keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Melkein hiukseton



Tänään tein jotain todella radikaalia. Istuin kampaajan tuoliin ja sanoin, että nyt leikataan niin lyhyt ettei sitä voi laittaa kiinni. Leikkasin nimittäin juuri taannoin lyhyemmän tukan, mutta kuitenkin se aina sujahti näpsäkästi ponnarille. Totesin, että sen tulee olla niin lyhyt, etten voi turvautua siihen vaihtoehtoon. 

Löysin netistä hyvin hiusmalleja, jotka kutkuttivat mieltäni ja kuvia näyttämällä onkin helppo kertoa kampaajalle mitä haluaa. Olin myös hieman vaikea asiakas, sillä halusin aina vain lyhyemmän ja lyhyemmän, sillä en kestänyt ajatusta tasaisesta pottatukasta. Hiushuone Boosterin henkilökunta kuitenkin jaksoi läpi kaikkien vaatimuksieni ja lopulta päästiin kaikkia miellyttävään lopputulokseen. Siitä tuli lyhyt eikä sitä todellakaan saa enää ponnarille. 



Löytämässäni esimerkkimallissa minua kiehtoi sen graafinen linja ja ajatus siitä, että se on joka puolelta vähän eri mittainen. Minulla kun on pitkätkin hiukset tapana laittaa pinnillä kiinni toisesta sivusta toisen puolen hulmutessa vapaana, niin mietin, että miksei se toinen puoli voisi sitten saman tien olla lyhyt, niin vältyttäisiin pinnittämiseltä. Kasvoilleni mielestäni myös sopii paremmin se, että hiukset eivät kehystä niitä tasapaksusti. Eri mittaiset linjat tuovat vähän särmää ja kaipaamaani vaihtelua. Kampaaja sanoi myös, että tämä malli on helppo laittaa - pelkkä föönaus pesun jälkeen ja suihkaus lakkaa riittää. Ja sehän sopii minulle, sillä en todellakaan jaksa tuheerata tukan kanssa joka aamu puolta tuntia. 




Olen hyvin pitkään elämässäni vältellyt kampaajia ja etenkin lyhyttä tukkaa. Muistan ala-asteen alussa kuinka äiti sai minut suostuteltua lyhyeen polkkatukkaan sillä verukkeella, että saan nukkua sen ajan mitä pitkien hiusten kanssa kulusisi letitykseen. Sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin, sillä lapsenakaan en ollut mikään varsinainen aamuvirkku. Kuitenkin koulukuvien saavuttua tajusin, että pottatukkani näytti aivan kammottavalle ja vannoin etten enää ikinä leikkaa hiuksiani - ainakaan lyhyeksi. Niinpä minulla on vuosikausia ollut pitkä ja paksu tukka, johon sai kyllä upeita kampauksia, mutta joka kuitenkin sitten arkielämässä pyörähti aina tiukalle sykerölle takaraivoon. 

Mutta nyt siis opettelen elämään lähes hiuksetonta elämää, ilman ponnareita ja toivon, että sinäkin tykkäät tästä yhtä paljon kuin minäkin! 

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Kunpa minäkin uskaltaisin tehdä yhtä radikaalin muutoksen, kokemukseni lyhyistä hiuksista lapsuusajalta ovat hyvin samankaltaisia kuin sinulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rohkeasti vaan, kyllä se kasvaa takaisin! :)

      Poista