torstai 13. huhtikuuta 2017

Seuraavan päivän piirakka


Se olisi kuulkaas kahdessadas blogiteksti ja mikä olisikaan parempi aihe siihen kuin leivonta! Pääsiäinen on saapunut ja omalta osaltani koko homma meni vähän pipariksi. Unohdin kylvää rairuohot enkä jaksanut tehdä rahkapulliakaan. Tiput ja höyhenet taitavat jäädä kaappiin, eikä se lammaskaan sieltä lihatiskiltä lähtenyt mukaan. Tein kuitenkin rahkapiirakan, ehkä se korvaa jotakin.



Halusin tehdä ihanan pirteän ja hedelmäisen piirakan, enkä osannut päättää, että persikka vai ananas. Ajattelin, että ei kai kukaan estä laittamasta kumpaakin ja niinpä siitä tuli persikka-ananas-rahkapiirakka. Rahkatäytettä maustoin sitruunalla, jota olisi kyllä saanut olla vähän enemmän. Hedelmät olisi myös kannattanut laittaa pienempiin paloihin, jotta jokaiselle lusikalliselle tulisi raikkautta, mutta minusta ne vain näyttivät niin kivoilta tuolla lailla. Vaan tämä kaikkihan tarkoittaa vain sitä, että ehkä on tehtävä vielä uusi, parempi piirakka. Hätä ei siis liene tämän näköinen. 



Jälleen kerran yhdistelin eri ohjeita ja muokkasin mieleiseksi. Itse tein koko jutun 2,5 kertaisena, jotta sain koko pellillisen, mutta tavallista piirakkavuokaa ajatellen homma menee jotakuinkin näin.

Vaahdotetaan 125 grammaa voita ja 1 desi sokeria. Joukkoon lisätään vatkaimella vielä yksi mua. Kuivat aineet, eli kaksi ja puoli desiä venhäjauhoja sekä teelusikallinen vaniljasokeria ja leivinjauhetta sekoitetaan keskenään ja lisätään vaahdon joukkoon. Tällaisessa kohtaa kuiville aineille ei välttämättä tarvitse erillistä kulhoa, vaan laitat jauhot kasaan voi-sokerivaahdon päälle ja siihen leivinjauheen ja sekoitat kevyesti leivinjauhetta hieman jauhoihin. Näin vältyt tiskiltä ja turhilta työvaiheilta. Taikinan saa parhaiten levitettyä piirakkavuokaan kostuteuilla käsillä. Pohjan päälle kannattaa laittaa leivinpaperia ja jotakin painoa, muuten se kohoaa liikaa eikä täytteelle jää sijaa. Itse käytin paistokuulia, mutta myös esimerkiksi raaka riisi ajaa saman asian. Pohjaa esipaistetaan 10 minuuttia 200 asteessa ennen täytettä.


Täytteeseen tarvitset 250 grammaa maitorahkaa, purkin kermaa, kolme munaa, sitruunan mehua ja sokeria. Kahta viimeisintä oman maun mukaan. Ne vain sekoitetaan yhteen, kaadetaan pohjan päälle ja pinnalle ladotaan hedelmiä. Toki ne voi sekoittaa täytteeseenkin, mutta oma esteetinen silmäni ei anna sellaiselle periksi. Sitten piirakkaa paistetaan vielä puolisen tuntia, ja parhaimmillaan tämä on seuraavana päivänä kun se on kylmää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti