Farmari2017

Eilen oli ehkä tämän kesän paras päivä! Pääsin monen, monen vuoden tauon jälkeen maatalousnäyttelyyn ja sain viimein tutustutettua miehenkin kyseiseen kesätapahtumaan. Farmari2017 järjestettiin Seinäjoella, johon suuntasimme aamujunalla ja illalla takaisin kotiin. Alunperin oli tarkoituksena kierrellä myös vähän Seinäjoella, mutta lopulta päädyimmekin viettämään koko ajan messualueella. Sää suosi ja fiilis oli loistava koko päivän!

Tällä kertaa oli panostettu selkeästi eniten kotitilan eläimiin ja maatalouskoneisiin. Ruokatori oli mielestäni hieman liian suppea, sillä odotan aina automaattisesti tällaisilta tapahtumilta elintarviketarjontaa. Kaikki ihanat pientilat olisivat voineet tuoda tuotteitaan täällä hyvin kansan tietoisuuteen. 

Eläimiä tosiaan riitti ja niitä ihasteltiikin oikein ajan kanssa. Lampaat, lehmät ja pikkupossut loikoilivat suloisina ja pehmoisina, voi kun niitä olisi ollut kiva vähän silitellä ja halailla. 

Valion teltassa sai ottaa kaikenlaisen rekvisiitan kanssa kuvia, mutta itse tyydyin vain hillittyyn kylttiin. Messualueelta sai myös ilmapalloja ja pistimmekin kaverin kanssa leikkimielisen kisan pystyyn, että kumpi ehtii keräilemään niitä enemmän. Välillä näin pallon jakelijoita, ja harhautin kaveria, jotta sain haettua itselleni pallon. Yrityksestä huolimatta lopulta päädyimme kyllä tasoihin. 

Omakotitalon kokoisten ja uutuuttaan hohtavien koneiden lisäksi Farmarista löytyi vanhojen koneiden näyttely. Siellä sai ihastella sympaattisia vanhoja traktoreita ja yksi traktori oli jopa 30-luvulta. Se oli lähes kokonaan puuta, mikä hämmästytti meitä kovasti! Alueella oli myynnissä myös monia hienoja käsin tehtyjä tavaroita, kuten koruja, vaatteita, keittiövälineitä ja laukkuja. 

Kotiintuomisiksi ostimme lähinnä vain syötäviä, kuten ihania vanhanaikaisia nekkuja, leipää, munkkeja sekä tottakai säkillisen metrilakuja. Kaipasin kyllä tosiaan vielä kaikkia ihania kotimaisia mehuja, hilloja, säilykkeitä, leivonnaisia, jauhoja, suurimoita ja monia muita vähän tuntemattomampia elintarvikkeita, joita Suomi on kyllä pullollaan. Jostain syystä ne eivät vain olleet tällä kertaa löytäneet tietä maatalousnäyttelyyn asti. 

Kaikenkaikkiaan meillä oli kyllä kiva päivä. Hassuttelimme ja nautiskelimme sekä maistoimme uusia makuja kuten punajuuripestoa ja ruissahtia. Lampaankerintänäytös sekä lypsynäytös meni harmiksemme sivu suun, mutta sentään pääsimme messulounaalle, joka kuuluu ehdottomasti maatalousnäyttelyyn. Pitäiskö tehdä tästä ihan joka kesäinen perinne?

Buon appetito

Parvekkeella basilika valloittaa maailmaa jo kolmen ruukullisen voimin, joten ajattelin siitä pyöräyttää jotain maistuvaa. Siispä tein tänään päivälliseksi raikasta pestopastaa ja lisukkeeksi paistoin ihan vain halloumi juustoa. Aika perfetto kesäateria!

Peston tein perinteisesti tuoreesta basilikasta, pinjansiemenistä, parmesanista sekä oliiviöljystä. Maustoin tahnan sitruunamehulla, mustapippurilla ja suolalla. Pinjansiemeniä olisi voinut vähän paahtaa pannulla, mutta siinä tohinassa se unohtui. Basilikaa oli alkujaan melkoinen kasa, mutta aika pieneksi se kutistui ja lopulta koko pestoannos menikin tämän päivän ruokaan. Täytynee siis kasvattaa vielä uusi erä basilikaa ja toivoa, että noihin vanhoihinkin kasvaisi vielä uutta. Siinä on vain sitä jotakin, kun omalla parvekkeella kasvatetusta pikku yrtistä saa jotain näin täydellisen hyvää. 

Ja nyt kun kastikekin tehtiin alusta asti, niin kyllähän siinä samalla voi sitten pastankin pyöräyttää. Se kun on niin älyttömän helppoa ja oikeasti melko nopeaakin, niin sitä voi ihan hyvin tehdä näin torstaipäivällisenkin kunniaksi. 

Tällä kertaa valmistin kolmen munan pastataikinan, johon laitoin noin 300 grammaa durumvehnäjauhoja. Tein taikinan ensin valmiiksi, jotta sillä välin kun taikina lepäsi, oli aikaa valmistaa pesto. Uudella pastakoneellamme saa tehtyä myös spagettia, ja se sopikin tähän ateriaan paremmin kuin hyvin. Rohkeasti vain kaivakaa se sisäinen italialainen esiin itsestänne ja kokeilkaa kotitekoista pastaa, sillä ihan oikeasti tämän aterian valmistamiseen ei kulunut juuri sen kauempaa kuin tavallisen arkiruoan tekemiseenkään. Buon appetito!

Vasaroitua särmää

Kas, tarjottimeni on lähes kokonaan tehty! Tänään laitoin laastin ja nyt se on siis vain loppukiillotusta vaille valmis. Siihen puuhaan tosin pääsemme vasta lähipäivinä, kun laasti on täysin kuivunut ja asettunut. Vanha sukka on muuten kiillotuksessa oiva apuri - sen saa sujautettua näppärsti käteen, jolloin on helppo sormenpäillä ja kynsillä putsata pienimmätkin palat.  

Tein tarjottimeni käyttäen askartelukaupan valmiita, värillisiä mosaiikkipaloja sekä valkoisesta kaakelista hakattuja lohkoja. Siitä olisi tullut hieman tasapaksu, jos olisin käyttänyt vain valmispaloja. Kaakeli antoi työlle hieman särmää ja valkoinen kehystää mukavasti noita pieniä värillisiä paloja. En tehnyt oikein mitään suunnitelmaa, vaan etenin aina siihen suuntaan kun näytti parhaimmalta. Yhdessä vaiheessa valmispalat vain alkoivat tuntua jotenkin tylsiltä, joten kävin etsimässä kaapista vähän vanhaa kaakelia ja vasaran. Mosaiikkipihdeillä napsuttelin vasaroidut kaakelinpalat sopiviksi ja asettelin reunoille. Ainut pulma meinasi tulla kun huomasin, että kaakeli on hieman paksumpaa kuin nuo mosaiikkipalat. Korkeusero kuitenkin hävisi hyvin laastin alle eli eipä sitä enää juurikaan huomaa. 

Saatte vielä kuvan lopullisesta työstä - nyt annan sen vain kuivua rauhassa ja sumuttelen silloin tällöin kosteahkoksi. Odotan jo innolla, että pääsen tarjoilemaan kahvit parvekkeen puolelle tällä ihanalla luomuksellani!

Kun mikään ei inspiroi

Jo ennen pääsiäistä ostin Ikeasta ihanan pyöreän tarjottimen ja päätin koristella sen mosaiikilla. Kävin silloin ostamassa myös mosaiikkipaloja sekä kaakeliliimaa, ja tarkoituksena oli väkertää tätä pääsiäisen pyhinä. No, asia ei ollut niin kiireellinen, joten aloittaminen vähän venähti, mutta eilen viimein pääsin työn touhuun. Ulkona oli sateinen sää eikä mikään oikein inspiroinut, niin tämä oli juuri sopivan yksinkertaista puuhaa. 

Tein joskus aikoinaan enemmänkin mosaiikkia ja ylipäätään näpertelin kaikennäköistä, mutta se harrastus on jotenkin jäänyt. Kuitenkin nautin suuresti esimerkiksi juuri mosaiikin tekemisestä ja siksi hämmästelen, että miksei tule väkerrettyä mitään enempää. Suunnittelin kyllä jo tätä työtä kasatessani, että sitten teen sellaisen ja sellaisen, mutta saa nähdä jääkö kaikki taas vain suunnitteluasteelle. Itseäni niin ärsyttää nykyään askarrellea mitään turhaa, kun tuikkukuppejakin on jo miljoona, mutta harvemmin tulee eteen mitään käyttöesineitäkään, joita voisi koristella. Nyt päädyin tarjottimeen, jonka voi ottaa ihan sille tarkoitettuun käyttöön tai laittaa seinälle koristeeksi. 

Mosaiikilla tarkoitetaan useimmiten seinien ja holvien koristamistapaa, jossa pienet mosaiikkipalat ovat joko kuvion mukaan leikattuja, kolmio- ja neliömäisiä tai monikulmaisia ja epäsäännöllisiä. Mosaiikki on siis pienistä palasista tehty sommitelma. Tällä tavalla saat tehtyä käsin helposti lahjat, koriste- ja käyttöesineet sekä erilaiset ja yksityiskohtaiset sisustuselementit. Työssä voi olla jokin tarkoin suunniteltu kuva tai se voi olla abstrakti. Itse pidän enemmän abstraktista, sillä kärsivällisyyteni ei riittäisi tarkkaan näpertelyyn. Palaset ovat useimmiten lasia, kiveä, keramiikkaa tai jotain muuta materiaalia, kuten helmiä tai luonnon pikkukiviä. Mosaiikkitöitä varten saa askartelukaupoista valmiita mosaiikkipaloja, mutta tähän tarkoitukseen voi käyttää myös haljenneita astioita tai kylppäriremontista jäljelle jääneitä kaakeleita. Astiat tai kaakelit rikotaan vasaralla pienemmiksi palasiksi, jonka jälkeen ne voi leikata mosaiikkipihdeillä halutunlaiseksi. Rikottava esine kannattaa laittaa pussiin, ettei sirpaleita lentele ympäriinsä, mutta siitä huolimatta on suositeltavaa muistaa suojalasit. Palat kiinnitetään alustaan yleensä kaakeliliimalla ja raot täytetään saumalaastilla.

Mosaiikkia tehdessäsi tarvitset siis mosaiikkipihdit, kumilastan tai kertakäyttölusikoita, pehmeän sienen, saumalaastia, kaakeliliimaa, muovikulhon, vasaran, kumihanskat, suojalasit sekä kankaanpalan. Pidä huolta riittävästä ilmanvaihdosta kun käsittelet liimaa ja laastia.

Huokoiset pinnat, kuten puu ja saviruukut, tulee aluksi käsitellä lakalla tai vesi-liima seoksella. Yleinen ohje on, että puolet vettä ja puolet askarteluliimaa, ja sillä sivellään huokoinen pinta ennen kaakeliliimaa. Tämän jälkeen palasia asetellaan alustalle, ja niitä kannattaakin aina vähän sommitella ennen kuin liima ne paikoilleen. Palasten välille tulee jättää muutama milli tilaa laastille, mutta on suotavaa välttää liian isoja koloja, sillä silloin laasti alkaa kuivuessaan helposti halkeilemaan. Kannattaa katsoa myös, ettei liiallinen määrä kaakeliliimaa tuki rakoja turhaan. Liiman täytyy kuivua kunnolla, mielellään seuraavaan päivään.

Laastipurkin kyljessä on sekoitusohje, mutta useimmiten niihin tulee kolme osaa jauhoa ja yksi osa vettä. Muista kuitenkin tarkistaa oman laastisi ohje, sekä katso myös kuivumisaika/työstöaika, ettet tee laastia liikaa kerralla. Laasti ei saa olla liian paksua, jotta sitä on helppo levittää, muttei myöskään liian vetistä. Sellaista sopivaa tahnaa, jota on helppo käsitellä. Koko työ peitetään laastilla, annetaan hetken aikaa kuivahtaa ja ylimääräinen laasti kaavitaan pois sienellä tai kumilastalla. Varoen etsitään sienen kanssa palat esiin ja puhdistetaan niiden pinta yksitellen. Seuraavana päivänä palat käydään vielä läpi kuivalla kangaspalalla, jotta loputkin laastipölyt saadaan pois. Työtä pitää sumutella parin päivän ajan, jotta laasti ei kuivu liian nopeasti ja lähde halkeilemaan.

Tarjottimeni on nyt liimauksen jäljiltä kuivumassa, joten katsotaan josko viikonlopun aikana saisin laitettua siihen laastin ja viimeisteltyä sen. 

Mittayksikkönä kahvikuppi

Tänä viikonloppuna sain leipoa oikein luvan kanssa, kun suuntasimme anopin sunnuntaipäivälliselle. Päätinkin sitten leipoa montaa eri sorttia sen sijaan, että tyytyisin vain yhteen. Loppuviikosta pyöräytin raparperikeksejä ja eilen tein vielä raparperipiirakkaa sekä vadelma-suklaa muffinseja. 

Muffinseja innostuin tekemään ihan vain, koska löysin edullisesti söpön kuppikakkusetin. Se sisälsi suloisia pahvivuokia sekä erinäköisiä koristeita. Muuten ihan kiva, mutta muffinsivuoissa koen aina sen saman pettymyksen - rasva tulee läpi. En ymmärrä mistä löytäisin sellaiset vuoat, ettei tarvitsisi paistamisen jälkeen laittaa toista vuokaa peittämään rumia rasvatahroja. Jos joskus törmäät täydellisiin vuokiin, niin kerrothan minullekin. 

Teen muffinsit aina ja ikuisesti samalla ohjeella. Tämän reseptin olen perinyt mummultani ja alunperin tämä onkin tarkoitettu piirakkapohjaksi. Joskus vain itsekseni totesin, että miksei sitä voisi soveltaa muffinseihinkin ja sehän toimii siihen tarkoitukseen todella hyvin. Pohja on erittäin mehevä ja ihanan vanilijainen, ja täytteiden rajallisuus on vain korviesi välissä. Tähän käy niin marjat, hedelmät kuin suklaakin tai sitten voit tehdä ihan vain sitruunamuffinseja lisäämällä taikinaan raastettua sitruunankuorta. Lisäksi tämä on äärettömän helppo ja tähän tarvitaan vain perusaineita, joita löytyy jokaisesta kotitaloudesta. Ohje on sen verran vanha, että mittayksiköt ovat kahvikuppeja. Ei kannata kuitenkaan käyttää nykyajan mukeja, jotka muistuttavat tilavuudeltaan lähinnä ämpäreitä, vaan sellaista vähän pienempää kuppia. Olen varmaan kertonut tämän ohjeen teille monesti ennenkin, mutta kertaus on opintojen isoäiti. Näin saat aikaan maailman maukkaimmat piirakat tai muffinsit - ne parhaat rakkauden palat.

4 kkp vehnäjauhoja

3 kkp sokeria

200 g voisulaa

4 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

1,5 kkp maitoa

3 munaa

Kaikki ainekset vain sekoitetaan tasaisesti keskenään ja taikina kaadetaan uunipellille tai jaetaan muffinsivuokiin. Päälle ripotellaan marjoja, hedelmiä tai muita vastaavia. Paistetaan 200 asteessa 20 minuuttia. Taikina kohoaa uunissa hyvin mielellään, joten vuokaa ei kannata täyttää aivan äärimmilleen, vaan jätä kolmasosa turpoamisvaraa.

Lisäksi tein kesäisen raikkaan raparperi-marenki piirakan. Klassinen versio tästä, eli sitruunapiirakka on aina kovin suosittu, niin ajattelin tämänkin kelpaavan. Pohjan nypin voista, jauhoista sekä sokerista, ja täytteeksi keitin paksuhkon raparperikiisselin. Onnistuin jättämään kiisselin vähän kirpakaksi, jota makea marenki sitten hyvin tasapainoitti. 

Kylläpäs oli ihanaa taas leipoa monenlaista herkkua! Ehkä näin kesällä eteen tulee kaikenlaisia kivoja juhlia, jotta saan päästää sisäisen jauhepeukaloni jälleen valloilleen. 

Tuplasti parempaa

Anoppi toi maalta raparperia tuliaisiksi ja siitähän oli sitten pakko ryhtyä leipomaan jotain. Päädyin kokeilemaan raparperikeksejä, joihin törmäsin uusimmassa Maku -lehdessä. Viikonloppuna on toki vielä luvassa rapaperipiirakkaa ja jonkinlaisia muffinseja, mutta niistä kerron sitten kun niiden aika on. 

Nämä keksit siis toteutin wilhelmiinan ohjeella. Itse puolitoista kertaistin reseptin, sillä tiesin näillä olevan menekkiä. Täytteeksi keitin ohjeen mukaisesti pienen hillokkeen raparperista, sokerista, kanelista, voista ja kaurahiutaleista. Ensin ihmettelin kaurahiutaleiden tarkoitusta, mutta hyvin nopeasti oivalsin niiden sitovan ylimääräistä nestettä. Tiesin jo valmiiksi, että näistä ei voisi tulla huonoja, sillä kotitekoiset wilhelmiinat ovat järisyttävän hyviä. 

Lehden ohjeessa luki, että taikinatangot tulisi litistää uunipellille, jotta hillokkeen saa levitettyä päälle. Tiesin kuitenkin, että wilhelmiinojen pitää antaa tasottua uunissa itsekseen, joten jätin kaikenlaiset litistelyt sikseen. Sen sijaan paistoin taikinatankoja 10 minuuttia eli juuri sen verran, että ne ehtivät muotoutua oikein. Sitten lisäsin hilloketta taikinalevyn keskelle, paistoin toiset 10 minuuttia ja leikkasin sopiviksi paloiksi. Pizzaleikkuri on muuten tässä kohtaa erittäin hyvä apu! Pohdin pitkän tovin, että miten säilytän nämä, ettei keksit jää hillon kohdalta toisiinsa kiinni. Hillo kuitenkin jäähdyttyään asettui mukavasti eikä ollut enää tahmainen, joten niitä pystyi hyvin pinoamaan purkkiin. Täyte olisi kannattanut jättää ehkä hieman kirpeämmäksi, mutta itse pidän makeasta niin ei se minua niin kovin haitannut. 

Suosittelen kokeilemaan - raparperihilloke teki jo entisestään hyvistä kekseistä tuplasti parempia! 

Kesäkuun ensimmäinen ateria

Tänään alkoi kesäkuu ja sitähän pitää ehdottomasti juhlistaa. Siihen tarkoitukseen sopii parhaiten tietenkin kunnon kesäateria! 

Minulla, niin kuin varmasti monella muullakin, on sellasia makuja, jotka tuovat kesän mieleen tai jotka kuuluvat kesään. Itselläni näihin makuihin lukeutuu tottakai kaikenlaiset kalat ja ihanat, uudet perunat. Kaupan perunalaarissa komeili onneksi jo ruotsalaista varhaisperunaa, niin tohdin niitä pussillisen napata mukaani. Ei tietenkään ole olemassa kotimaisen siiklin voittanutta, mutta kyllä nämäkin asiansa ajoi. Lisäksi tämänpäiväiseen kesäpöytääni kuului savulohta ja pannulla paistettuja ahvenfileitä. Kalojen kanssa oli kesäistä kermaviilikastiketta ja tietenkin raikasta salaattia. Uudet perunat ja kala eivät ole itselleni se suotuisin ateria, mutta kun perunoita syö maltillisesti ja keskittyy vaaleaan kalaan, niin kaikki on hyvin. Onneksi sentään voin ahventa vielä syödä, sillä se on ehdottomasti lempikalani. 

Sillin jätin tällä kertaa kauppaan, mutta tein perunoiden seuraksi jotain lapsuudesta tuttua. Mummulla tapasi olla uusien perunoiden kanssa aina voikastetta ja siksi se kuuluu nyt minunkin kesäpöytääni. Pidän toki myös voinokareesta lautasen reunalla, mutta tässä on enemmän jotain fiilistä. Yritin parhaani mukaan tehdä sellaista kuin mummunkin ruokapöydässä aikoinaan oli, mutta mitään tarkkaa reseptiä en tälle tiennyt. Niinpä vain sulatin voita pienessä metallikattilassa ja lisäsin joukkoon sekä ruohosipulia että tilliä. Tuollainen pieni puukahvainen metallikattila on aivan ehdoton voikasteen tekemisessä ja toinen tärkeä juttu on, että perunat pitää muussata haarukalla lautaselle. Vain sillä tavoin syöt voikasteen oikein. 

Kylkeen lasi kylmää maitoa ja ah - kertakaikkisen täydellinen kesäkuun ensimmäinen ateria!