Keltainen reitti

Tänään halusimme retkeillä ja suuntasimmekin kuonomme aivan uuteen kohteeseen. Ennen olemme retkeilleet vain Nuuksiossa päin, mutta tällä erää päädyimme Luukin ulkoilualueelle. Luukki lukeutuu pääkaupunkiseudun suosituimpiin ulkoilualueisiin enkä enää yhtään ihmettele, että miksi. Siellä on monia eripituisia luontoreittejä, joilta löytyy tulenteko-, levähdys- sekä uimapaikkoja ja kalastaakin saa! Me aloitimme retkemme Luukin kartanolta, ja suuntasimme 2,5 kilometrin pituiselle keltaiselle polulle. Reitti johdatti meidät Kaitalammelle, jossa laitoimme vähän evästä ja nautimme luonnosta. Aivan kartanon läheisyydessäkin olisi ollut grillikatos ja pöytiä piknikkiä varten, mutta me halusimme vähän kauemmas luonnon helmaan.

Keltaista reittiä seuraten päädyimme kulkemaan golfkentän vierestä, kauniin metsän halki, sammalmättäiden ohi ja lopulta löysimme Kaitalammenlahden uimapaikalle. Siinä vieressä oli grillikatos, ja polttopuut olivat kaikkien käytössä. Odotin kyllä samanlaista ihanaa nuotiopaikkaa kuin Nuuksiossa, mutta meni tämä näinkin. Keltainen reitti oli pääasiassa hiekkatietä ja voitettavissa olevia ala- sekä ylämäkiä. Viimeiset puoli kilometriä jouduimme kuitenkin menemään vaihtoehtoista reittiä, sillä keltaisen reitin loppu ei ollut pyörätuolia varten. Luukkiin ei muutenkaan oltu merkitty erikseen esteettömiä reittejä, niin kuin vaikka Nuuksioon, joten emme siis yhtään tienneet mitä oli odotettavissa. Ihan hyvin siellä kuitenkin pääsi eteenpäin, varsinkin jos lähtee matkaan seikkailumielellä.  

Kesän grillailujen jälkeen ei enää makkara maistunut, joten uhrasin yhden kattiloistamme ja tein retkimuonaa avotulella. Paistettua pekonia, pussipastaa ja lihapullia. Sai sitä retkimuonaa ilman trangiaakin, vaikka se olisi ollut kyllä vielä hauskempaa. Oli kiva kokkailla luonnon keskellä muutakin kuin sitä ainaista makkaraa, ja vaikkei tämäkään mikään makujen ilotulitus ollut, niin kyllä se vaan ulkoilun jälkeen maistui todella hyvälle. Ensi kerralla tosin täytyy varata mukaan myös jotain pienempää naposteltavaa, sillä nälkä oli jo melkoisen kova kun pääsimme paikan päälle eikä se retkimuona nyt kuitenkaan ihan hetkessä synny. Onneksi oli kauniit maisemat joita ihastella sen aikaa, kun ruoka porisi padassa.  

Tykkäsin tavallaan Luukista enemmän kuin Nuuksiosta, sillä siellä pääsi oikeasti myös vähän ulkoilemaan ja eräilemään. Nuuksiossa mentävä reitti on melko lyhyt ja tasaisen suora, eikä siellä tule ollenkaan sellaista jännityksen tunnetta. Luukissa puolestaan pysähdyimme välillä miettimään, että onko tämä nyt liian jyrkkä mäki, onko tämä se kohta kun käännymme takaisin, mutta aina päädyimme kuitenkin jatkamaan. Keltaisen reitin loppu tosiaan oli jo niin jyrkkää ja juurakkoista, että se ei olisi enää ollut kovinkaan turvallista. Hieman harmitti myös, kun en tajunnut ottaa mitään purkkia mukaan, sillä metsästä olisi saanut hyvin kerättyä mustikan jos toisenkin. Mutta loppuyhteenvetona voin todeta, että Luukin uumeniin haluan kyllä varmaan palata ensi kesänäkin - sinne jäi vielä niin monta koluamatonta kolkkaa!