tiistai 15. elokuuta 2017

Aivan eri planeetalta



Mies ei ole kovin suuri pinaattikeiton ystävä, mutta tänään sain hänet kuitenkin taivuteltua siihen. Lupasin, että itse tehty on aivan eri planeetalta kuin pakastealtaan kuutiot, vaikka oikeasti en edes tiennyt eroaako kotitekoisen pinaattikeiton maku juurikaan einesversiosta. En ole nimittäin koskaan ennen syönyt itsetehtyä pinaattikeittoa. Enkä nyt näin jälkikäteen sanoisi, että tätä tulen jatkossa tekemään. Kun pinaattikeittohimo yllättää, voin aivan hyvin syödä pakasteversion itsekseni ja säästää miehen kärsimykseltä. Jos mielit kuitenkin tehdä keiton itse, niin sen valmistus on kyllä helppoa. Eniten meni aikaa kun odotteli maidon kiehumista, sillä siinä maltti on valttia, muuten tulee rumaa jälkeä. 

Tämän keiton tein tuorepinaatista, mutta myös pakastepinaatti käy. Käytin 200 grammaa pinaattia litraan maitoa, ja se tuntui olevan oikein hyvä suhde. Keitin pinaatteja ensin kolme minuuttia kuumassa vedessä, jonka jälkeen siivilöin ne ja keitin niitä maidon kanssa. Reilu desi maidosta kannattaa jättää suurustamista varten. Maitoa ja pinaattia keittelin puolikkaan kasvisliemikuution kera viitisen minuuttia, ja tässä vaiheessa tosiaan kannattaa olla varovainen, ettei maito pala pohjaan tai kuohu yli. Kiehumisen jälkeen joukkoon lisättiin suolaa, sokeria sekä valkopippuria ja sitten keitto surautettiin sauvasekoittimella tasaiseksi. Lopuksi lisättiin osanestesuuruksena noin desi vehnäjauhoja ja annettiin kiehua hiljalleen muutama minuutti, jotta jauhot kypsyvät. Annosta täydentää tietenkin keitetty kananmuna ja tadaa - tiistain päivällinen on valmis. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti