kun mies ei ole lainailemassa kirjoja. Päivää myöhemmin marssin Helsingin keskuskirjasto Oodiin ja hommasin itselleni kirjastokortin.

Nyt minulla on kirjastokortti ja kaikenlaista varattuna. Ymmärsin, ettei sieltä ole pakko lainata vain kirjoja, vaan nykyään kirjastot tarjoavat paljon muutakin. Sieltä löytyy esimerkiksi lautapelejä, porakoneita, lumikenkiä ja verenpainemittareita. Kirjastoissa on myös kahviloita, siellä voi käydä inspiroitumassa lehdistä tai tehdä etätöitä. Yritän nyt olla aikuinen, päästä eroon kirjastoahdistuksestani ja vilautella oranssia korttia mahdollisimman ahkerasti.