tiistai 8. elokuuta 2017

Maanantaimysli






Kaupan myslihyllyt notkuvat kaikenlaisia ihania ja rapsakoita myslejä, mutta melkeinpä jokaisessa on jotain vikaa. Ainesosaluetteloita kun lukee, löytyy sieltä aina jotain mitä en voi syödä tai jotain mistä en pidä. Karpaloa, mansikkaa, kookosta, omenaa, hassel- tai sakasanpähkinöitä. Lisäksi niissä on ihan turhan paljon sokeria, sillä mielestäni mysli on vaikkapa hyvä iltapala, ei jälkiruoka. Siitä saa mukavasti kuitua ja se on kivaa vaihtelua ainaiselle voileivälle. Niinpä tartuin tuumasta toimeen ja tein tällä kertaa myslini itse. Vai onko tämä nyt sitten sitä granolaa, mene ja tiedä. 

Olen useassakin blogissa nähnyt mysliohjeita ja tutkiskelin niitä hieman. Lopulta kuitenkin tein aivan omanlaisen sekametelisopan, ja otin viitteitä oikeastaan vain öljyn, hunajan ja paistolämpötilan suhteen. Myslin valmistaminen kävi käden käänteessä, ja parasta tässäkin lienee se, että voit tehdä juuri sellaisen myslin kuin haluat. Voit lisätä kaikenlaisia siemeniä, pähkinöitä, manteleita, kuivattuja hedelmiä tai marjoja, kookoshiutaleita, suklaamuruja, mausteita ja pohjankin, eli hiutaleet voit valita mielesi mukaan. Useimmissa ohjeissa käytettiin kaurahiutaleita, mutta itse laitoin neljää viljaa. 


Minun maanantaimysliini tuli siis 10 desiä neljän viljan hiutaleita sekä rouhittuja pekaani- ja cashewpähkinöitä. Olisin laittanut myös pellavansiemeniä, mutta ne olivat hukassa. Sekoitin hiutaleet ja pähkinät isossa kulhossa, ja lisäsin joukkoon hunaja-öljy seoksen. Siihen laitoin yhden desin öljyä sekä kolme ruokalusikallista juoksevaa hunajaa, ja lämmitin mikrossa ihan hetken, jotta hunaja suli öljyyn. Tämä seos ei saa kiehua, joten lämmittämisen kanssa tulee olla tarkka. Sitten sekoitin hunajaöljyn kuiviin aineisiin, kaadoin seoksen uunipellille ja paistoin 175 asteessa noin 20 minuuttia. Mysliä kannattaa vartioida, ettei se käristy liikaa ja paistamisen aikana sitä voi välillä sekoitellakin. Itse lisäsin paistamisen aikana vielä vähän kanelia, mutta myös kardemumma olisi sopinut. Kun mysli oli sopivan paahtuneen näköistä, otin sen ulos uunista ja annoin jäähtyä. Lopuksi sekoitin joukkoon vielä rusinoita ja jotta tämä olisi vähän parempi maanantaimysli, niin laitoin mukaan myös hieman suklaanpaloja. Ja kyllä, siitä tuli oikein maukasta ja rapsakkaa, sopivan makeaa ja kaneli antoi kivan lisävivahteen. Aion tehdä vielä monen monta erilaista myslikokeilua, mutta seuraavaan mysliin haluaisin ainakin kuivattuja vadelmia ja ehkä enemmän jotain siemeniä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti