maanantai 1. maaliskuuta 2021

Siirtolapuutarha parvekkeella


Viikonlppun keväinen sää innosti tekemään myös kevätkylvöjä. Mies tilasi tuossa tammikuussa chilinsiemeniä Fataliiseeds -sivustolta ja mukana tuli pari kaupanpäälistä - meillä siis riitti tänä keväänä istutettavaa enemmän kuin olimme ajatelleet. 

Viime kesän maa-artisokkakokeilu meni sen verran hyvin, että laitoimme niitä nytkin. Viime syksyn sadostahan olisi voinut heti jättää osan multaan, ja sieltä olisi sitten kasvanut sitä automaattisesti. Sato oli kuitenkin sen verran pieni, että halusimme syödä ne kaikki, ja toisekseen kasvualusta vaati uusimista. Pari vuotta sitten hankitut istutussäkit vetelivät viimeisiään jo viime kesänä, niin nyt hankimme kunnolliset laatikot niiden tilalle. Istutussäkin kangas harmillisesti hapertui auringonvalossa, ja niihin tuli reikiä, joten ei niitä olisi voinut enää käyttää. Enkä nähnyt järkeä ostaa samanlaisia uudestaan, vaan mielummin hankimme kauaskantoisemman ratkaisun. 


Mies tosiaan tilasin jalapēnon siemeniä, ja paketin mukana tulikin sitten myös toisen chilin siemeniä sekä keltaisen tomaatin siemeniä. Tomaatti ei menesty parvekkeellamme, joten istutin sitä lähinnä äidin kasvihuonetta ajatellen. Ja miksei nyt yksi taimi voisi jäädä meillekin, ei se kokeilu mitään maksa. Lisäksi kylvin kääpiöauringonkukkia, ensimmäisen erän basilikaa ja ne chilit - jalapēno M sekä archibo F3. Molemmat ovat 0-10 asteikolla tulisuusasteeltaan nelosen luokkaa, archibo ilmeisesti hitusen miedompi. 

Parvekkeemme hyötykasvit 2021

- maa-artisokka
- keltainen tomaatti Yellow radiance
- jalapēno M -chili
- archibo F3 -chili
- basilika
- varhaisperuna
- punajuuri
- kurkku

Jos kaikki siemenet vain itävät, niin ikkunapuutarhastamme on kyllä tulossa aika monta pikku taimea. Mutta niitä on kiva antaa sitten myös lahjaksi, kun ei kaikki kuitenkaan mahdu omalle parvekkeelle. Punajuuri odottaa suorakylvöä suoraan parvekkeelle, samoin toinen basilika, mutta tomaatteja sekä archiboa laitan itämään vielä enemmän, kunhan saan ostettua lisää multaa. Porrastan basilikat aina, niin satoa saa eri aikoihin kesällä. Porkkana ei viime kesänä oikein ottanut onnistuakseen, joten nyt kokeilen punajuurta - en tosin tiedä onko se yhtään sen onnekkaampi. Varhaisperunaa olisi myös tarkoitus laittaa yksi laatikollinen ja kurkuntaimet ostan valmiina, jotta tulee varmemmin satoa. Sitten toki vielä paljon, paljon kesäkukkia, mutta niistä kasvatan itse vain auringonkukat. 

Miltä kuulostaa? Ehkä vielä pari yrttiä ja keräsalaattia mahtuu johonkin koloon, vaikka alkaakin pahasti vaikuttaa siltä, että meillä on kohta oikea siirtolapuutarha parvekkeella. Tarvitsisikohan kohta isomman parvekkeen? 



4 kommenttia:

  1. Pitäisi myös alkaa kohta idättämään omaa maaplänttiä varten muutamia juttuja. Perunoita ja porkkanoita ja sipulia ainakin.

    VastaaPoista
  2. Mä en voi istuttaa mitään syötävää, kun parvekkeemme on ison valtatien vieressä ja pölyä ja pakokaasuja tupruaa parvekkeelle. Kesäkukkia aina kyllä laitan ja odotan jo innolla, koska saan alkaa laittaa mun pientä puutarhaa <3

    VastaaPoista
  3. Meillä on pihalla kolme kasvulaatikkoa. Olen aina kylvänyt suoraan laatikoihin tai ostanut valmiita taimia. Ehkä nyt voisi tehdä suunnitelmia ja kokeilla esikasvatusta. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  4. Mulla on muutamia kukkia kylvettynä, mutta katsotaan mitä niistä tulee :D

    VastaaPoista