torstai 21. huhtikuuta 2022

Metsästä museoon



Olen nauttinut täysin rinnoin, kun kevät on palannut ja on päässyt taas kunnolla ulos. On tullut käytyä koiran kanssa koirapuistossa, grillaamassa ja muuten vain ulkoilemassa. Koirapuistoon otin kahvit mukaan termospulloon ja nautiskelin rauhallissuudesta. Tuli bongattua kauniita luontokappaleita sekä hengitettyä keuhkot täyteen raikasta luontoa.

Tuntuu, että Taisto hiipuu nyt jotenkin ihan silmissä. Ihan kuin parissa viikossa se olisi vanhentunut sadalla vuodella. Silmistä puuttuu se tuttu pilke ja kuono alkaa olemaan aika harmaa. Parhaita juttuja on loputtomat päiväunet ja rapsutukset, leikkihetkiä ei juurikaan enää ole ja lenkitkin ovat aika rauhallisia. Voi meidän vanhusta.





Tällä viikolla kävimme myös museossa. Kiasma avasi ovensa pitkän remontin jälkeen, ja se on aina kiinnostava retkikohde, sillä siellä on niin paljon muutakin kuin vain loputtomasti tauluja. Kiasmassa on käynnissä ARS22 -näyttely, joka tuo näytille kansainvälisen nykytaiteen ajankohtaisimpia teoksia, ja näyttely koostui maalauksista, installaatioista sekä videoteoksista.

Itse pidän taiteesta, jota voi aistia monella tavoin, eli esimerkiksi eilen parhaita juttuja oli mielestäni teokset, joissa oli myös ääntä tai tuo bussi, johon pääsi sisälle. Minua ei inspiroi pelkkä taulujen katselu, vaan ennemminkin kokonaisvaltainen, yhteisöllinen ja osallistava taide. Näyttelyssä oli myös osia, jotka ottivat poissaolollaan kantaa Ukrainan tilanteeseen. 

Oletko sinä jo kokenut ARS22 -näyttelyn?










4 kommenttia:

  1. Ihana postaus!💚 Luonto on auennut vauhdilla!

    Kauniit kuvat!💚

    VastaaPoista
  2. Aaa, Kiasma on avautunut jälleen. Pitääkin mennä käymään siellä.

    VastaaPoista
  3. Taistolla on ihana takki 😍 mekin ollaan päästy ulkoilemaan enemmän, ihanaa kun kelit lämpenee!

    VastaaPoista
  4. Ulkoiluretket ovat kyllä ihania, kun saa keuhkot täyteen juuri luontoa. Mielenkiintoinen näyttely, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista