lauantai 12. kesäkuuta 2021

Raparperia kolmella tapaa


Alkukesä on raparperin kulta-aikaa ja meillä onkin nautittu siitä täysin rinnoin. Kuun vaihteessa sain sitä äidiltä ison kassillisen, joista keitin hilloa ja osan pilkoin pakastimeen talven varalle. On ihanaa kun ulkona on oikein kunnon lumipyry ja keittiössä tuoksuu kesäinen raparperipiirakka. Eilen saimme appiukon pihalta lisää raparperia, joten oli aika ryhtyä taas hommiin.

Hillo keittyy helposti isossa kattilassa, kun laitat pohjalle tilkan vettä ja pilkot kattilan täyteen raparperia. Keitä raparperi pehmeäksi, kuori pinnalta vaahto ja mausta halutessasi kanelilla. Hillottumiseen tarvitset hillosokeria, mutta itse jätän hillon tarkoituksella melko kirpakaksi, sillä muuten raparperin maku menee mielestäni turhan takia piiloon. Toki hillosokerin minimointi vaikuttaa hillon koostumukseen, eli sokeria vähentämällä hillo jää löysemmäksi. Muista aina keittää purkit ennen hillon säilömistä, jotta tuote säilyy paremmin.

Raparperipiirakoihin löytyy ohjeita vaikka millä mitalla, ja olen itsekin tehnyt jos jonkinlaista. Yksi ajaton suosikkini on silti mummun vanha ohje, rakkauden palat. Se on ihanan kuohkea, vaikka mitään ei vatkata ja niin täyteläisen vaniljainen. Samaa pohjaa voi käyttää niin marja-, raparperi- kuin omenapiirakkaankin, ja toki mukaan voi lisätä vielä vaikkapa kardemummaa tai kanelia. Rakkauden pala perusmuodossaan on kuitenkin niin täydellinen, että en lähtisi sitä enempää maustamaan. Olen käyttänyt rakkauden palan pohjaa myös muffinsseihin, niissä pitää vain muistaa, ettei kaada vuokaa liian täyteen, sillä tämä kohoaa uunissa reilusti.

Ohje on niin vanha, että siinä ei ole käytetty desilitroja, vaan mittayksikkönä toimii tavallinen kahvikuppi (kkp). Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että ennen vanhaan kahvikupit ovat olleet hieman maltillisemman kokoisia, eli ihan sitä perinteistä aamukahvikuppia en tähän mittana käyttäisi. Muumimukikin on liian iso, joten valitse vielä siitä pienempi.



Rakkauden pala 

4 kkp vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
3 kkp sokeria
200 g voisulaa
4 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
3 munaa
1,5 kkp maitoa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja laita taikina korkeareunaiselle uunipellille. Ripottele päälle marjoja, omenalohkoja tai raparperia. Paista 225 asteessa n. 15-20 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt piirakka rakkauden paloiksi.


Hillon ja piirakan lisäksi kokeilin jotain uuttakin, nimittäin raparperichutneyta. Chutney on perinteisesti intialainen ruoan lisuke, joka keitetään hedelmistä, etikasta ja mausteista. Ruokalehdissä on viime aikoina pyörinyt paljon erilaisia raparperichutneyn ohjeita, joten olihan sitä pakko kokeilla. Käytin tähän intialaisia mausteita kuten garam masalaa ja inkivääriä, sekä tietysti hillosokeria, koska kyseessä oli hilloke. Grilliruoan lisukkeena tämä toimi ainakin loistavasti, joten nappaa tästä idea vaikka lahjaksi mökille!  

Raparperichutney

400-500 g raparperia
1 sipuli
1 chili
pala inkivääriä
½ tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
1 tl suolaa
½ tl sinapinsiemeniä
1 rkl fariinisokeria
2 dl hillosokeria
1 dl viinietikkaa


Pilko raparperi, sipuli ja chili pieneksi, raasta inkivääri. Laita kaikki kattilaan ja keittele hiljaisella n. 15 min. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Purkita keitettyyn lasipurkkiin ja anna maustua viikon ajan jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti