Mittayksikkönä kahvikuppi

Tänä viikonloppuna sain leipoa oikein luvan kanssa, kun suuntasimme anopin sunnuntaipäivälliselle. Päätinkin sitten leipoa montaa eri sorttia sen sijaan, että tyytyisin vain yhteen. Loppuviikosta pyöräytin raparperikeksejä ja eilen tein vielä raparperipiirakkaa sekä vadelma-suklaa muffinseja. 

Muffinseja innostuin tekemään ihan vain, koska löysin edullisesti söpön kuppikakkusetin. Se sisälsi suloisia pahvivuokia sekä erinäköisiä koristeita. Muuten ihan kiva, mutta muffinsivuoissa koen aina sen saman pettymyksen - rasva tulee läpi. En ymmärrä mistä löytäisin sellaiset vuoat, ettei tarvitsisi paistamisen jälkeen laittaa toista vuokaa peittämään rumia rasvatahroja. Jos joskus törmäät täydellisiin vuokiin, niin kerrothan minullekin. 

Teen muffinsit aina ja ikuisesti samalla ohjeella. Tämän reseptin olen perinyt mummultani ja alunperin tämä onkin tarkoitettu piirakkapohjaksi. Joskus vain itsekseni totesin, että miksei sitä voisi soveltaa muffinseihinkin ja sehän toimii siihen tarkoitukseen todella hyvin. Pohja on erittäin mehevä ja ihanan vanilijainen, ja täytteiden rajallisuus on vain korviesi välissä. Tähän käy niin marjat, hedelmät kuin suklaakin tai sitten voit tehdä ihan vain sitruunamuffinseja lisäämällä taikinaan raastettua sitruunankuorta. Lisäksi tämä on äärettömän helppo ja tähän tarvitaan vain perusaineita, joita löytyy jokaisesta kotitaloudesta. Ohje on sen verran vanha, että mittayksiköt ovat kahvikuppeja. Ei kannata kuitenkaan käyttää nykyajan mukeja, jotka muistuttavat tilavuudeltaan lähinnä ämpäreitä, vaan sellaista vähän pienempää kuppia. Olen varmaan kertonut tämän ohjeen teille monesti ennenkin, mutta kertaus on opintojen isoäiti. Näin saat aikaan maailman maukkaimmat piirakat tai muffinsit - ne parhaat rakkauden palat.

4 kkp vehnäjauhoja

3 kkp sokeria

200 g voisulaa

4 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

1,5 kkp maitoa

3 munaa

Kaikki ainekset vain sekoitetaan tasaisesti keskenään ja taikina kaadetaan uunipellille tai jaetaan muffinsivuokiin. Päälle ripotellaan marjoja, hedelmiä tai muita vastaavia. Paistetaan 200 asteessa 20 minuuttia. Taikina kohoaa uunissa hyvin mielellään, joten vuokaa ei kannata täyttää aivan äärimmilleen, vaan jätä kolmasosa turpoamisvaraa.

Lisäksi tein kesäisen raikkaan raparperi-marenki piirakan. Klassinen versio tästä, eli sitruunapiirakka on aina kovin suosittu, niin ajattelin tämänkin kelpaavan. Pohjan nypin voista, jauhoista sekä sokerista, ja täytteeksi keitin paksuhkon raparperikiisselin. Onnistuin jättämään kiisselin vähän kirpakaksi, jota makea marenki sitten hyvin tasapainoitti. 

Kylläpäs oli ihanaa taas leipoa monenlaista herkkua! Ehkä näin kesällä eteen tulee kaikenlaisia kivoja juhlia, jotta saan päästää sisäisen jauhepeukaloni jälleen valloilleen. 

Tuplasti parempaa

Anoppi toi maalta raparperia tuliaisiksi ja siitähän oli sitten pakko ryhtyä leipomaan jotain. Päädyin kokeilemaan raparperikeksejä, joihin törmäsin uusimmassa Maku -lehdessä. Viikonloppuna on toki vielä luvassa rapaperipiirakkaa ja jonkinlaisia muffinseja, mutta niistä kerron sitten kun niiden aika on. 

Nämä keksit siis toteutin wilhelmiinan ohjeella. Itse puolitoista kertaistin reseptin, sillä tiesin näillä olevan menekkiä. Täytteeksi keitin ohjeen mukaisesti pienen hillokkeen raparperista, sokerista, kanelista, voista ja kaurahiutaleista. Ensin ihmettelin kaurahiutaleiden tarkoitusta, mutta hyvin nopeasti oivalsin niiden sitovan ylimääräistä nestettä. Tiesin jo valmiiksi, että näistä ei voisi tulla huonoja, sillä kotitekoiset wilhelmiinat ovat järisyttävän hyviä. 

Lehden ohjeessa luki, että taikinatangot tulisi litistää uunipellille, jotta hillokkeen saa levitettyä päälle. Tiesin kuitenkin, että wilhelmiinojen pitää antaa tasottua uunissa itsekseen, joten jätin kaikenlaiset litistelyt sikseen. Sen sijaan paistoin taikinatankoja 10 minuuttia eli juuri sen verran, että ne ehtivät muotoutua oikein. Sitten lisäsin hilloketta taikinalevyn keskelle, paistoin toiset 10 minuuttia ja leikkasin sopiviksi paloiksi. Pizzaleikkuri on muuten tässä kohtaa erittäin hyvä apu! Pohdin pitkän tovin, että miten säilytän nämä, ettei keksit jää hillon kohdalta toisiinsa kiinni. Hillo kuitenkin jäähdyttyään asettui mukavasti eikä ollut enää tahmainen, joten niitä pystyi hyvin pinoamaan purkkiin. Täyte olisi kannattanut jättää ehkä hieman kirpeämmäksi, mutta itse pidän makeasta niin ei se minua niin kovin haitannut. 

Suosittelen kokeilemaan - raparperihilloke teki jo entisestään hyvistä kekseistä tuplasti parempia! 

Kesäkuun ensimmäinen ateria

Tänään alkoi kesäkuu ja sitähän pitää ehdottomasti juhlistaa. Siihen tarkoitukseen sopii parhaiten tietenkin kunnon kesäateria! 

Minulla, niin kuin varmasti monella muullakin, on sellasia makuja, jotka tuovat kesän mieleen tai jotka kuuluvat kesään. Itselläni näihin makuihin lukeutuu tottakai kaikenlaiset kalat ja ihanat, uudet perunat. Kaupan perunalaarissa komeili onneksi jo ruotsalaista varhaisperunaa, niin tohdin niitä pussillisen napata mukaani. Ei tietenkään ole olemassa kotimaisen siiklin voittanutta, mutta kyllä nämäkin asiansa ajoi. Lisäksi tämänpäiväiseen kesäpöytääni kuului savulohta ja pannulla paistettuja ahvenfileitä. Kalojen kanssa oli kesäistä kermaviilikastiketta ja tietenkin raikasta salaattia. Uudet perunat ja kala eivät ole itselleni se suotuisin ateria, mutta kun perunoita syö maltillisesti ja keskittyy vaaleaan kalaan, niin kaikki on hyvin. Onneksi sentään voin ahventa vielä syödä, sillä se on ehdottomasti lempikalani. 

Sillin jätin tällä kertaa kauppaan, mutta tein perunoiden seuraksi jotain lapsuudesta tuttua. Mummulla tapasi olla uusien perunoiden kanssa aina voikastetta ja siksi se kuuluu nyt minunkin kesäpöytääni. Pidän toki myös voinokareesta lautasen reunalla, mutta tässä on enemmän jotain fiilistä. Yritin parhaani mukaan tehdä sellaista kuin mummunkin ruokapöydässä aikoinaan oli, mutta mitään tarkkaa reseptiä en tälle tiennyt. Niinpä vain sulatin voita pienessä metallikattilassa ja lisäsin joukkoon sekä ruohosipulia että tilliä. Tuollainen pieni puukahvainen metallikattila on aivan ehdoton voikasteen tekemisessä ja toinen tärkeä juttu on, että perunat pitää muussata haarukalla lautaselle. Vain sillä tavoin syöt voikasteen oikein. 

Kylkeen lasi kylmää maitoa ja ah - kertakaikkisen täydellinen kesäkuun ensimmäinen ateria!

Maan mainio kesä

Ulkona on ollut viime aikoina todella vaihteleva sää, mutta onneksi olen osunut ulos sellaisina päivinä kun lämpömittari on näyttänyt edes vähän kesän lukemia. Viime viikon lopulla tein pitkän ja rauhallisen lenkin koiran kanssa, ja yritin samalla vähän ikuistaa kevättä kameran muistikortille. Luontokuvat eivät kuitenkaan ole ominta aluettani ja niissäkin keskityn aina mielummin yksityiskohtiin - vaikkapa kukkasiin tai puun runkoihin. Onneksi mukana oli myös oma mallipoika, joka istui maltillisesti penkillä kun voikukkien alle oli piilotettu pari namia harhautukseksi. Hyvä poika.

Eilen vietin kivan päivän, kun ystävä järjesti myöhästyneen synttäriyllätyksen. En ole kovin hyvä yllätysten kanssa, sillä olen vähän sellainen, että haluan aina pitää langat omissa hyppysissä ja haluan tietää ainakin seuraavan viikon eteenpäin, että mitä tulee tapahtumaan. Siksi on vaikea kestää yllätyksiä, kun en tiedä mitä tuleman pitää. Selvisin kuitenkin ja yllätys olikin erittäin kiva - kävimme Linnanmäellä syömässä kesän ensimmäiset hattarat ja katsomassa leffaa Kallion Rivierassa! Se on uudenlainen elokuvateatteri, jossa saa syödä ja juoda samalla kun katsoo elokuvaa. Täydellinen yhtälö!

Ylihuomenna on kesäkuu ja tänään olen yrittänyt miettiä jotain ohjelmaa kesälle. Talvella aina miehen kanssa ajattelemme, että kesällä on sitten paljon tekemistä ja nyt se kesä on, niin kai jotain sitten pitäisi tehdä. Niinpä lähdemme parin viikon päästä kesäretkelle Seinäjoelle ja olen aivan yli-innoissani! Siellä nimittäin järjestetään tämän kesän maatalousnäyttely ja se jos mikä on kesän kohokohta. Lapsuuden kesäretketkin suuntasivat aina maatalousmarkkinoille, mutta mies ei ole käynyt sellaisisilla ikinä. Siispä koen jonkinlaiseksi velvollisuudekseni vaimona tutustuttaa mies tähän maan mainioon kesätapahtumaan ja itsekin olen aikuisiällä päässyt sinne vain kerran. On siis aivan järjettömän mahtavaa päästä sinne juuri tänä kesänä! Itseasiassa nytkin monta päivää harmittelin kun ne ovat niin kaukana, mutta kas, juna kulkee ja vie meidät perille asti. Niinpä Farmari2017, täältä tullaan! 

Olen varma, että tulette kuulemaan tästä aiheesta vielä monen monta kertaa, joten koittakaa
kestää - maatalousnäyttely on parasta juuri nyt. 

Melkein grillattu

Tänään piti mennä ulos grillaamaan, mutta ilma osoittautui sen verran koleaksi, että jäimme suosiolla kotiin. Tarkoituksenamme oli grillata hampurilaisia, mutta onneksi ne voi tehdä kotikeittiössäkin. Huomasin myös aivan yllättäen, että tänään on kai jokin Kansainvälinen Burgeripäivä, joten tämä ruokavalinta sattui oikein osuvasti! 

Pihvin lisäksi burgereistamme löytyi pekonia, ananasrenkaita, cheddarjuustoa, suolakurkkuja ja tietenkin kastikkeiden pyhä kolminaisuus - sinappi, ketsuppi sekä majoneesi. Tällä kertaa olimme edelliskertoja viisaampia emmekä tehneet ranskalaisia, sillä ne jää usein vain syömättä. Sen sijaan lisukkeina oli halloumia ja maissia, kun tosiaan oli tarkoitus mennä grillaamaan.

Sämpylät olivat kaupan pussista, mutta pihvit tein itse. Ihan perus jauhelihataikina, mutta halusin jollain säväyttää näitä burgereita. Niinpä pilkoin taikinan joukkoon hieman pepperonia, ja se antoikin pihveille mukavasti makua ja suutuntumaa. Oikein onnistuneet ja täyttävät sunnuntai hampurilaiset! 

Rio ohoi!

Alkuviikolla kävimme kääntymässä Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa. Lähinnä halusin sinne ihailemaan kirsikkapuiden loistoa, mutta rajun vatsataudin jälkeen kunto oli vielä sen verran heiveröinen, että se vei vähän hohtoa koko hommasta. Muutenkin petyn puistoon joka kerta siellä käydessäni - se on niin kovin suppea. Vaaaleanpunaiset kirsikankukat ovat kyllä kauniita, mutta sekin ilo kestää keväällä vain pienen ohikiitävän hetken.

Onneksi retki ei kuitenkaan ollut täysin turha, sillä löysimme Roihuvuoresta aivan ihanan kahvilan. Sain paikasta suosituksen kaveriltani, ja päätin mennä tarkistamaan mistä oikein on kyse. Roihuvuoren Rio sijaitsee erään kerrostalon takapihalla, ja jos sijaintia ei olisi ennalta tietänyt, niin siitä olisi helposti saattanut vain kulkea ohi. 

Kahvila oli mukavan pieni, ja se oli sisustettu todella sympaattisesti ja kutsuvasti. Tunnelma oli aito ja samalla jotenkin mystinen. Olisi tehnyt mieli tutkia kaikki pienet tavarat ja yksityiskohdat, sillä olen varma, että niillä kaikilla oli jokin tarina. Itse maistelin vähän teetä ja myyjän isoäidin leipomaa kuivakakkua, mies puolestaan söi kasvissosekeittoa. Henkilökunta oli mukavaa ja varsin reilua väkeä, sillä keittoa oli jäljellä päivän viimeinen annos, niin yllättäen saimmekin sen ihan ilmaiseksi! Kahvilassa on ilmeisesti keittolounas joka päivä, ja mietinkin, että täytyisi katsella kahvilan facebook-sivuilta mitä keittoa milloinkin on tarjolla, jos menisi vaikka kesälounaalle. 

Kahvila oli juuri sellainen, missä voisin vain istua koko päivän ison kahvikupin kanssa, seurailla ihmisten touhuja ja lukea kirjaa. Ehkä pitäisi alkaa lukemaan ihan vain siksi, että voisin mennä sinne nautiskelemaan. Tuolla vaan oli sitä jotakin - se oli juuri täydellisen kotoisa, pieni olohuone täynnä elämän kaikkia värejä! 

Guess what?

Ehkä nyt pitää päättää teidänkin jännitys ja kertoa mitä sieltä lahjapaketista oikein paljastui. Olin itsekin aika hämilläni ja yllättynyt, kun tällaista en osannut yhtään odottaa. Lahjakäärössä komeili nimittäin aivan järjettömän ihana Guessin lompakko! 

Sain muutama vuosi sitten saman merkin lompakon mieheltä joululahjaksi, ja olen saattanut ääneen muutaman kerran mainita kuinka se on jo vähän kulunut. En kuitenkaan ole tarkoittanut sitä niin, että "voih, saisinpa jo uuden" vaan ennemminkin sillä ajatuksella, että harmi, ettei noin kallis lompakko kestä kauempaa. Mutta en tietenkään pistä yhtään pahitteeksi uudesta ystävästäni! 

Olen tykästynyt vain tämän mallisiin lompakoihin, missä vetoketju sulkee huolella kaiken sisälleen. Onneksi mies on pistänyt tämän merkille, sillä tämä yksilö on juuri halutunlainen, niin kuin oli edellinenkin. Arvostan lompakossa myös korttipaikkojen paljoutta ja ylipäätään monipuolista taskutarjontaa. Ja kaiken lisäksi tämä on vielä yltiöpäisen kaunis - niin ihanan raikas ja naisellinen. Voisiko mikään lahja siis olla täydellisempi? No ei taatusti! 

Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille
Mun sielunsiskoille, supernaisille
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

Siinä tämän viikonlopun teema ja sanoma. Kappaletta hoilotettiin niin laivan käytävillä kuin baarissakin, kun yllättäen housebändi sen räjäytti ilmoille. Se oli yksi niistä täydellisistä hetkistä.
 

Tosiaan, eilen oli siis syntymäpäiväni ja tällä kertaa halusin tehdä jotain kivaa tyttöporukalla. Niinpä haalin porukkaa kasaan ja lähdimme laivalle - ihan ilman miehiä. Harmikseni kaikki ketkä halusin mukaan, eivät päässeet, mutta aina ei vain aikataulut sovi yhteen. 

Varasimme siis 22 tunnin huviristeilyn Silja Europalle, ja matkaan lähdettiin perjantai-illalla. Laivan hytti oli hieman pienehkö tarpeisiimme, joten en suosittele kyseistä laivaa, jos käytät paljon apuvälineitä. Onneksi kyse oli kuitenkin vain yhdestä yöstä, niin se nyt menee vaikka päällä seisten. 

Suunnitelmana oli syödä ja juoda paljon, sekä laulaa karaokea. Omalta osaltani vain yksi kolmesta toteutui, sillä karaoke oli niin omituisiin aikoihin, etten ikinä ehtinyt sinne ja pää oli jo valmiiksi niin kipeä, että pysyin ihan vain limpparilinjalla. Ei se silti menoa haitannut, aamu neljään asti meni siitä huolimatta. 

Syömään kuitenkin päästiin ja saatiin pöytä ihanalla näköalalla. Laivan buffet oli uudistunut sitten viime näkemän, ja sieltä löytyi perusjuttujen lisäksi myös vähän aasialaisia herkkuja ja street foodia. Itse kuitenkin panostin jälkkäripöytään, mikä olikin yksi reissun kohokohdista! 

Seuraavana päivänä laivan yläkannella paistoi ihanasti aurinko ja tunnelma oli muutenkin mahtava. Sinne tänne oli kerääntynyt ihmisiä nauttimaan ilmasta, ja yksi poppoo soitti musiikkia kaikkien iloksi. Ihan kuin kannella olisi ollut oma dj! Rohkenin myös esittää biisitoiveen syntymäpäivääni vedoten ja oli aivan parasta syödä jäätelöä aurinkosella kannella merimaisemaa ihaillen ja musiikkia kuunnellen. Siitä olisi voinut nauttia pidempäänkin, mutta kaikki kiva loppuu joskus.

Kotiin saavuttuani mies oli kokannut synttäri-illallisen ja pöydällä odotti lahja. Pidän teitä vielä jännityksessä paketin sisällöstä, sillä se oli sen verran hieno, että se ansaitsee ihan oman jutun!

Yksi kakku, kaksi lempparia

Ylihuomenna vanhenen ja tänään vietin kahvihetken kaverin kanssa. Sain samalla hyvän syyn leipoa synttärikakun, sillä viikonloppuna siihen tuskin on aikaa tai energiaa. 

Tänä vuonna synttärikakuksi valikoitui juustokakku, mutta en halunnut mitään ihan perusjuttua. Niinpä tein kahta makua ja kaadoin niitä vuokaan vuorotellen, niin sain kivan marmoroidun kuvion.  Mauiksi valitsin pätkiksen ja vadelman - kaksi ehdotonta lemppariani. Pelkkä minttusuklaa on mielestäni vähän liian makea ja tunkkainen, joten halusin vadelman raikastamaan sitä. 

Aina silloin tällöin kaikenlaisissa leivontalehdissä ja -blogeissa olen törmännyt siihen, kuinka kakkuja on koristeltu macaronseilla. Omaan silmääni ne ovat aina ihan järjettömän nättejä ja halusin itsekin sellaisen koristuksen väkertää. Niinpä koristelin kakkuni kahdella vadelmamacaronsilla, pätkismurulla, vadelmilla ja hopeakuulilla. Siitä tuli hieno ja juuri sellainen mitä lähdin tavoittelemaankin. Maku oli myös sellainen kuin kuvittelinkin, ja marmorointikuvio näkyi pinnassa kivasti. Täydellinen synttärikakku minulta minulle!