torstai 15. huhtikuuta 2021

Suomimaisema





Arvatkaa mitä? Olen ollut tänään ainakin neljä tuntia ulkona. Vitsi miten keväistä ja lämmintä tuolla jo on! Ensin olin koiran kanssa pitkällä lenkillä ja koirapuistossa, jonka jälkeen lähdimme vielä grillaamaan. Se kevään ensimmäinen grillimakkara maistuu aina niin hyvälle, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. 

Sulatin pakastimesta makkaraa ja nakkeja, sillä ei grillikauden avajaisissa tarvita mitään sen ihmeellisempää. Parvekkeella oli vielä nuotiopuita viime kesältä sekä yksi kertakäyttögrilli. Makkarat paistuivat nuotiolla tikussa ja nakit pääsivät kertakäyttögrilliin. Kylkeen sinappia ja kaunis suomimaisema, sillä joutsenetkin kunnioittivat meitä läsnäolollaan. Matkassa oli mukana myös polaroid-kamerani, jolla on kiva ikuistaa hetkiä. Ensimmäinen filmi on jo kohta lopuillaan, joten kesäksi pitää muistaa ostaa lisää.




Grillihetken jälkeen ei huvittanut mennä vielä kotiin, kun sää oli niin mahtava. Siksipä kävimme rantakahvilasta hakemassa kahvit mukaan ja istuimme hetken aikaa kanavan reunalla ilta-auringossa. Siinä vasta lämmin olikin ja päätimme tulla siihen samaan kohtaan viikonloppuna onkien ja eväiden kanssa. Ihanaa! Ulkoilu ja luonto tekee ihmiselle niin hyvää, ja koko ajan siitä saa nauttia enemmän ja enemmän. Kyllä stressitasot taas laski metsän siimeksessä ja tulee hyvin uni illalla - olethan sinäkin muistanut ulkoiluttaa itseäsi?

5 kommenttia:

  1. Nyt on ollut kyllä kerrassaan upeita säitä <3

    VastaaPoista
  2. Upeat säät ja kesä tulee kohisten. Parhaat ulkoilumahdollisuudet on nyt.

    VastaaPoista
  3. Kevät on ihanaa aikaa! En olekaan syönyt vielä yhtään grillimakkaraa ja nyt tuli himo saada edes yksi paistettua vaikka tulevan viikonlopun aikana. Onko koirasi tanskalais-ruotsalainen pihakoira vai russeli/parsoni? Ihana <3 Väritykseltään kuin minun helmikuussa sateenkaarisillalle siirtynyt Minnie russeli 15v 5kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa ei kumpikaan :D kuulen kyllä noita vaihtoehtoja usein! Taiston äiti on amerikankarvatonterrieri ja isä rottaterrieri :)

      Poista
  4. Ihania keväisiä kuvia ja tulikin nälkä tuosta grillikuvasta :D

    VastaaPoista