maanantai 16. lokakuuta 2017

Paras ystäväsi


Muistatteko kun lapsena täytettiin aina välitunnilla luokkakavereiden ystäväkirjoja? Ne olivat täynnä hassuja kysymyksiä kaikista lempparijutuista, silmien väristä ja harrastuksista. Tykkäsin ystäväkirjoista jo tuolloin, mutta nyt törmäsin aivan uudenlaiseen versioon tuosta lapsuusajan välituntivirikkeestä. 

Kuka minä olen on ystäväkirja meidän jokaisen parhaalle ystävälle - sinulle itsellesi. Se sisältää 100 kysymystä, jotka auttavat tuntemaan sisintäsi paremmin ja rohkaisevat sinua kertomaan itsellesi, mitä elämältäsi haluat. Joidenkin mielestä kirja saattaa vaikuttaa itsekkäältä ja itsekeskeiseltä, mutta miksipä et tutustuisi minuuteesi vähän paremmin? Se on kuitenkin se tärkein ystävä, jonka kanssa vietät loppuelämäsi ja josta sinun tulee huolehtia. Kirja on siis eräänlainen matka mielesi sopukoihin, se auttaa sinua tunnistamaan vahvuutesi ja heikkoutesi, käy kanssasi läpi kaiken mistä todella haaveilet ja kulkee mukanasi kun mietit elämänarvojasi. Se kysyy ja pohtii, rohkaisee ja innostaa.



Ystäväkirja minusta auttaa sinua kasvamaan paremmaksi sinuksi ja inspiroi sinua oppimaan enemmän itsestäsi. Minua hieman ärsytti kun kirjassa on aikalailla toistoa ja samoja asioita kysytään eri sanankääntein monessa kohdassa. Tajusin kuitenkin, että nämä toistot auttavat sinua löytämään ne oikeimmat vastaukset ja menemään vähän pintaa syvemmälle. Ettet turvaudu joka kohdassa vain ensimmäiseen asiaan, joka pulpahtaa mieleen. Kirjassa on myös väritettäviä kuvia, jotka edesauttavat keskittymistä, saavat sinut pysähtymään paikoilleen ja antavat käsille tekemistä siksi aikaa kun sydän etsii vastauksia. 

Tämä on oiva joululahja vaikkapa jollekin ystävälle, jonka tiedät etsivän vielä omaa polkuaan tai ystävälle, joka pitää itsetutkiskelusta ja pohdiskelusta. Kirja ei ole vain hetken huuma, vaan siinä riittää työstämistä pidemmäksikin aikaa ja siihen voi palata aina uudelleen. Tänään antamasi vastaus voi olla parin vuoden päästä aivan toisenlainen. Ja mikä parasta, tätä ystäväkirjaa ei tarvitse kenenkään lukea, jos et halua. Se kertoo sinusta, se on sinulle ja vain sinua varten.

Ole itsesi paras ystävä.

6 kommenttia:

  1. Onpa ihana idea! Tämä houkuttelee kyllä minua. :-)

    http://pisteitaruudulla.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen juttu, jos menee tarpeeksi syvälle mielen sopukoihin. Mukavia syksyisiä päiviä!

    VastaaPoista
  3. Oi! Tuo kuullostaa aivan ihanalta. Ja itseasiassa oiskin just mulle just nyt todella tarpeeseen..

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana idea, tällaisesta tykkäisin itsekin :)

    VastaaPoista
  5. Ompa mielenkiintoinen kirjanen!! :)

    - Kiia / https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista