Kaiken vaivan arvoista

Välillä on ihanaa valmistaa oikein kunnon intialainen päivällinen. Tässä olen kyllä hieman tapojeni orja, sillä teen aina saman kokonaisuuden - butter chickeniä, linssidalia, mangolassia sekä tietysti naanleipää. Se on vain niin hyvä makujen yhdistelmä, ettei muuta tarvita. Tomaattisen lempeää kanakastiketta, tulisen pehmeää linssimuhennosta, mehevää leipää ja kaiken kruunaavaa mangojuomaa. Ah.

Tämä on sinänsä aika helppo ruoka, mutta aikaa vievä. Kanat pitää laittaa marinoitumaan edellisenä päivänä ja varsinaisen kastikkeen keittämiseen menee useampi tunti. Se on kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista, usko pois. Butter chicken on melko klassinen intialaisen keittiön annos, jossa jogurttimarinoidut ja grillatut kanat sekoitetaan ihanaan tomaatti-kermakastikkeeseen. Dal puolestaan on mausteinen linssimuhennos, joka sopii hyvin lisukkeeksi. Se on hieman tulisempi kuin butter chicken, joten ne mukavasti tasapainoittavat toisiaan. 

 Kanaa marinoidaan jääkaapissa mausteisessa jogurttimarinadissa mieluiten yön yli. Itse käytän yleensä pari kiloa luullista, marinoimatonta kanaa eli kanan koipireisiä, sillä niistä irtoaa parhaiten makua. Marinadi valmistuu käden käänteessä sekoittamalla yhteen turkkilaista jogurttia, kuusi valkosipulin kynttä, tuore pilkottu chili, raastettua inkivääriä, kahden limen mehu, pari teelusikallista paprikajauhetta, teelusikka suolaa, puolisen desiä öljyä sekä ruokalusikka garam masalaa. Mausteseos survotaan sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi ja yhdistetään n. 5 desiin jogurttia. Kanoista suosittelen ottamaan nahan pois, niin liha maustuu paremmin. Laita kanat isoon kulhoon, hiero marinadi niihin ja peitä kulho foliolla. Marinoituneet kanat asetellaan vuokaan tai korkeareunaiselle uunipellille ja pohjalle laitetaan hieman vettä, ettei kanat kuivu. Kanoja paistetaan 175 asteessa parisen tuntia. 

Kun koivet paistuvat, valmistetaan kastike. Ison kattilan pohjalla kuullotetaan pilkottu sipuli ja muutama valkospulin kynsi. Mukaan lisätään raastettua inkivääriä, ruokalusikallinen sarviapilansiemeniä, teelusikka kanelia sekä puolikas teelusikka suolaa. Pienen pyöräytyksen jälkeen kattilaan lisätään pari, kolme tölkkiä kokonaisia purkkitomaatteja sekä pari desiä vettä. Seosta keitellään hiljalleen tunnin ajan, jonka jälkeen se soseutetaan sauvasekoittimella. Keittämistä jatketaan vielä ainakin tunnin verran, jonka jälkeen mukaan lisätään ruokalusikka hunajaa, purkki kermaa, kahdeksan ruokalusikallista voita sekä luista riivityt kananlihat. Hauduttelua voi jatkaa vielä tunnin verran.

Daliin voit käyttää minkä värisiä linssejä tahansa, mutta itse käytän yleensä punaisia linssejä ja mustia beluga-linssejä. Punaiset menevät enemmän mössöksi, kun taas mustat luovat purutuntumaa. Linssit pitää huuhdella siivilässä ennen keittämistä, ja niiden keittämiseen hyvä vinkki on yksi osa linssejä ja kaksi osaa vettä. Dal kannattaa maustaa jo keittämisvaiheessa, jolloin linssit imevät kaiken ihanan maun itseensä. Keitinveteen laitetaan siis tomaattipyrettä, garam masalaa, juustokuminaa, cayannepippuria, suolaa sekä ihan loppuvaiheessa tilkka kermaa. Vettä voi joutua välillä lisäilemään, sillä linssit imevät melkoisesti. Sitten vain haudutellaan niin pitkään, että linssit ovat sopivan kypsiä ja koostumus lähemäpä mössöä kuin vetistä. Tämä dal on yleensä kaikkien mieleen.

Mangolassi on joidenkin mittapuulla jälkiruoka, mutta omasta mielestäni se sopii aterian kaveriksi. Varsinkin jos on jotain tulista tarjolla, lassi viilentää mukavasti. Sen valmistat helposti sekoittamalla turkkilaista jogurttia sekä mangososetta, ja koostumuksesta saat sopivan juotavan ohentamalla sitä maidolla. Lassin voi halutessaan maustaa kardemummalla.

Herkut voi tarjoilla riisin kanssa, tai sitten vain naan leivän kera. 

Levymakaronilaatikko

Ajattelin jakaa teille oman lasagnevinkkini. Lasagnea eli levymakaronilaatikkoa tehdään varmasti monella tyylillä, enkä väitä, että tämä olisi ainut oikea. Tämä kuitenkin sopii meille, jotka kammoamme valkokastiketta ja sulanutta juustoa. Yök.

Teen lasagnen samalla tavalla kuin äitini, ja aluksi resepti kauhistutti miestä. Hän kun jumaloi sulaa juustoa. Mies on kuitenkin vuosien saatossa tottunut lasagneeni sellaisenaan kuin se on ja välillä hemmottelen häntä pintajuustokerroksella, koska sen saan itse kuorittua pois. Lasagnea kannattaa tehdä aina reilusti, sillä ensinnäkin se on uunituoreena huumavan hyvää jolloin sitä syö kuin hullu puuroa, toisekseen sitä voi syödä vielä huomennakin ja lopuksi siitä voi laittaa vielä pakastimeenkin.

Tähän maailman parhaaseen ja lähes juustottomaan lasagneen tarvitset siis jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, paseerattua tomaattia, maitoa, lasagnelevyjä, läjän mausteita sekä tietenkin sen salaisen ainesosan eli sulatejuustoa. Ainesmäärät riippuvat vuokasi koosta - itse käytän kilon jauhelihaan sen isomman purkin Olympiaa sekä kaksi pahvitörpöllistä tomaattia.

Ensiksi siis keitän tomaattisen jauhelihakastikkeen, jonka maustan oreganolla, mustapippurilla, sokerilla ja suolalla. Pilkon ja paistan sipulit, lisään jauhelihan pannulle paistumaan ja maustan sen. Lopuksi lisään paseeratut tomaatit sekä tilkan vettä, sillä lasagnelevyt imevät melkoisesti kosteutta. Kuiva lasse ei ole mistään kotoisin.

Sillä välin kun tomaattikastike hautuu ja porisee, on hyvä valmistaa vaalea kastike. Kuten jo mainitsinkin, inhoan perinteistä valkokastiketta yli kaiken, mutta onneksi sen voi korvata. Sulatejuustokastikkeeni päihittää valkokastikkeen mennen tullen ja se on myös järjettömän helppo tehdä. Tarvitset vain kattilan - mieluiten teflonisen - sekä paketin sulatejuustoa ja hieman maitoa. Kattilan pohjalle kaadetaan maitoa sen verran, että pohja peittyy ja mukaan lisätään paketillinen sulatejuustoa. Juusto sulatetaan miedolla lämmöllä ja se kannattaa pitää kokoajan liikkeessä! Kun juusto on sulanut, joukkoon lisätään maitoa niin, että kastikkeesta tulee sopivan juoksevaa. Kastike maustetaan suolalla ja pippurilla, ja sitten vain kasataan lasagne eli kastikkeita ja pastalevyjä vuorotellen. Itse pidän siitä, että tomaattikastike jää päälimmäiseksi, mutta se nyt on ihan makuasia. Ja jos mieli tekee, niin pinnalle voi vielä ripotella juustoraastetta. Sitten vain vuoka uuniin 175 asteeseen n. 40-45 minuutiksi ja viimein pääset herkuttelemaan. Tämän jälkeen et enää ihmettele miksi lasagne on katti Karvisen lempiruokaa.

Sunnuntaiaamu

Ulkona ihanasti kevätaurinko paistaa ja linnut laulaa. Mieli on virkeä ja keho kaipaa hyviä juttuja, joten halusin tehdä tästä sunnuntaiaamusta hieman paremman. Valmistin aamiaiseksi kauraisaa marjapaistosta ja mies keitti chailattea kaveriksi. Mahtavuutta.

Marjoja tulee syötyä ihan liian vähän, vaikka ne ovatkin herkullisia. Marjapaistos on helppo herkku ja sen terveellisyysasteen voi määritellä itse säätelemällä sokerin määrää. Tästä ei siis tarvitse tehdä överimakeaa kaloripommia, vaan voi tehdä kuitupitoisen marjavälipalan. 

Itse käytin kesältä säästyneitä pakastemarjoja eli mustikkaa ja vadelmaa. Ripotin marjoihin pari teelusikallista sokeria, ja halutessaan joukkoon voi ripotella myös perunajauhoa sitomaan kosteutta. Pinnalle sekoitin kaurahiutaleesta, fariinisokerista ja sulatetusta voista pienen muruseoksen ja paistoin uunissa 175 asteessa niin kauan kunnes pinta oli kauniin värinen. Tätä voi nautiskella oman maun mukaan niin jogurtin, vaniljakastikkeen kuin jäätelönkin kanssa. Tai syödä ihan vain sellaisenaan. 

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Mustasta valkoiseen

Viimein kodin ilmeenkohotus alkaa olemaan mallillaan myös tietokonehuoneen osalta. Ennen huone oli mustien ja liian massiivisten huonekalujen peitossa, mutta nyt ilmettä kevennettiin tarkoituksellisesti. Tuo yläkuvan näkymä on se, jonka näkee kun astuu kotiimme ja mielestäni se näyttää oikein hyvälle.

Silloin kun muutimme yhteen, päätimme, että mies saa vaikuttaa juuri tämän huoneen sisustukseen. Niinpä silloin sinne päätyi korkea, musta kirjahylly ja tarpeettoman iso, musta pöytä. Sain silloin vaikuttaa vain verhoihin. Nyt kirjahyllyn tie tuli kuitenkin päätökseen kun hyllyt eräänä aamuna romahtivat ja pöytälevy oli paikollaan vain yhdellä ruuvilla. Tarvitsimme siis uudet huonekalut, vain verhot ja lamppu sai jäädä. Alunperin oli tarkoitus ostaa pelkästään uusi kirjahyllty ja tietokonepöytä, mutta sitten sain idean. Tämän idean markkinoiminen miehelle oli kenties koko prosessin haastavin osuus, mutta kun huone oli valmis hän totesi, että onhan tää nyt paljon parempi kuin ennen. 

Ajattelin, että miksi täyttää pieni huone uudestaan liian isoilla huonekaluilla ja päädyin selailemaan huonekaluliikkeiden sivuilta senkkejä. Senkkiä etsiessäni ainut kriteeri oli, että miehen vinyylilevyt pitää mahtua esille. Esittelin pari versiota miehelle, mutta aina vastauksena oli, että ne näyttävät liian keittiömäisiltä. Olin jo itseasiassa vähän luovuttanut senkkiajatuksen suhteen, kunnes eräänä tammikuisena sunnuntaina astelimme Ikeaan. Olimme menossa ensihätään ostamaan vain uutta pöytää ja miettimään vaihtoehtoa senkille. Siellä käytäviä kierrellessämme eteemme sattui kuitenkin tämä Liatorp -tuoteperheen valkoinen senkki ja hetkeäkään epäröimättä tiesin, että se kuuluu meille. Paikan päällä suoritettiin kriittiset mittaukset eli keskihyllyn koko suhteutettuna vinyylilevyihin. Kun todettiin, että ne mahtuvat siihen paremmin kuin hyvin, ei tarvinnut miettiä enää mitään.

Pöytä sijaitsi ennen ikkunan edessä, mutta halusimme siirtää sen toiselle seinälle ja mikäs siinä, kun senkki sopi ikkunan eteen täydellisesti. Senkin keskelle saatiin vinyylit ja lasikaappeihin papereita sekä muita tavaroita. Myös askartelemani lehtikotelot löysivät paikkansa ja sain viimein vähän kasveja tähänkin huoneeseen. Senkin päälle laitoin myös pari valokuvaa ja verhoihin sointuvan pöytäliinan luomaan kodikkuutta. Pelkkä senkki olisi yksinään näyttänyt melko ankealle, joten kaveriksi ostettiin pari kapeaa cd/dvd hyllyä. 

Pöydäksi valikoitui Ikeasta bambuinen pöytälevy, johon sai itse valita jalat. Me valikoimme tietysti valkoiset ja korkeussäädettävät. Ihastuin heti pöytälevyn pyöristettyyn muotoiluun ja bambuiseen väriin. Valkoista pöytää lähdimme etsimään, mutta tämä on kyllä paljon parempi. Pöytä on myös reilusti pienempi kuin edeltäjänsä - eihän siihen tarvitse mahtua kuin tietokone ja tulostin. 

Nyt kun pöytä käännettiin toiselle seinälle, niin pistorasiakin on paremassa kohdassa. Näin ollen saimme johtosekasorron hieman parempaan järjestykseen ja vähän enemmän myös piiloon. Huone alkaa muilta osin olemaan mallillaan, mutta tuolle seinustalle jossa pöytä sijaitsee, niin pitäisi vielä saada jotakin. Luultavasti siis valokuvia tai tauluja seinälle ja toiseen nurkkaan vielä kasvi tai jalkalamppu. Olen yrittänyt kirppareilta etsiä vanhaa jakkaraa, jonka päälle saisin vielä yhden kasvin, mutta toistaiseksi etsintäni ei ole tuottanut tulosta. Sillä ei kuitenkaan ole kiirettä, koska tämä on jo nyt paljon parempi kuin ennen!

Ilman uppopaistamista

Viikonloppuna tein donitseja kun menimme anopille kyläilemään. Minun piti itseasiassa tehdä näitä jo ystävänpäiväksi, mutta kun siinä oli laskiainen ihan kyljessä, niin se tuntui hieman turhalta. Leivoin pari viikkoa sitten jo ensimmäisen testierän, ihan vain kokeillakseni kuinka näiden tekeminen sujuu. Silloin oli matkassa muutamia kompastuskiviä, jotka sain paikattua tällä kertaa.

Ohjeen nappasin netistä ja päätin, että se on hyvä, kun siihen tulee kardemummaa. Ja oikeaan osuin - tällä ohjeella tulee kuohkeat ja pehmoiset donitsirinkulat, jotka maistuvat ihanasti kardemummalle. 

Yksinkertaisesta ohjeesta pitäisi tulla 12 rinkulaa, mutta ainakin tällä Tupperwaren donitsivuoalla niitä tulee vähemmän. Niinpä tällä kertaa tuplasin ohjeen ja sain monen monta kaunista donitsia. 

Ilman tuplaamista tarvitset siis 1,25 desiä piimää, puoli desiä öljyä, desin sokeria sekä yhden munan. Sekoita ne keskenään ja lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet eli 3 desiä vehnäjauhoja, puoli teelusikallista ruokasoodaa, 1 teelusikallinen leivinjauhetta, kardemummaa sekä vaniljasokeria. Nämä kaikki vain sekoitetaan yhteen ilman sen suurempaa vaivaamista tai vatkaamista. 

Alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin pursottamaan taikina donitsivuokiin, mutta itse en kyllä suosittele sitä. Mielestäni taikinan sai kauhottua vuokaan parhaiten kahden pikkulusikan avulla. Vuoat kannattaa täyttää maltillisesti, alle puoleenväliin, sillä taikina kohoaa uunissa tehokkaasti. Donitseja paistettiin 200 asteessa 8-10 minuuttia. Kypsien rinkuloiden kannattaa antaa jäähtyä vuoassa hetken aikaa ennen irroittamista. Ensimmäisellä kerralla tein juuri sen virheen, että revin niitä kuumana irti ja näin ollen ne repeilivät.

Rinkulat saavat jäähtyä rauhassa sillä välin kun kuorrutteet valmistuvat. Parasta on ehdottomasti tuo suolainen kinuskikuorrute ja hyvänä kakkosena tulee maitosuklaakuorrute. Kinuskiin tarvitset vain desin fariinisokeria, desin kermaa sekä ripauksen merisuolaa. Sitä vain keitellään hiljalleen kymmenisen minuuttia, että se vähän paksunee. En ole ikinä tiennyt, että kinuskia voi tehdä näin helpolla! Tästä kinuskimäärästä riittää noin neljään donitsiin. Viimeistelin kinuskidonitsini rouhituilla pistaasipähkinöillä - ne toivat visuaalisuuden lisäksi vielä kivasti lisää suolaisuutta.

Suklaakuorrutteeseen sulatin vain maitosuklaata, jota notkistin hieman kuohukermalla. Kuorrutteiden pitää olla suhteellisen paksuja, ettei ne valahda pois rinkuloiden päältä. Toisaalta, kuorrute ei myöskään saa olla liian paksua, että pinnasta tulee siisti ja tasainen. Sen pitää asettua ja jähmettyä juuri täydellisesti. Kuorruttaminen ei siis ole heikkohermoisen hommaa.

Todistettavasti donitsit siis onnistuvat makoisasti myös ilman uppopaistamista!

Viimeiset kolme vuotta

Pidän hirmuisesti valokuvista - sekä niiden ottamisesta että niiden katselusta. Joskus askartelin leikekirjan, johon liimailin valokuvia, lehtileikkeitä ja tarroja. Lopputulos oli kaunis ja täynnä elämää, mutta siinä oli aika kova homma. Kirja tuli myös täyteen, joten tarvitsin uuden ratkaisun ja tällä kertaa meninkin sitten vähän helpompaa reittiä. Oman leikekirjan tekeminen tulee toki halvemmaksi, mutta helppous yksinkertaisesti vei voiton tällä erää. 

Tilasin Ifolorilta valmiin kuvakirjan, johon sain viimeisen kolmen vuoden valokuvat. Siinä on nyt kaikki reissut, retket ja illalliset yksissä kansissa. On helpottavaa, että kuvat ovat viimein turvassa, sillä pilvipalvelusta huolimatta pelkään niiden katoavan äärettömyyksiin. Nyt on ainakin parhaimmat ja tärkeimmät otokset jälleen tallella. Albumista niitä on myös mukavampi näyttää muille kuin tietokoneen ruudulta.

Kirja oli suhteellisen näppärä tehdä Ifolorin omalla ohjelmalla, vaikka muutama parannusehdotus kyllä kävi mielessä. Välillä meinasi olla hankalaa täyttää kirjaa, kun huomasin, että olen ottanut kauhean vähän kuvia ihmisistä. Pääasiassa kun tulee napsittua vain blogikuvia, ja niissä harvemmin ihmisiä näkyy. Lisäsin kuitenkin kirjaan myös esimerkiksi ruokakuvia, sillä kauniiden annosten lisäksi on hyvä ruoka suuri osa arkeamme. 

Moderni pulla

Halusin tänä vuonna olla moderni ja keksiä aivan uudenlaisen laskiaspullan. Mielessäni pyöri kaikkia vaihtoehtoja jättipullasta kermavaahtotäytteiseen bostonkakkuun, mutta päädyin vuokapullaan. En tiedä onko termiä vuokapulla oikeasti edes olemassa, mutta lanseeraan sanan käyttöön juuri nyt.

Vuokapulla on pikkupullista tehty, pullapitkoa mukaileva leivonnainen. Se tehdään pitkän malliseen leipävuokaan, jotta saadaan mahdollisimman aito pitkon tuntuma. Itse tein vuokapullani Tupperwaren silikoniseen leipävuokaan, jonka öljysin varmuuden vuoksi. Yritin tehdä kymmenen pientä pullaa, jotta vuokapullani ei vyöryisi yli äyräiden. Asettelin pullat vuokaan tiiviisti kahteen riviin ja annoin vuoan kohota hetkisen aikaa liinan alla. Sen jälkeen voitelin koko komeuden munalla ja koristelin raesokerilla. Paistoin vuokapullaani noin puolisen tunti normaalia miedommalla lämmöllä eli 150 asteessa. Tämä siksi, että pulla varmasti kypsyy myös sisältä. 

Omaan vuokapullaani meni vähän alle puolet puolen litran taikinasta, mutta taikinan menekki riippuu tietysti vuoan koosta. Lopusta taikinasta tein pellillisen korvapuusteja - koska ne ovat parhautta.

Leikkasin pullasta siivuja, ja siivut leikkasin kolmioiksi. Ideanani oli tehdä pieniä ja erimakuisia laskiaispullia, jotta niitä voi hyvillä mielin syödä useamman ja näin ollen saa myös maistaa kaikkia makuja. Olisi tylsää syödä vain yksi pään kokoinen laskiaispulla ja olla sen jälkeen aivan ähkyssä.

Täytteinä käytin vadelma- ja raparperihilloa, nutellaa sekä tietysti kermavaahtoa. Tein pullista myös tarkoituksellisesti yksikerroksisia, jotta niitä olisi helpompi syödä. Näistä tuli mielestäni erittäin söpöjä ja aion varmasti tehdä vuokapullaa toistekin! Sitäpaitsi kuka muka sanoo, että laskiaispullan täytyy olla pyöreä tai että siihen ei kuuluisi laittaa strösseleitä. Minä ainakin teen juuri niin kuin haluan.

Laskiaissunnuntai

Tänään on laskiaissunnuntai. Sitähän pitää perinteisesti juhlistaa rokalla ja pullalla, mutta itse ajattelin tehdä pullat vasta tiistaina. Tänään hellalla on porissut itsetehty hernekeitto ja uunista tupsahti muheva pannukakku. Täydellinen sunnuntai siis.

Keitin hernerokkaa ensimmäistä kertaa ja olin ihan hädissäni, että tuleekohan siitä edes hyvää. Kyselin etukäteen äidiltä ja kaverilta vinkkejä, ja eihän se nyt oikeasti niin vaikeaa ollut. Hernekeitto on todella edullinen ja täyttävä ruoka, eikä maussakaan ole mitään vikaa. 

Pääätin keittää kerralla kunnon satsin, joten liotin 8 desiä kuivattuja herneitä 4 litrassa vettä. Niitä liotetaan mielellään yön yli ja aamulla kattila nostetaan hellalle. Kiehumisen aikana pinnalle nousee herneiden kuoria ja vaahtoa, jotka pitää kuoria pois. Rokka saa kiehua hiljalleen pari tuntia ennen kuin lisätään mausteet ja lihat.

Itse lisäsin joukkoon pari pieneksi pilkottua porkkanaa, pari teelusikallista kuivattua meiramia, suolaa sekä paistettua jauhelihaa. Suola ja meirami olivat ainoat mausteet mitä tämä vaati, mutta suolaa menikin yllättävän paljon. Kannattaa aina maistaa välissä ja lisätä sitä oman maun mukaan.

Mies kummasteli kun halusin laittaa rokkaan jauhelihaa, mutta olen itse lapsena tottunut siihen. Jauhelihan tilalle voit siis laittaa myös palvikinkkua tai jättää vaikka lihan kokonaan pois. Omasta mielestäni kuitenkin on tuo jauhelihahernari se aito ja oikea. Kun mausteet ja muut on lisätty joukkoon, keitellään rokkaa vielä reilun tunnin verran. Yhteensä keittoaika on kolmesta neljään tuntia, ajatuksella, että mitä pidempään, sen parempaa. Tätä ei siis kannata lähteä pikkutilkkaa keittelemään, vaan on järkevämpää tehdä kerralla isompi satsi ja laittaa vaikka pakastimeen pahan päivän varalle. 

En ole koskaan ollut mikään ultimaattinen pannukakun ystävä, mutta nyt sitä oli jotenkin pakko tehdä. Pidän enemmän letuista tai amerikkalaisista pannukakuista, mutta kyllähän tämä kermavaahdon kanssa oli ihan hyvää. 

Pyysin äidiltä ohjeen ja onneksi tajusin suurentaa reseptiä hieman. Yleensä aina unohdan, että äidillä on pienempi uuni ja kaikki pellillä tehtävät leivonnaiset lässähtävät minun uunissani. Niinpä teen äidin ohjeet puolitoista kertaisina ja onnistuminen on taattu.

Tähän pannariin tuli 6 munaa, joita vatkattiin hetki käsivispilällä. Mukaan lisättiin 3 desiä vehnäjauhoja, 4 desiä täysmaitoa, 2 desiä vettä, reilu puolisen desiä sulaa voita sekä ripaus suolaa ja sokeria. Kaikki vatkataan yhteen tasaiseksi ja kaadetaan korkeareunaiselle uunipellille. Pannaria paistetaan 225 asteessa 20-25 minuuttia. Kuuman pannukakun päälle ripotellaan sokeria ja leikataan reiluiksi paloiksi. Kyytipojaksi hilloa ja kermavaahtoa, niin eihän se nyt voi kovin pahaa olla.

Sisustukseen sopivat

Pitkästä aikaa vähän askartelu ja DIY juttuja! Uudistuneseen tietokonehuoneeseen tarvitaan tietysti myös uusia piensisustustarvikkeita. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset säilytyslaatikot, lehtikotelot ja kansiot. Aloitin lehtikoteloista, sillä itse käytän niitä paljon. Niihin on helppo laittaa paperit jotka ovat tärkeitä, mutta joita ei jaksa alkaa mapittamaan. Lehtikotelossa paperit näyttävät kuitenkin siistimmältä kuin vain pinoissa pöydillä. 

Etsin kärsivällisesti kaupoista ja netistä nättejä, sisustukseen sopivia lehtikoteloita. Pettymyksekseni sain kuitenkin huomata, että markkinoilla oli vain mustia tai pahvin värisiä. Ei yhtään nättiä tai kuviollista yksilöä. Niinpä totesin, että täytyy tehdä itse.

Päällystin kolme lehtikoteloa erilaisilla, mutta yhteensopivilla kuoseilla, enkä voisi olla tyytyväisempi. Kotelot sopivat hyvin yhteen, vaikka kaikki ovat nättejä myös yksinään. Kukkakuvioinen lehtikotelo on päällystetty kankaalla ja loput kaksi lahjapaperilla. Tähän kaikkeen tarvittiin vain sakset, liimaa ja näppärät sormet. Homma oli yllättävä helppo, vaikka aikaa puuhasteluun kului odotettua kauemmin. 

Tietokonehuone odottaa vielä loppusilausta, vasta sitten esittelen koko kokonaisuuden teille. Tässä vain tällainen pieni kurkistus.

Marokkolainen maanantai

Tänään tutustuttiin taas aivan uudenlaiseen ruokaan. Tai ei nyt sinänsä aivan uuteen, sillä olen minä syönyt tätä ennenkin. En ole kuitenkaan ikinä ennen tehnyt sitä. Kyseessä on siis couscous tai tuttavallisemmin kuskus. 

Kuskusia syödään erityisesti Marokossa, Tunisiassa sekä Algeriassa, ja sen maustamiseen on monia mahdollisuuksia. Sitä käytetään niin ruoan lisukkeena, salaateissa täytteenä kuin kasvispyöryköissä raaka-aineena. Se on siis monipuolinen ja kaiken lisäksi äärimmäisen helppo valmistaa.

Itse yritin suunnata tänään Marokkoon ja tehdä vähän sen suuntaista ruokaa. Marinoin kanafileitä inkivääri-sitruuna marinadissa, johon laitoin sitruunanmehua, raastettua inkivääriä, suolaa, seesamiöljyä sekä valkosipulia. Ennen paistamista kuorrutin fileet seesaminsiemenillä, mutta ne ikävä kyllä lähtivät aikalailla pois paistamisen yhteydessä. 

Kuskusia varten pilkoin valkosipulia, chiliä ja raastoin inkivääriä. Paistoin niitä hetken oliiviöljyssä, lisäsin joukkoon yhden sitruunan mehun, tomaattipyrettä ja tuoretta oreganoa. Lopuksi laitoin mukaan puoli litraa kuumaa vettä, lihaliemikuution sekä kuskuspussin sisällön. Hiutaleet vain sekoitettiin joukkoon ja annettiin turvota kannen alla viisi minuuttia. Kun kuskus oli valmista, lisäsin joukkoon vielä hieman suolaa ja mustapippuria.

Viimeistelin annoksen granaattiomenan siemenillä, hummuksella ja tuoreella oreganolla. Täytyy kyllä sanoa, että tämä oli parasta kuskusia mitä olen ikinä syönyt. Yleensä se on kuivaa, tylsää ja mautonta, mutta tämä oli aivan toista maata. Sain myös mieheltä isot kehut, joten se siis todella taisi olla aika hyvää.