sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Kasvatuslaatikot


Tänä vuonna päätimme parvekeviljelyssämme panostaa kasvulaatikoihin, sillä se on pitkällä aikavälillä kestävämpi ratkaisu. Jokunen vuosi sitten hankimme 50 litran kankaiset kasvatussäkit, mutta parissa vuodessa ne hapertuivat auringossa käyttökelvottomiksi. Nyt kuitenkin kun ihan kasvatamme asioita eikä enää vain kokeilla, niin halusimme kestävän ratkaisun. Hankimme ihan perus muuttolaatikoita, vaikka varmasti markkinoilla olisi ollut ties minkälaisia tarkoitukseen suunniteltuja vaihtoehtoja. Nämä kuitenkin hoitavat tehtävänsä eli ovat ihan siistin näköiset, eivät maksaneet liikaa eivätkä vie paljoa tilaa parvekkeelta. Laatikoiden alle piti vähän viritellä palikoita, jotta ne sai suoraan, mutta onneksi en heitä ikinä mitään pois, niin varastosta löytyi vanhan vitriinin hyllyt, jotka olivat aivan täydelliset tuohon virkaan. 







Nyt parvekkeella on siis neljä 60 litran vetoista laatikkoa, joihin kolmeen tuli tänään maa-artisokkaa ja yksi jäi odottamaan varhaisperunan kylvöä. Saimme laatikoihin vielä lisätilavuutta peittämällä kantokahvojen reiät kestokassin paloilla ja pikaliimalla. Näin multaa pystyi laittamaan aivan yläreunaan asti ja saatiin laatikoiden koko potentiaali käyttöön eli niihin meni n. 75 litraa multaa per laatikko.  Kasvatussäkeissä oli se etu, että niistä valui ylimääräinen vesi pois, mutta nämä laatikot yritin parhaani mukaan nyt salaojittaa soralla. Pohjaan olisi voinut tehdä myös reikiä, mutta ne tehdään sitten ensi vuonna, jos niille on tarvetta. 

Laitoin maa-artisokat esikasvamaan jo joskus helmikuun alussa, sillä viime vuonna olin asian kanssa hieman turhan myöhään liikkeellä. Nyt olen viime viikot kuumeisesti odotellut, että saisin ne parvekkeelle, sillä vaikka ne kestävätkin kaikkia sääolosuhteita, niin en halunnut niitä pakkasella viedä ulos. Tänään oli juuri sopiva hetki, kun kevät taitaa vihdoin saapua ja parvekkeella tarkeni jo hyvin tehdä kevättöitä ilman takkia. 

Laatikoiden pohjalle laitoin n. 5 sentin kerroksen soraa, jonka päälle sekoitin kasvupohjan turpeesta, mullasta ja kanankakasta. Halusin varmistaa, että maassa riittäisi ravintoa, vaikka toki kesällä pitää lannoittaa uudestaan. Varovasti siirtelin jo melko pitkiksi kasvaneet maa-artisokat laatikoihin ja virittelin vähän narua ympärille. Viime kesänä kun ne meinasivat kasvaessaan kokoajan kaatua, niin yritin vähän ennakoida sitä. Tiedän kuitenkin, ettei naruviritelmäni kanna kovinkaan kauas, mutta en oikein ole varma miten niitä saisi parhaiten tuettua. Siellä ne nyt kuitenkin on, vähän vielä surullisen näköisinä, mutta eiköhän ne siitä pian piristy. Nyt vain syksyä ja satoa odotelemaan! 

1 kommentti:

  1. Hienot viljelmät, tosi pitkällä jo! Meillä on parvekepuutarhan laittaminen tälle keväälle vielä alkutekijöissään. Olen myös todennut isot muoviset muuttolaatikot meilläkin oikeastaan parhaiksi kasvatuslaatikoiksi, jos oikeasti haluaa saada parveketilan hyötykäyttöön mahdollisimman tehokkaasti. Mukavaa parvekekevättä!

    VastaaPoista