keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Kahden hengen kestit


Välillä on vaikea keksiä mitä ruokaa tekisi, joten meillä oli tänään kahden hengen vohvelikutsut. Mies paistoi ison kasan sekä suolaisia että makeita vohveleita, ja minä pyöräytin täytteitä. Suolaisiin vohveleihin tein täytteen katkaravuista, graavilohesta, kermaviilistä ja ruohosipulituorejuustosta. Maustoin tahnaa ihan vain pippurilla ja sitruunamehulla, sillä graavista ja tuorejuustosta tuli jo suolaisuutta. Tahnan lisäksi oli fetaa, punasipulia, keitettyjä munia ja tuoretta tilliä.

Makeita vohveleita varten pilkoin kulhoon banaania ja kiiviä, sekä lisäksi löytyi nutellaa, vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Olemme tehneet tällä ohjeella vohveleita ennenkin, joten tiesimme, että ne onnistuvat. Kauran vuoksi näistä vain tulee aina todella tuhteja, joten olisi kiva löytää joku sellainen hieman ilmavampi, mutta silti toimiva ohje. Tällä reseptillä saat kuitenkin takuuvarmasti rapeat ja maukkaat vohvelit, joita silmät syö enemmän kuin suu! 



Gluteenittomat vohvelit

3,5 dl kaurajauhoa
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,8 dl maitoa
5 rkl sulatettua voita
2 munaa

+ makeisiin vohveleihin

3-4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat rikki, lisää maito ja voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä nesteeseen. Sekoita tasaiseksi. Jos taikina on liian paksua, lisää tilkka maitoa. Paista vohvelit ja nauti.

3 kommenttia:

  1. Nam! Näyttää ja kuulostaa hyvältä! Meillä tehdään aina suolaisia ja makeita vohveleita.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä herkulliselta! En ole vohveleita suolaisena muistaakseni kokeillutkaan :)

    VastaaPoista
  3. Oooh nami mitkä vohvelikestit - näyttää herkulliselta. Pitäisi itsekin ostaa vohvelirauta ja testata miltä vohvelit maistuvat ketona :)

    VastaaPoista